Lauantai 10.12.2016Jutta

Tiilinen verho, palava vuode

Antti-Ville Reinikainen: Sovitus (2015).
Antti-Ville Reinikainen: Sovitus (2015).

NÄYTTELY

Antti-Ville Reinikainen:

Varjeltuma.

Reynold Reynolds ja
Patrick Jolley: Burn.

Turun taidemuseon Studiossa ja

Pimiössä 20.3. asti.

Helsinkiläisen Antti-Ville Reinikaisen (s. 1980) kolmastoista yksityisnäyttely on taiteilijan ensimmäinen synnyinkaupungissaan Turussa. Veistäjä kertoo aluksi ideoineensa Studio-näyttelyä varten objekteja, joitten lähtökohta oli Turun tuomiokirkon torni. Työn edetessä näyttelyn teemaksi nousi kuitenkin niin valolta kuin katseeltakin suojautuminen.

Teema antaa ymmärtää, ettei Reinikainen ole niitä tavanomaisimpia kuvanveistäjiä. Näyttelyn veisto-objektit ovat sekä konkreettisia että outoja, ja niistä voi puhua myös installaatioina tai tilataiteena.

Reinikaisen teokset teeskentelevät olevansa ”aidoista” materiaaleista tehtyjä, ja juuri tässä ne onnistuvat huiputtamaan katsojansa. Verho on seinälle ripustettu ikkuna, jonka verhot näyttävät erehdyttävästi tiilestä muuratuilta. Jo tämän teoksen edessä selviää, että Reinikainen on mitä mainioin materiaali-imitaattori. Lähelle katonrajaa ripustettu Vuodatus näyttää betoniin valetulta saarnatuolilta. Tunkeilija on täyskokoinen kaakeliuuni, jonka fasadi on haljennut pitkään vertikaaliseen viiltoon.

Näitä teoksia yhdistää esinemystiikka ja taidokas faksimile-tekniikka. Kolmistaan ne olisivat jopa parempia pitkänomaisen näyttelytilan virittäjiä sekä näyttelyteeman esittelijöitä kuin nyt esillä oleva, hajanaisemmaksi jäävä kuuden teoksen kombo.

Pimiössä on tarjolla amerikkalaisen, nykyään Berliinissä asuvan elokuvaohjaajan Reynold Reynoldsin (s. 1966) ja valokuvaaja Patrick Jolleyn (1964-2012) lyhytelokuva Burn (2002). Teos on ilmaa, vettä ja tulta allegorisesti hyödyntävän lyhytfilmitrilogian viimeinen osa. Edellisessä The Drowning Room -teoksessa vesielementti toimi eristäytymisen metaforana. Esikaupunkikodin elämä jatkui kuten aina vaikka talo oli veden täyttämä. Burn-teoksessa tuli on irti kolmessa tilassa, makuuhuoneessa, keittiössä ja olohuoneessa. Huonekalut, vaatteet, kirjat – kaikki palavat. Katastrofin uhka on ilmeinen ja sitä suurempi on kontrasti pariskuntaan, joka liekeistä välittämättä jatkaa lukemistaan välillä tulta hajamielisesti läpsien. Kuvan lievä hidastus vain korostaa palon keskellä istuvien henkilöiden tyyntä flegmaattisuutta.

Palaminen on aineen yhdistymistä happeen. Prosessissa on visuaalista tenhoa, jota vahvistaa ilmiön audiopuoli, tulen kohina. Myös teoksen idea aukeaa vaivatta. Ihmiset näkevät – jos viitsivät – katastrofin tulon, mutta mitään ei tehdä. Sitten onkin jo liian myöhäistä.

Burn on jo 14 vuoden ikäinen ja se näkyy teoksen visuaalisen ilmeen tiettynä vanhentuneisuutena, mikä tosin saattaa johtua myös tapahtumapaikan lavasteista ja niissä esiintyvien henkilöiden habituksista.

Mutta mitä pitää ajatella kuvista, jossa mies valelee nukkuvan naisen vuoteen polttonesteellä sytyttäen sen sitten tuleen. Misogyniaa? Murhapoltto? Ahdistavuus ei väisty, vaikka loppukuvissa lumi sataakin kauniisti keittiöön.


Lars Saari

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.