Keskiviikko 23.8.2017Varma, Signe

Toivo Kuulan Häämarssi
soi ensi kertaa Pietarissa

TS/Eija Loueniva<br />Sadovajakadun ja Fontankakadun risteys Pietarissa. Oikealla olevassa rakennuksessa Alma Kuulan vanhemmilla oli asunto.
TS/Eija Loueniva
Sadovajakadun ja Fontankakadun risteys Pietarissa. Oikealla olevassa rakennuksessa Alma Kuulan vanhemmilla oli asunto.

Pietarin Lotsmanskinkadulla numerossa 14 sijaitsi 1880-luvulla Petter Silventoisen hopeasepänpaja. Kerimäkeläisen talollisen poika Pekka Silventoinen, joksi häntä kutsuttiin, oli lähtenyt nuorena omatoimisesti Kerimäeltä etsimään leveämpää leipää Pietarin markkinoilta lukuisten muiden suomalaisnuorten tapaan.

Professori Pentti Siltanen , Alma Kuulan Saimi-sisaren poika, kertoo teoksessaan Hopeaa ja säveliä , miten ahkera ja tunnollinen Pekka pääsi lopulta parikkalalaisen hopeasepän Johan Lajusen oppipojaksi. Taito karttui ja hänestä tuli hopeaseppämestari. Kun hopeaseppä Lajunen kuoli eikä leski jaksanut pitää liikettä, hän myi sen Pekka Silventoiselle vuonna 1885. Silventoinen tutustui Pietarissa Ähtäristä kotoisin olleeseen Henrika Johanna (Hanna) Häggsoniin , joka oli amiraali Johan von Schantzin lesken kamarineiti. Heidät vihittiin suomalaisessa Pyhän Marian kirkossa. Vuosi häiden jälkeen vuonna 1884 perheeseen syntyi tytär Alma.

Alma tapasi Toivon musiikkiopistossa

Alma, lempinimeltään Ammi, ja seuraavat lapset viettivät lapsuutensa Lotsmanskinkadun asunnossa, ja sitten perhe muutti vain kivenheiton matkan päässä olevaan asuintaloon Sadovaja- ja Fontankakadun kulmaukseen.

Silventoiset, kuten lukuisat muutkin Pietarin suomalaisperheet, kävivät usein Pyhän Marian kirkossa. Kirkkokartanolla tavattiin tuttuja ja vaihdettiin kuulumisia. Pekka-isä oli lisäksi kirkkovaltuuston varajäsen. Alma kävi ahkerasti Mansténin alkeiskoulua. Musiikillisesti lahjakas tyttö sai pukilta usein lahjaksi nuotteja. Kaikki perheen tyttäret opettelivat pianonsoittoa, mutta innokkain heistä oli Alma. Eino -veli soitti viulua.

Pietarissa oli monipuolinen kulttuuritarjonta, jota Silventoiset käyttivät paljon hyväkseen. Hanna Silventoinen toi lahjakkaan Alman sittemmin Lucina Hagmanin kouluun Helsinkiin, ja myöhemmin vuonna 1903 Alma aloitti pianonsoiton opiskelun Helsingin musiikkiopistossa. Opinahjo vaikutti ratkaisevasti hänen tulevaisuuteensa, sillä vuonna 1906 hän tapasi nuoren lahjakkaan säveltäjän Toivo Kuulan.

Alman äiti vastusti asiaa

- Alma ja Toivo olivat hirveän rakastuneita toisiinsa. Se tosin oli paha puoli, että Toivo oli naimisissa, kun rakastui Almaan. Isoäitini Hanna , jota en ole koskaan nähnyt, oli vihainen siitä, että Alma seurusteli ukkomiehen kanssa. Kun Toivo tuli esimerkiksi käymään Silventoisten kesäasunnolle Lappeenrannan lähelle Skinnarilaan, isoäiti tekeytyi sairaaksi ja meni yläkertaan, ettei hänen tarvinnut tavata Kuulaa. Palvelijat toivat hänelle sinne ruoan, muisteli Alman Eino-veljen tytär, valtiotieteiden maisteri Leena Eerola suvun vaiheita ajaessamme taksilla Silventoisten Fontankan varrella sijaitsevan asunnon luo.

- Tuolta kolmannen kerroksen parvekkeelta perheen villikot, isäni Eino ja Saimi pudottelivat vesipusseja alhaalla kulkevien päälle, kun vanhempien silmä vältti. Alma oli silloin jo opiskelemassa Helsingissä.

Toivo Kuulan tavannut Alma yritti taistella tunteitaan vastaan, mutta rakkaus voitti vaikeuksista huolimatta, ja Almasta tuli Kuulan laulujen tulkki ja säveltäjän innoittaja. Kuula sävelsi jo Skinnarilassa Silventoisten sisarille muistoksi kauniin laulun. Mielitietylleen Ammille hän omisti lukuisia lauluja vuosien mittaan. Avioliiton he solmivat Kuulan saatua eron vasta vuonna 1914 Silventoisten kesähuvilalla Skinnarilassa.

