• Äärimmäisyyksien yhteinen tekijä. Turkulainen valokuvakoulutus 20 vuotta. Wäinö Aaltosen museo 15.4. saakka.

Henrik Cajander kuvasi Suomen ensimmäisen valokuvan, dagerrotyypin, Turussa 3.11.1842. Kuvaan tallentui Uudenmaankatu 8:ssa sijainnut Nobelin talo ja sen takaa Turun tuomiokirkon torni. Samoihin aikoihin perustettiin Turussa Suomen ensimmäinen taidekoulu, Turun piirustuskoulu.

Valokuvakoulutus alkoi Turussa kuitenkin vasta 1992 Turun taiteen ja viestinnän oppilaitoksessa, josta se on siirtynyt Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian kuvataiteen koulutusohjelmaan eli instituutioon, joka jatkaa Turun piirustuskoulun komeaa perinnettä.

Muutoksen vuosikymmenet

Kuluneet kaksi vuosikymmentä ovat merkinneet valokuvalle suuria muutoksia. Filmille kuvaamisen ja pimiötyöskentelyn on pitkälti korvannut digitaalinen tallennustekniikka ja näyttöpäätetyö. Kuvanmuodostumisen optiset periaatteet ovat kuitenkin säilyneet muuttumattomina. Myös kuvaajan ja kuvattavan vuorovaikutus tapahtuu kutakuinkin kuin ennen, muistuttaa opiskelijasta opettajaksi kasvanut Ismo Luukkonen näyttelyluettelossa.

Vielä suurempi mullistus on tapahtunut valokuvan statuksessa. Kun parikymmentä vuotta sitten valokuvaa vielä vierastettiin taidekontekstissa, ei kuvanteon välineellä enää ole rajaavaa merkitystä, ja museoitten näyttelysalit tulvivatkin tänään suurta ja korkeakiiltoista valokuvaa.

Vastaveto Helsingille

Turkulaisen valokuvakoulutuksen 20-vuotisjuhlanäyttelyn järjestäjät ottanevat tietoista etäisyyttä brändäykseen antamalla näyttelylle niinkin hankalan nimen kuin Äärimmäisyyksien yhteinen tekijä. Näen moniäänisyyden korostamisen vastavetona valokuvauksen Helsinki School -käsitteelle. Se on Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen linjan voimahahmon Timothy Personsin taitavasti rakentama ja kansainvälisesti läpimurtovoimainen markkinointikäsite, jonka vaikeasti määriteltävästä ytimestä olen erottavinani jonkinlaisen ”käsitteellisen valokuvauksen” state of artin.

Hauskaa kyllä, useat Helsinki Schoolin valokuvaajat ovat opiskelleet Turussa. Helsingissä tapahtuneiden jatko-opintojen kautta ovat esimerkiksi Anni Leppälä, Susanna Majuri, Tiina Itkonen, Nelli Palomäki ja Jari Silomäki solahtaneet myös TaiKin brändiin.

Videoista installaatioihin

Turussa valokuvan piiriin mahtuvat niin videot, IPad-grafiikka kuin installaatiotkin. Renja Leinon Lintubaarissa voi seurata reaaliaikaista videokuvaa Korppoossa sijaitsevasta lintujen talviruokintapaikasta. Nurkkauksen sohvalta voi tunnistaa lintuja pöydällä lojuvien lintukirjojen avulla – ja vaikkapa pohtia kuvan ja alati ohikiitävän nykyhetken filosofisia ulottuvuuksia.

Valokuvan perusluonne on dokumentaarinen ja sen osallistuvaa perinnettä edustavat konkari Japo Knuutilan kuvat kirgiisien ja uzbekkien välisestä etnisestä konfliktista ja sen synkistä seurauksista eteläisessä Kirgisiassa. Teoksen naapurina on Maria Ylikosken video Det smakar lite konstigt, arkinen kuvaus lapsiperheen iltapäivästä, jossa Amsterdamista Espooseen paluumuuttanut perhe pohtii tylsän kiehtovasti elämänsä valintoja.

Todellisuutta voi käsitellä myös kääntämällä katse sisäänpäin. Anni Leppälä on menestynyt hyvin arvoituksellisilla ja jännitteitä pintansa alle kätkevillä, nuorta (punahiuksista) naista esittävillä värivedoksilla. Ne ovat nytkin kauniita mutta myös hivenen voimattomia.

Grönlannista Kakolaan

Tiina Itkosen siniset Grönlanti-panoraamat ovat täyttä esteettistä herkkua. Ne sijoittuvat klassisen maisemakuvan, kansatieteellisen dokumentin ja sosiologisen nykyvalokuvan välimaastoon. Karhean taustatekstin maisemien kauneudelle antaa tietoisuus ilmastonmuutoksesta ja sen aiheuttamasta uhasta arktiselle luonnolle ja alkuperäisväestön perinteisille elinkeinoille.

Valotusajasta − valosta ja ajasta − on kysymys Ismo Luukkosen futurismia ja Bragaglian veljesten fotodynamiikkaa kommentoivissa kuvissa. Myös Vesa Aaltonen tutkii valoa Kakola-sarjassaan, jossa kauniisti tilaan tulviva valo estetisoi vankilarakennuksen miltei uskonnollisiin sfääreihin. Nelli Palomäki on eräs hienoimmista muotokuvaan keskittyvistä kuvaajistamme. Venäläisen Nahkimov-laivastoakatemian kovin nuoret oppilaat katsovat suoraan kameraan. Katsoja saa antaa kuville merkityksiä.

Kiinnostuin myös Markus Henttosen formalismia hipovasta, rodtšenkomaisesta kuvasta Snakerun sekä Mikko Kuorinkin kaksiosaisesta Turn the Light -videosta, josta jo valkokankaiden koko tekee vaikuttavan. Jos tekijä lisäisi vielä hyppysellisen Winterreise-tunnetta käsitteelliseen visuaalisuuteensa, olisi tulos kenties vieläkin komeampi.

Näyttelyyn on valittu 26 tekijää runsaasta sadasta koulusta valmistuneen tai opettaneen joukosta. Kaipaamaan jäin Minna Havukaisen vahvoja ihmiskuvia. Kokonaisuuden tehoa vähentää jossain määrin sen ajallinen läheisyys Logomon Liisa Ihmemaassa -esillepanon kanssa, jota se paikoin muistuttaa ei vaan välineen vaan usean yhteisen tekijän kautta.