Maanantai 23.10.2017Severi

Elämää kaapissa

TS/
TS/

Turun Setan puheenjohtaja Tarja Hautanen esittelee turkulaisten homojen kulttuurihistoriaa Yksityistilaisuus -nimisessä gradussaan.

- Homous ja lesbous saattaa nykyajan viihdeteollisuuden esittelemänä näyttäytyä jopa muodikkaana, mutta vanhemmalla polvella on tyystin toiset kokemukset, Tarja Hautanen kertoo.

Hän haastatteli tutkimustaan varten turkulaishomoja ja -lesboja ja tutki homoudesta käytyä lehtikirjoittelua. Tutkimuksessa paljastuu melko ahdasmielinen kaupunki, jossa valtavirrasta poikkeavan oli ankea elää.

"Monetkin "salongit" ja seurapiirit sietävät tätä luonnottomuuden roskaista liejua. Oliot, joiden perverssit, luonnottomat paheet ovat kaikille tunnettuja, saavat kulkea seurapiireissä, elähdyttää niitä "henkevyydellään", saavat tulla konsertteihin, teattereihin ja kaikkiin julkisiin paikkoihin ja tilaisuuksiin muun yleisön joukkoon. Herrasväen ravintoloissa nämä olennot nähdään keikailemassa ylimpinä kukkoina."

Uusi Aura 1913, "Siveellistä rappeutumista yläluokassa"

˜

1900-luvun alun Turun homoseksuaalien elämästä on vain vähän tietoa. Vanhimmat homot muistavat Kauppatorin käymälät, valurautapömpelit, joissa tsaarinvallan aikaan vierailivat kaupunkilaisten lisäksi hajuvedeltä tuoksuvat armeijan upseerit.

Muita homojen suosimia tapaamispaikkoja olivat uimahallit, puistot ja torit, sillä ne olivat avoimia paikkoja, joissa saattoi suhteellisen turvallisesti hakea kontaktia pelkäämättä pidätetyksi joutumista. Homoseksuaalisuushan oli rikos vuoteen 1971 asti.

Asuntojen ahtauden vuoksi myös heterot - erityisesti työväenluokkaiset - harrastivat puistoseksiä. Turussa Rautatieaseman puisto pysyi suosiossa 1900-luvun alusta lähtien. Myöhemmin tulivat myös Urheilupuisto ja Kupittaan puisto. Valtaväestö ei ollut kovin tietoinen tästä näkymättömästä alakulttuurista.

Turkulaishomot näkivät puistokulttuurissaan myös huvittavia piirteitä. Erästä Urheilupuistossa sijainnutta käymälää kutsuttiin nimellä Dianan temppeli ja Asemanpuistoa kutsuttiin nimillä Porkkanamaa ja Banaanipuisto.

Puistot ja käymälät olivat turkulaishomojen seurapiirikeskuksia, ja käymälöiden purku oli homojen alakulttuurille traaginen asia. Dianan temppelin purkupaikalle ilmestyikin pian puolukanvarsista solmittu seppele. Samoin tehtiin muuallakin. Kun Helsingin suosituin pömpeli Ruotsalaisen teatterin takana hävitettiin, kävivät miehet laskemassa kukkia purkupaikalle. Eräskin kuopiolainen homoturisti kirosi sitä "kun piäkonttori hävitettiin".

- Kaikki homot eivät harrastaneet puistoja, ja monet nuoret homot pitävät vessaseksiä inhottavana menneisyytenä, Hautanen kertoo.

˜

Käymäläkirjoitukset olivat tiedonvälityskanava ennen homolehtien syntymistä. Kirjeenvaihtoilmoituksen jättäminen valtalehtiin edellytti monimutkaisen koodikielen hallintaa. Silloin piti vain toivoa, että vastaaja osasi tulkita viestin oikein.

"S.O.S. Liian raskaassa painolastissa olevan huvipurren kapteeni etsii hätäsatamaa, jonne voisin purkaa osan kallisarvoisesta lastistani. Ar. vastaukset viikon aj. Riihimäen p.t. Kapteeni 32 v." (Ilmoitus vuodelta 1948)

Etenkin lesbot löysivät toisensa usein tällaisten koodi-ilmoitusten avulla, sillä he eivät homojen tapaan harrastaneet anonyymiä seksiä puistoissa eikä ravintoloihin ollut naisilla menemistä ilman miesseuraa ennen 1960-luvun loppua.

Monilta lesboilta ei heru ymmärrystä menneen ajan puistokulttuurille.