Häämarssi Pyhän Marian kirkossa

Toivo Kuulan iki-ihana Häämarssi on sävelletty Silventoisen perheen juhlaa varten. Emmi Silventoinen ja Yrjö Putkinen vihittiin Pietarin suomalaisessa Pyhän Marian kirkossa vuoden 1908 toukokuussa, ja Mooses Putron soittaman Kuulan Häämarssin sävelet täyttivät ensi kertaa kirkkosalin.

- Ei monikaan muista, että Häämarssi esitettiin juuri siellä ensi kerran. Minulle Häämarssi , Elegia , Stabat Mater ja Aamulaulu ovat hyvin läheisiä sävellyksiä, sillä ne tuovat mieleen ihanat lapsuuden kesät suvun kesäpaikassa Skinnarilassa, kertoi Eerola.

Naimisiin mentyään Toivo ja Alma Kuula tekivät pitkiä konserttimatkoja eri puolille Suomea. He olivat kumpikin opiskelleet myös ulkomailla.

Kuula oli vuosina 1912-1915 Helsingin kaupunginorkesterin varajohtajana, mutta tyly kohtalo koitti, kun virka lakkautettiin. Viipurin Musiikin Ystäväin orkesteri tarjosi hänelle orkesterin johtajan paikkaa ja Kuula lähti Viipuriin. Asunnon saannissa oli vaikeuksia, mutta lopulta se löytyi Säiniöltä kymmenkunta kilometriä Viipurista. Perheen tytär Sinikka oli syntynyt Helsingissä vuoden 1917 huhtikuussa ja Alma tuli hänen kanssaan Säiniölle.

Seurahuoneen kohtalokas ilta

Viipurin ilmapiiri oli levoton venäläisten tukemien punaisten ja valkoisten ottaessa yhteen. Viipurin valtaus huhtikuussa vuonna 1918 muutti tilannetta. Vappuaamuna Toivo ja Alma Kuulan asunnolle tuli Vaasan rykmentin II pataljoonan auto hakemaan heitä eteläpohjalaisten joukkoon Viipuriin vapun viettoon. Traagista päivää ovat kuvanneet Pentti Siltasen ohella Alma Kuula muistelmissaan, Tuomi Elmgren-Heinonen kirjassaan Toivo Kuula ja Riku Sarkola teoksessaan Viipurin murhenäytelmä .

Vaasan rykmentissä nautitun aamiaisen jälkeen Kuulat vierailivat tuttujen luona, osallistuivat juhlaparaatiin ja siirtyivät sen jälkeen päivällisille Seurahuoneelle. Kuula oli isänmaallisen tunteen täyttämä. Yhdessä vaimonsa kanssa hän esitti viimeisen kerran Lauantai-illan:

Niin minä kerran kuolla tahdon

hiljaa niinkuin tuuli

Katsoen kauas taivaan ruskoon

onnen hymyssä huuli.

Sammuvan päivän siunatessa

kultaviljamaita

kellojen kaukaa soittaessa

suurta sunnuntaita.

He esittivät myös Syystunnelman . Illan mittaan miehet olivat nauttineet Seurahuoneella alkoholia. Alma Kuula halusi lähteä kotiin ja houkutteli miestään mukaan. Kuula rauhoitti häntä mutta jäi Seurahuoneelle.

Kuulan sekä turkulaisen jääkärin Mauriz Nylundin välille tuli riitaa. Sarkolan mukaan Kuula oli soittanut Vaasan rykmentin II pataljoonalle säveltämänsä kunniamarssin ja kysynyt, mitä mieltä siitä ollaan. Nylund oli vastannut ruotsiksi, että Jääkärimarssi on parempi.

Vastaus ja ruotsin kielen käyttö ärsyttivät suomenmielistä Kuulaa. Riidan tuoksinassa Kuula löi puukollaan Nylundia korvan taakse.

Kostakaa jääkärin veri , kuului paikalla olleiden humaltuneiden joukosta.

Kaaosmainen ilta johti siihen, että pihan kautta pakoon juossutta Kuulaa ammuttiin päähän. Hän menehtyi Viipurin lääninsairaalassa 18. toukokuuta vuonna 1918.

Viipurissa mainittiin Sarkolan mukaan, että Kuulan surmaamiseen olivat osallistuneet jääkärit Pirinen ja Heikka . Kuula on haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle.

Keväällä vuonna 1919 Alma Kuula tutustui Helsingissä konsertoineeseen saksalaiseen pianistiin ja urkuriin Wilhelm Kempffiin ja heidän välilleen syntyi pitkäaikainen ystävyys. Professori Siltanen kertoi puhelinkeskustelussa, että hänen äitinsä mainitsi Kempffin kosineen Almaa, mutta tämä torjui kosinnan ja halusi omistautua edesmenneen miehensä musiikin tunnetuksi tekemiseen ja muiston vaalimiseen.

Alma Kuula kuoli vuonna 1941.

Eija Loueniva