Perjantai 20.10.2017Kauno, Kasperi, Jesper, Jasper

Teatteriarvio: Viihdyttävä kasvutarina

Harri Ahola
Kai Hara (Jussi Jätinvuori) opastaa Malinia (Sanni Haahdenmaa) voittamaan pelkojaan.
Kai Hara (Jussi Jätinvuori) opastaa Malinia (Sanni Haahdenmaa) voittamaan pelkojaan.

Kurnuttava Sammakko: Sininen talo.

Alkuperäisteos Jussi Sutinen, käsikirjoitus Juho Golnick, ohjaus Jukka Kittilä, musiikki Valtteri Lipasti, lavastus Elena Turja, puvustus Kaarina Kopola, ensi-ilta 5.2. Seikkailupuiston Timantti-teatterissa.

Malin Vaaksan (anagrammi: kasvaa ilman) äiti lakkaa nauramasta ja hymyilemästä. Lopulta Malin muuttaa Siniseen taloon. Siellä Malinin Ajattelijoiksi kutsumat kärsivälliset aikuiset sekä viisaita puhuvat eläimet auttavat Malinia tulemaan toimeen erilaisten tunteiden kanssa.

Kirjailija ja psykoterapeutti Jussi Sutisen Sininen talo (2015) kertoo huostaanotetun lapsen tarinan. Kirjaa voidaan käyttää työvälineenä erilaisissa lasten sijoituspaikoissa. Toisaalta, kuten Sutinen itse kirjan esipuheessa tuo esiin, se on kirjoitettu saduksi kaikille lapsille.

Vaikka ei olisi huostaanottokokemuksia ja vaikka olisi aikuinen, Malinin tarina todella voi puhutella, koska sen käsittelemät tunteet ovat tuttuja meille kaikille.

Sininen talo sopii mainiosti juuri Kurnuttavan Sammakon ohjelmistoon, koska kiertävä lastenteatteri on aikaisemmissa esityksissäänkin tarttunut tuoreisiin suomalaisiin lastenkirjoihin, joissa on käsitelty muun muassa itsetuntoa, pelkoja, yksinäisyyttä ja ystävyyttä.

Huostaanotto ja siihen liittyvät tunteet on vakava aihe, mutta Juho Golnickin käsikirjoittamassa ja Jukka Kittilän ohjaamassa esityksessä on kuitenkin Kurnuttavan Sammakon esityksille tuttuun tapaan huumoria ja lämpöä.

Dramatisointi tuo oivallisesti esiin Malinin tunteisiin kasvamisen. Toisaalta käsikirjoitus myös hieman suoristaa mutkia, esimerkiksi jättämällä pois Malinin ja hilpeän rotan kohtaamisen hillokellarissa sekä mystisen Metsän kuiskaus -kohtauksen.

Näistä ratkaisuista johtuen esityksen rakenne jää hieman kaavamaisemmaksi ja sisältö ohuemmaksi kuin kiehtovasti polveilevista, eriparisista episodeista koostuvassa kirjassa. Myös esityksen komedialliset elementit sekä korosteisen onnellinen loppu hilaavat esitystä alkuperäisteosta viihteellisempään suuntaan.

Sanni Haahdenmaa tavoittaa Malinin hahmoon koskettavasti isojen tunteiden lapsessa synnyttämän hämmennyksen. Pian neljävuotiasta lastani tosin kiinnostivat enemmän Jussi Jätinvuoren ilmeikkäästi tyypittelemät eläinhahmot: pelot voittamaan kannustava haikara, erilaisuuden hyväksymään opastava kissa, kaipauksen hyvin tunteva kani sekä nauramaan houkutteleva karusellihevonen.

Esityksessä on runsaasti tekstiä, joka ehkä avautuu paremmin aikuisille ja isommille lapsikatsojille. Hauskoihin pipoihin ja villapaitoihin sonnustettujen eläinhahmojen ilmestymiset, fyysinen toiminnallisuus, hassuttelu ja laulut kuitenkin pitivät mukavasti yllä nuorempienkin ensi-iltakatsojien mielenkiintoa.

Visuaalinen ilme mukailee kuvataiteilija Juulia Terhon herkkää alkuperäiskuvitusta. Sermeistä koostuva lavastus on kevytrakenteinen, mutta yhdessä voimakkaiden valojen kanssa luo näppärästi tapahtumapaikkoja ja toimintaa.

Annina Karhu

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.