Keskiviikko 20.6.2018Into

Teatteriarvio: Kiltin epäilys, tunnollisen kauhu

Milja Sarkolan kirjoittama ja ohjaama Allt som sägs on havainnoissaan raivostuttavan tarkka. Epäilys tuo pelkistettyyn näyttämökieleen surrealismia.

Cata Portin
Kaikessa, mitä Allt som sägsin päähenkilön (Jessica Raita) perhe- ja ystäväpiirissä sanotaan ja jätetään sanomatta, asuu epäilyksen siemen. Taustalla Viktor Idman ja Maria Ahlroth.
Kaikessa, mitä Allt som sägsin päähenkilön (Jessica Raita) perhe- ja ystäväpiirissä sanotaan ja jätetään sanomatta, asuu epäilyksen siemen. Taustalla Viktor Idman ja Maria Ahlroth.

Teater Viirus: Allt som sägs

Käsikirjoitus ja ohjaus Milja Sarkola, dramaturgit E. L. Karhu ja Christoffer Mellgren, lavastus Kaisa Rasila, puvut Riitta Röpelinen, valot Heikki Paasonen, musiikki Robert Kock. Vierailuesitys Åbo Svenska Teaterin studionäyttämöllä perjantaina 24.3.

Mitä taiteen peilaamiin sukupolvikokemuksiin tulee, olen nyt kokenut yhden väkevimmistä pitkään aikaan.

Teatteri Viiruksen Allt som sägs -esityksen kohtaus, jossa näkökulmahenkilö, nimeämättä jäävä tyttö soittaa kavereineen pilapuhelun, kiteyttää sietämättömän osuvasti alakouluikäisten puhelinterroriin liittyvän jännityksen, häpeän ja katumuksen.

Milja Sarkolan kirjoittama ja ohjaama Allt som sägs tuo raivostuttavan tarkoin havainnoin näyttämölle kasvutarinan kiltistä kympin tytöstä 50-vuotisjuhliaan valmistelevaksi naiseksi. Kasvutarinan, jonka jokaista askelta varjostaa epäilys, pelko paljastumisesta joksikin, joka ei vastaa julkikuvaa ja (todellisia ja kuviteltuja) vaatimuksia.

Kaikessa, mitä perhe- ja ystäväpiirissä sanotaan ja jätetään sanomatta, asuu epäilyksen siemen. Sivulauseissa esitetty huoli liiallisesta tunnollisuudesta eskaloituu tunnollisen tytön ajatuksissa. Teini-ikä tuo vastustuksen kiltin tytön roolia kohtaan – mitä seuraa taas häpeä.

Keski-ikäisen ajatuksissa epäilys on ehtinyt raivata tilaa vuosikymmenten ajan.

Allt som sägs on näyttämötoteutukseltaan päällisin puolin pelkistetty puhenäytelmä. Rivien välissä asuu kuitenkin surrealismi, joka ottaa tilaa toisella puoliajalla – harkitun säästeliäästi sielläkin.

Androgyynisti äitiä esittävän Robert Kockin säveltämän musiikin ambienttiset sivuäänet ovat epäilyksen riitasointu. Kohtaus, jossa nainen (Sanna-Kaisa Palo) astuu viisikymppisillään juhlatilaan ja neliääninen laulu vaihtuu vinkuviin shamppanjalaseihin, näyttämöllistää nerokkaan kevyesti ja pakottomasti julkisivun takana kärsivällisesti odottavan epäonnistumisen ja riittämättömyyden kauhun.

Pelkistetty näyttämökieli paljastaa kysymykset hienosäädöstä. Ensimmäisellä puoliajalla kohtaukset asettuvat tasaiseen jonomuodostelmaan. Sivurooleissa ahkeroivien Maria Ahlrothin ja Viktor Idmanin käyttäminen kertojina on ulkopuolisia, kritisoiviksi koettuja katseita näkyväksi tuova ratkaisu, mutta Ahlrothin ensimmäinen astuminen luokkatoverista kertojaksi ei ole selkein mahdollinen.

Livemusiikki Kockin näyttelemän äidin kapellimestaroimana on sekin ajatuksena oivallinen, mutta jokin viimeinen kirkastus äidin siirtymistä instrumenttien äärelle jää uupumaan.

Tarkasti kirjoitetut ja ohjatut jännitteet virittävät näyttelijät puhtaaseen, notkeaan ilmaisuun. Esitys ei arkaile herkutella tilannekomiikalla, mutta Viiruksen luottoensemble ja vierailija Sanna-Kaisa Palo ovat ihailtavan tosia kaikessa, mitä tekevät.

Palo on epäilyksen alle musertuvana naisena ajatukseltaan huikean terävä, puheilmaisultaan selkeä mutta arvaamaton, kuin jazzia. Kockin hillitty, äkkisyvä työ saa katsojan rakentamaan ajatuksissaan taustatarinaa äidille.

Näkökulmahenkilön roolin jakaminen Palolle ja niinikään erinomaiselle Jessica Raidalle luo tilanteita, joissa nainen katsoo ulkopuolelta värittynyttä kuvaa itsestään.

Loppukuva näyttelijöistä ikkunoiden takana, eristäytyneessä yksinäisyydessään, kiteyttää Kaisa Rasilan lavastuksen. Viimein ääneen sanotut, monesti sanomatta jäävät ajatukset tuntuvat osoittelevilta – ehkä siksi, että ne ovat niin tunnistettavia.

Eikä tunnistaminen ole sidottu sukupuoleen.

Jukka Kittilä

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.