Sunnuntai 20.5.2018Lija, Karoliina, LilliKaatuneitten muistopäivä

Hernekeittoa vuosisadasta toiseen

ALIO

Sanna Eldén-Pehrsson

Hernekeitolla on hieno historia. Hernekasveja on käytetty ruuaksi kivikaudelta asti. Suomalaisetkin söivät jo ennen keskiaikaa herneitä: tunnettiin olut, puuro, nostattamaton rieskaleipä, nauriit, juusto, viili, mämmi – ja hernekeitto.

Vanha on ruuan nimikin: herneelle tunnetaan vastine kaikissa suomen lähisukukielissä. Papusoppa on murteellinen nimi hernekeitolle, eli arkisemmin hernesopalle. Sitä sanotaan myös hernerokaksi. Suomessa herneistä ja pavuista on kirjoitettuja mainintoja Agricolan ajoista alkaen.

Hernekeiton syöminen on usein liitetty keskiaikaan. Hernekeitto oli kuitenkin ikivanhaa ruokaa, joka vain sattui sopimaan kirkon paastosäännöksiin katolisella keskiajalla. Paastoaminen kuului kristittyjen elämäntapaan ja paastopäivinä valmistettiin palkokasveja ruuaksi. Kristinuskon leviäminen edistikin palkokasvien käyttöä.

Aluksi paastoa toteutettiin vaihtelevasti, mutta vähitellen läntisen kirkon piirissä omaksuttiin ennen pääsiäistä vietettävä 40 päivän paastojakso. Joka viikko pidettiin perjantaisin, ja useamminkin, paastopäiviä ympäri vuoden. Ja paastosäännöt määräsivät, ettei syöty lihaa.

Paastotessaan varakkaat ihmiset söivät kalaruokia. Mutta kala saattoi olla kallista jos sen joutui ostamaan, aivan liian kallista tavallisen ihmisen pöytään. Halvemmat pavut ja herneet saivat korvata kalan paastopäivinä. Pohjoisessa talonpojan perusruoka oli ilman paastomääräyksiäkin vaatimatonta, lihaa ja kalaa syötiin vain särpimenä, mutta herne- ja papuruuat tasapainottivat leipään perustunutta arkista ruokavaliota.

Suomen keskiaika päättyi 1520-luvulla uskonpuhdistukseen, kun erottiin katolisen kirkon piiristä. Vaikka paastoamisesta päästiin, hernekeitto maistui edelleen Pohjolassa. Kun paastosta ei tarvinnut enää välittää, laitettiin herneiden joukkoon vielä lihaa höysteeksi. Usein lihana oli sianlihaa, etenkin siansorkkia.

Vaikka hernekeitto oli ruokalajina jäänne esi-isien ruokakulttuurista, se piti paikkansa edelleen pidettynä arkiruokana. Raaka-aine kuitenkin muuttui vuosien saatossa: ennen viljeltiin vanhempaa, ruskeankirjavaa eli harmaata hernettä, jota lähinnä nykyinen rehuherne muistuttaa. Vasta 1700-luvulta alkaen otettiin viljelyyn satoisat valkeat ja vihreät herneet.

Myöhäiskeskiajan kulttuurihistoriaan perehtyneen Hannele Klemettilän mukaan hernekeittoreseptejä on löydetty antiikin Kreikan ajoilta. Perinneruokia varten niitä ei kuitenkaan tarvittu. Sukupolvesta toiseen siirrettiin perimätietoa siitä miten palkokasveja tuli käsitellä.

Perinteisen hernekeiton keittämiseen oli monia tapoja. Yksi vanhimmista valmistustavoista alkoi moneen kertaan huuhdeltujen herneiden liottamisella yön yli. Liotusvesi kaadettiin pois ja laitettiin puhdasta vettä pataan, jossa turvonneita herneitä alettiin kypsentää mausteineen. Mukaan laitettiin halkaistuja sian sorkkia tai potkaa, suolattuna tai savustettuna. Kattilaa haudutettiin tulella, kunnes liha oli kypsää. Silloin sorkat ja potka poimittiin pois, annettiin jäähtyä hetken ja niistä perattiin lihat erikseen. Liha paloiteltiin ja lisättiin vielä kypsymään kunnes herneetkin olivat valmiit.

Hernekeittoa haudutettiin myös uunissa. Joskus joulukinkun luut käytettiin hernerokkaan, jota syötiin joulun jälkeen. Vuotuisjuhlien herkuista hernekeitto kuului laskiaiseen. Se oli myös pidetty talkooruoka. Hernekeittoa keitettiin kuitenkin perinteisesti torstaipäivän ruuaksi ympäri vuoden.

Museologian tutkija Sirkku Pihlman liittää lihaisan torstain hernekeiton katoliseen perinteeseen – piti syödä tukevasti ennen perjantain paastoa. Mutta tapaan on liitetty toisenlaisetkin juuret: Kansatieteilijä Marja Hartolan mukaan skandinaavisessa mytologiassa viikon neljäs päivä oli nimetty ukkosenjumala Thorille. Hän suojeli maanviljelijöitä, niinpä myös yleinen viljelykasvi herne oli pyhitetty Thorille. Jumalaa kunnioitettiin sitten herneruualla torstaisin. Suomalaiset viikonpäivien nimet vaikuttaisivat olevan viikinkiajalta, joten voi olla, että myös torstain hernekeitto saatiin samalla Suomeen.

Kirjoittaja on filosofian maisteri.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aliot
Aliot

Alio: Yhteiskuntamme imetysviestit

Suomalaiset äidit imettävät lapsiaan vähemmän kuin suositellaan. Olemme myös muihin Pohjoismaihin verrattuna imetystilastojen häntäpäässä. Viimeisin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen valtakunnallinen selvitys osoitti edellisiin verrattuna pientä nousua etenkin aivan varhaisvaiheen imetyksessä, mutta silti vain muutama prosentti suomalaisista äiti-lapsi -pareista saavuttaa Maailman terveysjärjestön (WHO) kuuden kuukauden täysimetyssuosituksen.