Lauantai 18.11.2017Tenho, Jousia, Max

Tarina iholla

Livsmedlet: Näkymättömät maat. Konsepti ja ohjaus Sandrina Lindgren ja Ishmael Falke, musiikki ja äänet Niklas Nybom, valot Jarkko Forsman. Ensi-ilta Tehdas teatterissa 24.4.

Sandrina Lindgren pitelee Ishmael Falkea hellästi sylissään. Falken kyljellä pienet ihmisfiguurit hylkäävät savuavan kotikaupunkinsa ja lähtevät matkaan. Tie kulkee jalkapohjista säärtä pitkin, kiertää sitten selän kautta kaulalle ja sukeltaa lopulta vatsalle maalattuun mereen.

Teatterityhmä Livsmedletin Näkymättömät maat muuttaa ihmiskehon eläväksi esiintymisalustaksi ja tutkii nukketeatterin ja koreografian välimaastoa. Nukketeatteritaitelija Falke ja koreografi-tanssija Lindgren luovat yhdessä performatiivisen ja meditatiivisen kokonaisuuden, joka tuo pakolaismatkojen uhrit kirjaimellisesti iholle.

Aihe on vakava, mutta toteutus ei saarnaa. Falke ja Lindgren luovat kuvia ja kohtauksia, jotka kertovat siirtolaisten tarinan. Näin se olisi voinut mennä. Näin se on mennyt liian usein, sillä Eurooppaan pyrkineitä siirtolaisia hukkuu laivaturmissa jopa tuhansia vuodessa.

eivät häviä esiintyjien kehoihin, vaan altistuvat katseille. Oikeastaan miniatyyrit ovat mielenkiintoinen lähestymistapa siirtolaisuuteen. Ne etäännyttävät, sillä pienen koon puolesta on mahdotonta erottaa kasvonpiirteitä, ilmeitä ja muita yksityiskohtia. Samaan aikaan ne kuitenkin tuovat aiheen lähelle, kun eturivissäkin pitää keskittyä huolellisesti nähdäkseen kunnolla.

Niklas Nybomin äänimaailma ja Jarkko Forsmanin valot tukevat hienosti esityksen visuaalisuutta. Välillä pienten figuurien sijasta matkaa tekevät Lindgren ja Falke. Kun duo hukuttaa kasvonsa vesimaljoihin, tunnen jossain sisälläni piston.

Esiintyjien lisäksi lavalla käytetään videoprojisointeja, joista suurin osa, kuten helikopterin lento ja loppukohtauksen lähikuvat, toimivat hienosti. Videolle heijastettu uutislähetys tuntuu kuitenkin olevan täysin toisesta maailmasta. Myös tapa, jolla esiintyjät sysäävät käyttämänsä esineet ja materiaalit syrjään, häiritsee minua. Siinä on jotain kömpelöä ja väärää.

Tai ehkä siinä on juuri se ajatus, jota en halua esityksessä kohdata. Se välinpitämättömyys, jolla olen itsekin aiheeseen suhtautunut. Toki esitystä voisi katsella kauniina kuvina ilman sen kuvastoon kätkeytyvää ajatustakin, mutta parhaimmillaan se on silloin, kun sen päästää itsekin iholle.

FRIDA MARIA PESSI

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.