Puheenvuoro: Lapsensa menettäviä äitejä tulisi tukea yhdenvertaisesti

Tuuli Lahti

Sanna Rantanen

Manu Tamminen

Myöhäiset, raskausviikon 22 jälkeen tehtävät raskaudenkeskeytykset ovat Suomessa erittäin harvinaisia. Vuosittain vain noin 0,5 prosenttia kaikista raskaudenkeskeytyksistä tehdään näillä viikoilla.

Kun raskaus joudutaan keskeyttämään raskausviikon 22 jälkeen, kyse on aina tilanteista, joissa raskauden jatkuminen vaarantaisi äidin hengen tai terveyden, tai joissa sikiöllä on raskauden myöhäisessä vaiheessa todettu vaikea sairaus tai ruumiinvika, kuten kuolemaan johtava sydän- tai munuaisvika.

Vanhemmille tilanne on musertava. Onnellisen odotuksen tilalle asettuu elämänkokoinen kaipaus ja suunnattoman syvä suru, jonka äärellä vanhemmat tarvitsisivat kaiken mahdollisen avun ja tuen. Liian usein he kuitenkin jäävät sitä paitsi.

Esimerkiksi kriisiavun tarjoamisessa on Suomessa suuriakin alueellisia eroja, eikä äidin toipumista synnytyksestä turvata näissä tilanteissa myöskään äitiysrahalla. Näin siitäkin huolimatta, että muissa rinnasteisissa tilanteissa, kuten raskausviikon 22 eli 154 päivän jälkeen tapahtuvissa kohtukuolemissa ja spontaaneissa keskenmenoissa, äitiysraha maksetaan.

Tämä olemassa oleva syrjintä äitiysrahakäytännöissä perustuu sairausvakuutuslain 9 luvun 2 pykälään, jossa todetaan, että ”Naisella, jonka raskaus on kestänyt vähintään 154 päivää, on oikeus saada raskauden ja synnytyksen perusteella äitiysrahaa. Oikeutta äitiysrahaan ei kuitenkaan ole, jos raskaus on keskeytetty.”

Sairausvakuutuslain sisältämä viesti myöhäisen keskeytyksen kokeneille vanhemmille on karu – ikään kuin yhteiskunnan taholta tapahtuva passiivinen rangaistus toivottomassa tilanteessa oleville vanhemmille, jotka elämänsä hauraimmalla hetkellä kaikkein kipeimmin kaipaisivat yhteiskunnan tarjoamaa turvaa.

Noin neljän kuukauden ajan maksettavan äitiysrahan epääminen niiltä noin 50 perheeltä, joita myöhäinen keskeytys vuosittain koskettaa, onkin kohtuutonta. Lisäksi se on perustuslain yhdenvertaisuusperiaatteen vastaista.

Tästä syystä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovaltuutetut ovatkin nyt pyytäneet sosiaali- ja terveysministeriöltä selvitystä siitä, mihin toimenpiteisiin se aikoo ryhtyä sairausvakuutuslain muuttamiseksi siten, että oikeus äitiysrahaan olisi jatkossa yhdenvertainen.

Sairausvakuutuslain uudelleenharkintaa äitiysrahakäytäntöjen osalta on sosiaali- ja terveysministeriölle esittänyt myös Kansaneläkelaitos.

Lainsäädäntömuutos on tarpeen, sillä se turvaisi myöhäisen keskeytyksen kokeneiden äitien toipumista synnytykseen liittyvistä fyysisistä ja hormonaalisista muutoksista. Samalla se antaisi heille aikaa surutyön aloittamiseen äkillisesti muuttuneessa elämäntilanteessa.

Vaikka suru ei ole sairaus, voi se käsittelemättä jäädessään sairastuttaa. Alkuvaiheen tuella ehkäistään tehokkaasti myös traumaattisen kriisin pitkittymisestä aiheutuvia moninaisia seurannaisvaikutuksia, kuten ahdistusta, masennusta ja työkyvyttömyyttä.

Vaikka yleisellä tasolla hyvinvointivaltio toimii, on edelleen tilanteita, joissa se epäonnistuu haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten tukemisessa. Useimmiten kyse on sellaisista tilanteista, joihin liittyy leimautumisen pelkoa ja vaikenemisen kulttuuria.

Myöhäiset raskauden keskeytykset ovat tästä hyvä esimerkki. Palvelut jäävät heikolle tolalle, koska asiat joista ei puhuta, eivät myöskään nouse poliittisen päiväjärjestyksen asialistalle. Siksi hiljaisuuden rikkominen on tärkeää. Yhtä tärkeää on puuttua epäkohtiin ja poistaa syrjivät rakenteet, kun ne viimein tuodaan esiin.

Tuuli Lahti on dosentti, Kansanterveyden erityisasiantuntija, SOSTE. Sanna Rantanen vs. toiminnanjohtaja, KÄPY - Lapsikuolemaperheet ry. Manu Tamminen dosentti, Genetiikan yliopistonlehtori, Turun yliopisto.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.