"Sen Urheilupuiston mää nyt jollai tappaa ymmärsin, et siellä nyt pystyy pikkasen olemaan piilossa mut se Banaanipuistomust oli ihan käsittämätön paikka". (Nainen, s. 1960)

Toisaalta lesboparit saattoivat helpommin asua yhdessä, koska kahden naimattoman naisen kimppa-asuminen oli asuntopulan aikaan täysin hyväksyttyä. Rikoslain homopykälän nojalla tuomituista naisia oli vain vajaat viisi prosenttia. Naisten oikeudenkäynnit saivat usein alkunsa ilmiannosta, mutta tuomitsemiseen piti saada tekijän tunnustus.

Paljastumisen seurauksena oli yleensä paitsi maineen myös työpaikan menetys. Suomessa tuomittiin 1950-luvulla homoja ja lesboja erimittaisiin vankeusrangaistuksiin keskimäärin 50 henkilöä vuodessa, 1960-luvulla 20 henkilöä vuodessa.

"Sitä oli niinkun tämmönen henkipatto tai vieraan valtakunnan akentti, yhtä varovaine piti olla kaikis toimissa ja sanomisissa ja kaikessa, ettei vaan paljastu. Mää hurahdin uskoon, luulen et se purkautu kun ei saanu toteuttaa ittee seksuaalisesti." (Nainen, s. 1944)

˜

Hyvin toimeentulevat homot tapasivat toisiaan Turun ravintoloissa, joista yksi oli ylitse muiden: Ursininkadun Mosel. Heterot kävivät yläkerran tanssiravintolassa Valenciassa, homot taas suosivat alakerran merimieskapakka Moselia, jossa "taiteilijoille" varattiin omat pöydät. Taiteilija oli sen ajan kiertoilmaus homoille, mutta paikassa kävi myös paljon oikeitakin taiteilijoita, lähinnä näyttelijöitä.

- Vanhemmat homot ja lesbot kuvaavat mennyttä aikaa toisaalta tukalaksi ja silti niin jännittäväksi. Moni kaipaa sitä salaperäisyyden ilmapiiriä, jota nykyisissä homodiskoissa ei ole, sanoo Tarja Hautanen.

Kun Mosel 1973 suljettiin, homot siirtyivät juuri avattuun Haarikkaan. Siellä myös lesbot alkoivat tavata toisiaan. Nuorempi homoväki kävi 1970- ja 80-luvuilla myös Iskerissä, Sociksella ja Killassa. 1990-luvulla suosittuja paikkoja olivat Green Frog, Ritzin pianobaari ja Victor.

Kahviloista suosiossa olivat Foija, Lehtinen ja Wiklund.

"Wikken kahvila oli lauantaipäivän must-juttu näyttäytyä. Vaik kui hättäsee joku kupillinen ja menoks, mut siel oli pakko käydä. Sitä hörsöttämist - hörsöttäminen on just sitä kaikkee vanhanajan homoseksuaalist kirkumist ja elehtimist". (Mies s. 1965)

Paremmissa piireissä järjestettiin kotihippoja. Ne olivat suljettuja piirejä, ja niihin vaadittiin tiettyä sivistys- tai tulotasoa.

Turussa piirejä oli useita. Legendaarisin niistä oli nyt jo edesmenneen verovirkailijan kotonaan pitämät "pidot", joissa saattoi viikoittain käydä parikymmentäkin vierasta. Kulttuuripiireissä liikkunut isäntä lahjoitti sittemmin Turun maakuntamuseolle päiväkirjansa, josta on lainattu seuraava kuvaus:

"Kova siivous. Soittokunnan L hakkasi matot. J auttoi astianpesussa. P maalasi mustaksi tupakkapöydän ym. Levysoitin korjattiin. Nyt all right. 2 soittoa Hämeenlinnasta 2 Helsingistä. Sitten tuli P ja näyttelijä I Helsingistä. J+T+R. Oli T+K. Hämeenlinnasta P. Vielä J+J."

˜

Ensimmäinen homolehti Ihminen ja yhteiskunta - Homo & Societas ilmestyi vuonna 1967, kun homous vielä oli laitonta. Tilauksia kaupattiin Helsingin Sanomien rivi-ilmoituksella. Postitus kesti kuukausia, koska sensaatioiden pelossa varmistettiin ensin, että tilaajat olivat olemassaolevia ihmisiä.

"Hymy ja Ilta-Sanomat olivat julkaisseet muutamia näyttäviä kirjoituksia, joiden johtava sanoma oli uutinen: Suomessakin on homoseksualisteja! Ilta-Sanomat oli löytänyt Helsingistä yhden homoseksualistin, herra H:n. Kirjoituksen kuvituksena oli suurikokoinen valokuva, jossa näkyi kerrostalon seinää. Ikkunasta katseli kadulle tunnistamaton mieshenkilö. Kuvatekstinä oli: Kuvassa herra H. tähyää ikkunastaan uusia uhreja." (Mies s. 1939)

Homot osasivat itsekin saada aikaan epäsopua. Ihminen ja yhteiskunta julkaisi vuonna 1968 Homoseksuaalin tiet -kirjoituksen, jossa vastakkain laitettiin Turmiolan Tommi -tyyppinen homo ja mallihomo.

