Sunnuntai 19.11.2017Elisabet, Liisa, Eliisa, Elisa, Liisi, Elise

Teatteriarvio: Lauri Maijalan Seitsemän veljestä on teatteria isolla T:llä: yllättävä, oivaltava, viiltävä ja aina väliin hulvattoman hauskakin.

Otto-Ville Väätäinen
Hiidenkivi, jolle veljekset pakenevat Viertolan härkiä, on Seitsemän veljeksen uudessa versiossa ravintola Hiidenkiwi.
Hiidenkivi, jolle veljekset pakenevat Viertolan härkiä, on Seitsemän veljeksen uudessa versiossa ravintola Hiidenkiwi.

Turun kaupunginteatteri: Seitsemän veljestä.

Kirjoittanut Aleksis Kivi, sovitus ja ohjaus Lauri Maijala, lavastus Janne Vasama, puvut Tuomas Lampinen, valot Jarmo Esko, äänet Iiro Laakso, naamiointi Heli Lindholm. Ensi-ilta päänäyttämöllä 3.11.

Turun kaupunginteatterin uuden Seitsemän veljeksen jälkeen olo on typertynyt. Miten uusin silmin ohjaaja Lauri Maijala kumppaneineen onkaan nähnyt Aleksis Kiven mestarieepoksen ja silti miten kunnioittavasti sitä kohdellaan.

Viimeistään tässä vaiheessa voi jättää Kalle Holmbergin vuonna 1972 ohjaaman Seitsemän veljeksen saavuttamalleen paikalle kansakunnan ja teatterihistorian kaapin päälle. Maijalan versio ansaitsee huomion omana itsenään eikä vain vertailukohtana vanhaan.

Jotta hieno kansalliskirjallisuutemme säilyy sellaisena myös tulevaisuudessa, vaaditaan uusia tulkintoja uusilta sukupolvilta. Sellaisia kuin Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas elokuvapuolella ja Lauri Maijalan Seitsemän veljestä teatterissa.

Ensimmäisenä näyttämölle astelee enkelihahmo (Petri Rajala), jossa on Kalle Holmbergin näköä. Kun paloesirippu nousee, lavastus muistuttaa Kaj Puumalaisen 1970-luvun Veljesten lavastusta ja veljet paukuttavat koivuisia kurramailojaan samannäköisiin vaatteisiin puettuina kuin edeltäjänsä 45 vuotta sitten.

Lavasteet vaihtuvat nopeasti toisenlaisiksi, ja veljekset pukeutuvat nykyaikaisiin vetimiin.

Esityksen alku – samoin lopetus – on kaunis kunnianosoitus entisaikojen mestareille, mutta on se myös teatraalinen isänmurha. Sitä kohti käyvät myös veljekset tässä versiossa.

Maijalan sovituksen keskeinen ja nerokas oivallus on ottaa veljesten lisäksi lavalle vain kaksi muuta näyttelijää. Petri Rajala ja Ulla Koivuranta ovat ensisijaisesti veljesten isä ja äiti, jotka heijastuvat kaikkiin veljien kohtaamiin henkilöihin.

Jokainen konflikti, johon seitsikko joutuu, on yritys katkaista napanuora kuolleisiin vanhempiin. Sen sijaan, että veljekset itsenäistyisivät, ottaisivat vastuuta sekä alkaisivat sietää ponnistelua ja olla ihmisiksi, he jämähtävätkin paikoilleen, taantuvat, käpertyvät omaan laumaansa, sekoittavat päänsä päihteillä ja käyttäytyvät väkivaltaisesti sekä itseään, toisiaan että muita kohtaan.

He kyllä tietävät, että jotain pitäisi tehdä. Parannuksen tiellä tässä ollaan, toteaa Juhani jo varhain. Ilman opiskelua, itsensä sivistämistä ja ymmärrystä muutoksen välttämättömyydestä ponnistelut eivät kuitenkaan johda mihinkään. Tumma puku ei vielä tarkoita, että sen sisällä asuisi kelpo ihminen.

Lukemaan oppiminen on kaiken sisäisen kasvun havainnollinen ja ajankohtainenkin metafora, joka pätee yhtä lailla yksilöihin, yhteisöihin kuin yhteiskuntiinkin. Nyt nähtävä Kivi-tulkinta ei olekaan humoristinen kertomus seitsemästä miehestä vaan ankara manifesti sivistyksen puolesta.

Siinä missä 1970-luvun veljeksille oli leimallista koominen uho, 2010-luvun sonnilaumalle se on viha. Esitys etenee konfliktista ja takaiskusta toiseen, eikä tyveniä juurikaan ole Impivaaran joulua lukuunottamatta. Se onkin sitten vedetty kunnolla överiksi, koska Impivaaraa sellaisena kuin veljekset sen kuvittelevat ei ole koskaan ollutkaan.

Toinen puoliaika on ensimmäistäkin vakavampi tilanteen kärjistyessä alkoholi- ja huumehuuruiseen ravintola Hiidenkiveen, sitä seuraavaan Simeonin delirium-matkaan ja viimeiseen, kauhistuttavaan väkivallan tekoon.

Huumori, silloin kun sitä ilmenee, ei synny perinteisesti veljesten keskinäisistä sanailuista vaan teatterillisin keinoin toteutetuista tilanteista: Kun veljet opettelevat lukemaan, he hakkaavat kirjalla otsaansa. Myyränä itsensä näkevä Lauri saa hetkeksi tshekkiläisen animaatiohahmon muodon. Rajamäen rykmentin Kaisa ja Mikko ovat myöhässä teatteriesitykseen saapuva pariskunta. Ja niin edelleen.

