Stand-up-muotokuva Kekkosesta

Kekkonen (Juha-Pekka Mikkola) ja Paasikivi (Teemu Aromaa) pääsevät sopuun yhteisestä linjasta.
Kekkonen (Juha-Pekka Mikkola) ja Paasikivi (Teemu Aromaa) pääsevät sopuun yhteisestä linjasta.

• Tuomas Parkkinen: Kekkonen – Syntymästä kuolemattomuuteen, Linnateatteri, ohjaus Kari-Pekka Toivonen, lavastus Markus Tsokkinen, puvustus Riitta Röpelinen, valot Esa Näykki, äänet Jussi Vuola, maskeeraus ja peruukit Minna Pilvinen, kantaesitys Teatteri Emmassa 31.5.

Vähältä piti, ettei Kekkosesta tullut Puputtia, EK:n tiukka kommunistien kuulustelija puristaa Sylviltä tunnustusta, neuvostoliittolaiset suutelurituaalit saavat sankarin yökkäilemään, parikymmentä melko huomattavaa näyttämötaiteilijaa tavoittelee Tamminiemen saunan kiukaan roolia...

Urho Kaleva Kekkosesta (1900–1986) on tehty runsaasti tutkimusta, kirjoitettu lukuisia kirjoja, ja suomalaisessa taiteessa sekä populaarikulttuurissa häntä voidaan pitää suorastaan ikonisena hahmona.

Tuomas Parkkinen (s. 1969) on käsitellyt näytelmätuotannossaan uskonnon, perheen, oopperan ja puhelinluettelon kaltaisia suuria aiheita komediallisin ja satiirisin keinoin. Kekkonen – Syntymästä kuolemattomuuteen rakentuu Suomen pitkäaikaisimman presidentin elämäntarinan ympärille.

Parkkisen näytelmissä törmäävät usein ylevä kertomus sekä hulvaton stand-up-henkinen komiikka. Näin myös Kekkosessa. Näytelmä seuraa kronologisesti tuttua tarinaa Lepikon torpan pojasta, joka muistetaan taiturimaisena idänsuhteiden hoitajana ja joka lopulta muistisairauden myötä hiipui pois.

Parkkismaiseen tyyliin historiallisen kertomuksen kehyksissä leikitellään liioittelulla, väärinkäsityksillä, oivaltavilla mielleyhtymillä, nokkelalla verbaliikalla, anakronismeilla, intertekstuaalisilla viittauksilla sekä tietysti kesäteatteriin sopivilla kaksimielisyyksillä.

Kekkonen muistuttaa Parkkisen tuotannosta eniten niin ikään karismaattisesta johtajasta kertovaa Stand up, Jesus! -näytelmää, joka kantaesitettiin Turun kaupunginteatterissa 2003. Nimiroolin suuriin saappaisiin astui tuolloinkin Juha-Pekka Mikkola.

Tuttu pikakelaus-
konsepti

Kari-Pekka Toivosen ohjaama tiukkarytminen esitys noudattaa Linnateatterin repertuaarissa tuttua pikakelauskomedian konseptia. Tälläkin kertaa asut ja peruukit vaihtuvat lennossa, kun neljä ammattitaitoista komedianäyttelijää Teemu Aromaa, Kaisa Leppänen, Mikkola sekä Tom Petäjä vetävät illan aikana yhteensä lähes viisikymmentä roolia.

Tosin Mikkolalla on mahdollisuus keskittyä tarinan päähenkilöön lähes koko esityksen ajan. Hän löytääkin totiseen hahmoonsa nyanssirikkaita olemuspuolia, kuten lohdutusta kaipaavan pikkupojan, vallanjanoisen poliitikon, itsevarman naistenmiehen ja lopulta liikuttavan, eriparikenkiin sonnustautuneen vanhuksen, kaikki näytelmän tyylilajin puitteissa ihastuttavan uskottavia hahmoja.

Aromaa suhaa näyttämöllä muun muassa tarinan kaikkitietävän kertojana, Juho Paasikivenä, Paavo Nurmena, Kalevi Sorsana sekä symppiksenä Mauno Koivistona. Leppänen nähdään esimerkiksi diplomaattisena Sylvi Kekkosena, topakkana Emilia Pylvänäisenä, Adolf Hitlerinä sekä Johannes Virolaisena.

Petäjä puolestaan hauskuttaa rintakarvansa paljastavana Alli Paasikivenä, Nikita Hrustsevina, Veikko Vennamona sekä aina yhtä verrattomana Paavo Väyrysenä.

Hauska
ja hienotunteinen

Asiallisen harmaan näyttämökuvan taustalla kohoavat pylväät muistuttavat itsenäisyyden ja kansanvallan monumentiksi rakennetusta Eduskuntatalosta. Emma-teatterin pyörivä näyttämö mahdollistaa sutjakasti lukuisat viitteellisen niukasti kuvatut tapahtumapaikat.

Kevään aikana joku ehti jo tämän lehden yleisönosastolla ilmaista huolensa siitä, että Kekkosen kaltaisesta suurmiehestä ollaan tekemässä komediaa. Omasta mielestäni esitys ei anna aihetta huoleen.

Komediallisesta kuorrutuksestaan huolimatta esitys on lopulta varsin hienotunteinen. Se ei tuo Kekkosen elämäntarinasta esiin mitään sellaista, mikä ei olisi luettavissa lukuisista aihetta käsittelevistä kirjoista.

Yhtäältä Kekkonen on sitä tuttua ja turvallista, mitä Linnateatterin kesäpläjäyksiltä on opittu odottamaan. Toisaalta käsikirjoituksena ja esityksellisenä kokonaisuutena se on tuoreen tuntuinen ja esitykseen eläytyneen ensi-iltayleisön mielestä mitä ilmeisimmin myös aidosti hauska ja parissa kohtaa jopa koskettava.

ANNINA KARHU

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.