Ensimmäinen omaa feministisiä harrastuksia (baletti ja ooppera), pyrkii kampaamoharjoittelijaksi ja elää kaksoiselämää viettäen vapaa-aikaa kapakoissa ja puistoissa. Mallihomo taas esiintyy heteroystävilleen avoimesti homona, valmistuu lastentarhanopettajaksi ja omaa monikymmenvuotisen ihmissuhteen.

˜

Ensimmäinen homoyhdistys Päivänkakkarat perustettiin Turkuun vuonna 1971. Turkulaishomo muistelee "maisteri Rantasen" koolle kutsumaa perustamiskokousta:

"Kokoukseen oli saapunut kymmenkunta henkeä. Jälkeenpäin selvisi, että vähintään toiset kymmenen kierteli kadulla kokouspaikan ympärillä uskaltamatta tulla sisään. Paikalle oli saapunut myös kolme lesboa. Sellaisia kukaan ei ollut aikaisemmin elävänä nähnytkään." (Mies s. 1939)

Toiminta oli alussa epämuodollista. Tapaamiset järjestettiin yksityiskodeissa, sittemmin Maarian VPK:n kabinetissa, edelleen salanimellä maisteri Rantanen. Yhdistyksellä ei ollut toimistoa, jäsenrekisteriä, hallitusta tai pöytäkirjoja.

Päivänkakkarat rekisteröityi vasta vuonna 1983, ja Turun Seudun Seta ry perustettiin vuonna 1988. Päivystystoiminta aloitettiin aluksi postilokero-osoitteella, myöhemmin myös puhelinpäivystyksenä.

- Vielä 1980-luvun alussa päivystyksiä mainostettiin lehdissä "Oletko seksuaalisesti poikkeava, tarvitsetko neuvoja ja tietoa?" Yhdistys sai kirjeitä maaseudun miehiltä, jotka pyysivät apua impotenssiin, avioliitto-ongelmiin ja yksinäisyyteen. Kirjoittajat eivät selvästikään tienneet, mitä seksuaalinen poikkeavuus tarkoitti, Tarja Hautanen kertoo.

Alettiin järjestää tansseja rautatieläisten talolla, Weikkojen talolla ja Gillesgårdenilla. Vuonna 1981 aloitettiin yhä jatkuva miesten leiriperinne Laitilan Tulirannassa.

Lesbot alkoivat 1980-luvulla järjestää omia tapaamisiaan, ja eniten naisteniltoja järjestettiin 1990-luvun alussa.

- Setan naiset saivat kerran 1980-luvulla varattua tanssipaikakseen Turun Upseerikerhon, sillä varaus oli vahingossa kirjattu nimellä Detan naiset. Lesbotanssit olivat henkilökunnalle yllätys, Hautanen kertoo.

Vuonna 1999 naiset perustivat Mummolaakso -yhdistyksen, jonka tarkoituksena on järjestää tansseja ja toimintaa sekä kerätä varoja lesbojen vanhainkodin perustamiseksi.

˜

1990-luvulla kulttuuri oli jo vapautunut niin paljon, että Turkuun saatettiin perustaa ensimmäiset gay-ravintolat. Turun yliopistoon perustettiin vuonna 1991 opiskelijajärjestö Homoglobiini.

Lesbo- ja homoelokuvan festivaali Vinokino käynnistettiin vuonna 1992. 1990-luvun alussa lesboilla oli myös oma kustantamo Meikänainen . Se osoittautui pian tarpeettomaksi, kun tekstit alkoivat kelvata myös muille kustantajille.

Setalla on Turussa nykyisin noin 200 jäsentä. Yhdistyksellä on omat ryhmänsä paitsi naisille ja miehille myös nuorille, transvestiiteille, kristillisille ja perheille.

- Nykyään Setan diskoihin meneminen ei ole yhtä ihmeellinen asia kuin vielä 1980-luvulla, ja monet heterotkin käyvät niissä. Silti Turun Setalla on ongelmia diskopaikkojen vuokraamisessa, koska isot ravintolaketjut eivät halua leimautua, Hautanen kertoo.

- Mutta yleisesti ottaen ajat ovat muuttuneet, ja hyvä niin. Turku on muuttunut muun maailman tapaan homoystävällisemmäksi kaupungiksi. Satamakaupungit ovat aina olleet avoimempia erilaisuuden suhteen kansainvälisyytensä ansiosta. Turkulaiset homopojat kertoivat, kuinka heidät oli vuonna 1996 kutsuttu Tall Ships Race -tapahtuman aikana useampiinkin homobileisiin suurille purjelaivoille.

SARI MIETTUNEN