Perjantai 20.10.2017Kauno, Kasperi, Jesper, Jasper

Teatteriarvio: Absurdeja syvyyksiä

Frida Lönnroos
Isosisko (Stina Ekblad, takana) ei tunne sääliä, vaikka pikkusisko (Ylva Ekblad) välillä sotkeutuu.
Isosisko (Stina Ekblad, takana) ei tunne sääliä, vaikka pikkusisko (Ylva Ekblad) välillä sotkeutuu.

Klockriketeatern: De langerhanska öarna.

Teksti Susanne Ringell, suom. Laura Ruohonen, ohjaus Ulrika Bengts, lavastus Katrin Brännström ja Atsuko Hamanaka, puvustus Linn Wara, maskeeraus Tuija Luukkanen, musiikki Peter Hägerstrand, koreografia Antti Silvennoinen. Vierailuesitys Åbo svenska teaterin suurella näyttämöllä 11.10.

De langerhanska öarna antaa tilaa katsojan mielikuvitukselle ja tulkinnoille. Susanne Ringellin tarkoin rytmitetty runollinen kieli ja tekstin kollaasimainen rakenne muovaavat kokonaisuudesta leikkisän, vaikka tekstin pohjavire onkin tumma, surullinen, jopa uhkaava. Temaattiset siteet ja monikerroksinen viittausten verkosto luovat huimaavaa syvyyttä.

Syvä kumarrus absurdin teatterin (kukoistuskausi 1940–1960-luvuilla) suuntaan antaa tekstille viehättävän vanhanaikaisen vivahteen. Toisaalta absurdille teatterille tyypilliset piirteet, kuten näennäinen tapahtumattomuus, loputon odottaminen, kielipelit ja loogisten rakenteiden puuttuminen, tuntuvat raikkailta ja puhuttelevilta.

Yhtenä esimerkkinä tekstin monitasoisuudesta toimii jo sen nimi De langerhanska öarna (suom. Sisäiset saaret). Nimi viittaa haimassa sijaitsevaan solujen ryhmään. Toinen näytelmän sisaruksista on haimasairauksiin erikoistunut lääkäri. Hän ja hänen pikkusiskonsa haikailevat lapsuutensa saarelle, jossa kokivat vielä yhteenkuuluvuutta.

Idea saarista ja saarekkeista liittyy näytelmän keskeisiin teemoihin ihmisten keskinäisestä riippuvuudesta ja maailmankaikkeuden perimmäisestä ykseydestä, jonka unohtaminen saa ihmisen kokemaan erillisyyden illuusiota ja eksistentialistista ahdistusta.

Ulrika Bengtsin ohjaus sekä Stina Ekbladin ja Ylva Ekbladin näyttämöllinen läsnäolo ovat tarkoin rytmitettyjä. Ekbladit ilmentävät hienosyisesti sisarusten välistä dynamiikka. Yhteisten muistojen lisäksi keskeisessä roolissa ovat vanhat valta-asetelmat sekä asiat, joista ei puhuta. Sisarusten välinen yhteys näkyy hauskasti ja koskettavasti eri tyylilajeilla leikittelevissä koreografioissa.

Rappeutuneet barokkihenkiset ”papukaijapuvut” kalisevine vannehameineen, taustalla massiivisena ja uhkaavana kohoava talo − ehkä egon ja erillisyyden symbolina – sekä joutilaaseen elämäntapaan viittaava valkoinen esineistö luovat unenomaisen visuaalisen maailman.

Annina Karhu

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.