Veljeskatras on samanaikaisesti yhtenäinen lauma ja joukko yksilöitä. Mielipuolisin vihaksi kääntyneessä pelossaan on Joonas Saartamon vimmaisesti esittämä Juhani. Koska hän on vanhin, muut seuraavat häntä, ja siksi tämä Juhani on pelottava hahmo.

Juhani nousee joukosta esiin suhteessa toisiin veljiin, mutta Jonas Saaren näyttelemä Lauri saa paljon tilaa omana itsenään. Oopperaa kuunteleva, tanssiva mies saattaa edustaa kehittyneempää ihmislaatua, mutta onko syrjään vetäytyvä tarkkailija myös tavallaan vastuun pakoilija? Näistä veljeksistä Saaren rauhallisesti esittämään Lauriin on kuitenkin helpoin samastua, ainakin minun.

Kolmantena esiin nousee Simeoni, jota Markus Järvenpää näyttelee sielu vereslihalla. Olen pitänyt Simeonin kertomusta Luciferin kanssa tehdystä matkasta saapasnahkatorniin yhtenä Veljesten puuduttavimmista kohdista, mutta Järvenpää lataa siihen semmoisen kiihkon ja ahdistuksen, että sitä seuraa hengitystä pidättäen ja itku kurkussa.

Myös muilla veljillä – Pyry Äikään Tuomaalla, Olli Rahkosen Aapolla, Joel Mäkisen Timolla ja Paavo Kinnusen Eerolla – on omat vaikuttavat hetkensä. Ylipäänsä kaikki seitsemän laittavat itsensä täysillä likoon muuttaen ohjaajan hurjimmatkin ideat koskettavaksi näyttelijäntaiteeksi.

Kiven vanhahtavan kielen he ovat sisäistäneet niin, että se istuu täydellisesti tähän moderniin tulkintaan.

Maijalalla on selvästi kyky luoda suurten näyttämöiden taidetta. Turun kaupunginteatterissa on viimeksi nähty yhtä kokonaisvaltaista ajattelua Andriy Zholdakin Anna Kareninassa ja Kirsikkapuistossa.

Lavastus, puvut, valot ja äänimaisema tukevat komeasti ohjaajan visiota, eivätkä vain tue vaan myös rakentavat Seitsemästä veljeksestä vaikuttavan ja moni-ilmeisen teoksen.

Entä onko Maijalan Veljeksistä Holmbergin Veljesten kaltaiseksi hitiksi? Uskon, että uudet Veljekset tavoittavat monenlaisia ihmisiä, ja toivon, että erityisesti nuoret lähtevät mahdollisista ennakkoluuloistaan huolimatta katsomaan sitä.

Aika ja teatteri ovat reilussa 40 vuodessa kuitenkin muuttuneet, eikä tänä päivänä voi kuvitella näin ison tuotannon pysyvän ohjelmistossa kolmea vuotta. 232 esityskertaa ja 147 000 katsojaa jäävät siis varmasti uusien Veljesten ulottumattomiin.

Irmeli Haapanen

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Harkintaa
Hyvin asiantunteva arvostelu;
ensi-esitysten ongelma paljastui taas: katsomossa jopa itse näytelmän tekijät esittävät korostetusti muka " taiteellisen huumorinsa" muusta yleisöstä erottavalla , kuuluvalla ja hekottavalla naurulla.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kesäteatteria
Ei kovinkaa vakuuttava ollut uusi veljes eepos. Nyt on tullut teatteriin suomalaisen elokuvan epäselvä puhuminen. Ainostaan syljen vahvistama huuto kuuluu. Samanlainen pettymys kuin Paavo Nurmi. Suurin ongelma taitaa olla näyttelijöiden kesäteatterimaisuus. Missä laadukkaat näyttelijät luuraa? Kahvi oli jopa kelvollisen hyvää.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
En tiedä vielä
onko uusi 7 Veljestä hyvä, vaiko huono, mutta kun arvostelija vertaa positiivisessa mielessä esitystä Zholdakin ohjaamiin Anna Kareninaan ja Kirsikkapuistoon, niin silloin alkavat hälytyskellot soida.

Olin katsomassa Anna Kareninaa. En voinut katsoa loppuun, oli pakko lähteä väliajalla pois. Kauheaa huutamista ja syljen lentoa. Näyttelijät juoksivat näyttämöllä ja seinilläkin, kuin päättömät kanat, välillä alastominakin.

Ennen ensi-iltaa TV-uutisissakin näytettiin pariin kertaan otteita uudesta esityksestä, mutta niiden perusteella en vakuuttunut.

Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koulun joulujuhlan lavasteet
Todella häväistys Kivelle ja yleisölle. Täydellinen Fiasko enkelin siipineen. Tätäkö on nykyteatteri hirveää älömölöä?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Zholdakin haamu
Zholdakin haamu näyttää istuvan tiukasti Turussa: Klassikkojen pahoinpitely:Anna Karenina, Kirsikkapuisto, Evgeni Onegin Savaonlinnassa jne. Herätkää!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei vakuuta
Ajatuksissa oli syksyn aikana Suomen juhlavuodenkin kunniaksi sivistää täysikäisyyttä lähestyviä perheen teinejä ja käydä Tuntematon sotilas -elokuvan lisäksi katsomassa teatterissa tämä Seitsemän veljestä. Mutta sen perusteella, mitä olen kuullut, taitaa jäädä väliin. Louhimies ymmärsi sentään tehdä versionsa tavallisille katsojille, Maijasen versio on ilmeisesti vähän turhan "taiteellinen" satunnaiselle teatterinharrastajalle.