Perjantai 15.12.2017Heimo

Satavuotiaan vapaus

PUHEENVUORO

Henri Vogt

Itsenäisyyspäivän kynnyksellä, Suomea maailmassa miettiessä, nousi mieleen anekdootti.

Ystävä, saksalainen Eurooppa-tutkija, kertoi hiljattain tavanneensa italialaisen aatelismiehen, Euroopan komission työntekijän. Tämä oli sadatellut EU:n surkeaa nykytilaa ja todennut: ”The Finns have no sense for semantics, suomalaisilla ei ole minkäänlaista semantiikan tajua.”

Hän lienee tarkoittanut, että suomalaiset eivät ymmärrä ihmisten kanssakäymisen hienovireisiä nyansseja. He jumittuvat muodollisiin sääntöihin näkemättä niihin sisältyviä sivistyneitä kiertoteitä. Ja näin, Suomen jäsenyyden seurauksena, koko unionin käyrä oli alkanut osoittaa alaspäin.

Stereotypiat ovat vaarallisia, mutta tätä kannattaisi suomalaisen uskoa. Sillä inhimillisen kanssakäymisen nyanssiköyhyydestä meidän tulisi olla ylpeitä, ainakin kahdesta syystä:

Ensinnäkin se kielii voimakkaasta instituutioiden arvostuksesta Suomessa. Instituutiot ylittävät yksilöt ajallisesti ja paikallisesti, tasa-arvoistavat meitä, suitsivat yksilöllistä semanttista luovimista.

Historiallisesti instituutiot ovat olleet itsenäisyytemme perusta, niihin on kannattanut kiinnittyä. Ne takasivat meille vapautemme jo silloin kun sitä ei vielä ollut; sortovuosina1800–1900-luvun vaihteessa suomalaiset nimenomaan vetosivat instituutioihinsa. Siksi lähtökohtamme on, että instituutioiden toiminnan puitteet tulee taata, niihin panostaa.

Ei siis ole sattumaa, että Suomen hallinto arvostetaan maailman parhaaksi tai että koulutusjärjestelmämme kerää kaikkialla kiitosta. Saksassa asuessa voi vain haaveilla suomalaisen lastenhoidon tai terveydenhuollon infrastruktuureista. Toisaalta voi hämmästyttää paikallisia kertomalla tekevänsä veroilmoituksensa kahdessa tunnissa – saksalaiset joutuvat usein turvautumaan kalliiseen veroneuvojaan.

Uskon yksilöt ylittäviin instituutioihin ja niiden vapaustakuuseen voi siis nähdä koko suomalaisen menestystarinan avaimena. On tavattoman tärkeää pitää tästä perinteestä kiinni, huolella kehittää instituutioita jatkossakin, eurooppalaista ja maailmanlaajuista yhteistyötä tehden. Ja samalla varoa, etteivät instituutiot tule ylihallinnoiduiksi, sillä silloin ne eivät enää tue vapautta. Pelkäänpä, että yliopistomaailma voisi tässä olla varoittava esimerkki.

Toiseksi, yhteiskuntamme on kehittynyt, kehitetty, vähä-hierarkkiseksi. Italialaiselle aatelismiehelle semantiikka on myös sen tajua, mille kohdalle sosiaalisia portailla ihmiset kenties kuuluvat, se on itse asiassa epätasa-arvon ilmentymää.

Suomessa portaat ovat matalia, askelmia rajatusti. Sen sijaan Saksassa tai Ranskassa kulkiessaan semantiikan tarpeeseen, käyttäytymiskoodeihin, joilla ihmiset asettuvat askelmille, törmää jatkuvasti. Läheiset siitä huomauttavat, jollei tarvetta suomalaisena huomaa.

Myös tämä hierarkioiden vähyys merkitsee vapautta, merkittävää arkipäivän vaivattomuutta. Mahdollisuutta kohdata toisia ilman erityisiä krumeluureja. Soittaa kenelle tahansa päättäjälle ilman portinvartijasihteeriä.

Voi siis ajatella, ainakin näin juhlan aattona, että Suomessa saa vapauden tunteesta nauttia enemmän kuin monessa muussa maailman kolkassa. Toki tämä vapaus kumpuaa paljolti tilan väljyydestä, ihmisiä on vähän, hiljaisuus läsnä, turvallisuus itsestään selvää. Saksalaiskaupungissa asuessaan päivittäin kokee, kuinka esimerkiksi autojen määrä merkittävästi vähentää yksilön vapautta. Pikkulasten kolmen kilometrin koulumatkaan saattaa autolla vierähtää puoli tuntia.

Mutta vielä keskeisemmin tuo vapaus on siis instituutioihin sidottua ja kulttuurista – ja täten jotenkin sisäsyntyistä, sisäistynyttäkin. Tärkeintä kuitenkin on, että tämä instituutioiden vahvuuteen ja yhteiskunnan tasa-arvoisuuteen perustuva vapaus on lähtökohtaisesti avointa.

Instituutiomme pysyvät, ehkä kehittyvät, vaikka niiden toimintaa tulisi jakamaan muita, ”muukalaisia”, uusia suomalaisia. Instituutioiden toimivuuteen on ”ulkopuolisenkin” hyvä oppia ja ihastua. Vähähierarkkisuus taas on eettinen periaate, joka vaatii kohtaamaan ihmiset ihmisinä, ei heidän asemansa tai alkuperänsä kautta. Siihen kannattaa muualta tulleen kiinnittyä, se vahvistaa häntä.

Tästä avoimen vapauden perinnöstä Suomen tulee pitää kiinni aloittaessaan toisen itsenäisen vuosisatansa, se on ehkäpä merkittävin yhteiskunnallinen arvomme tuleville sukupolville. Ja sen peruselementtejä, toimivia tasa-arvoa tuottavia instituutioita voi oikeutetusti myös tarjota malliksi muualle maailmaan.

Ei semantiikan tajua, kenties, mutta vapauden, totisesti.

Kirjoittaja on Turun yliopiston kansainvälisen politiikan professori, joka asuu tällä hetkellä Saksan Saarbrückenissä.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.