Keskiviikko 28.6.2017Leo

Turun kaupunginteatterin ja Linnateatterin yhteistyö onnistui erinomaisesti

Rosoisen romanttinen Kakola

Kakolan pohjoissellin asukkaissa (Veeti Kallio, vas., Ima Iduozee, Petja Lähde, Miska Kaukonen, Severi Saarinen ja Jukka Kontusalmi) on kulkijaa moneen lähtöön.
Kakolan pohjoissellin asukkaissa (Veeti Kallio, vas., Ima Iduozee, Petja Lähde, Miska Kaukonen, Severi Saarinen ja Jukka Kontusalmi) on kulkijaa moneen lähtöön.

• Satu Rasila: Kakola – Rockmusikaali Turusta. Turun kaupunginteatteri ja Linnateatteri, ohjaus Mikko Kouki, musiikin sovitus ja johto Jussi Vahvaselkä, koreografia Reija Wäre, lavastus Jani Uljas, puvustus Tuomas Lampinen, valot Esa Näykki, äänet Jari Tengström, projisoinnit Sanna Malkavaara, maskeeraus Heli Lindholm. Kantaesitys 17.2. suurella näyttämöllä.

Äiti teki selväksi, että Leo ei ollut toivottu lapsi. Koko aikuisikänsä mies on paennut velvollisuuksiaan. Lauralla on huolehtiva äiti ja lutunen poikaystävä, mutta häntä kalvaa isättömyys. Pakottava tarve löytää isä ajaa hänet lopulta Kakolan jyhkeiden graniittiseinien sisälle.

Satu Rasilan Kakola – Rockmusikaali Turusta on vankilakontekstiin sijoittuva, rosoisen romanttinen, paikoitellen joka camp-henkinen aikuisten satu, jossa rankkojen tapahtumien kautta kuljetaan kohti onnellista loppua. Tarinan opettavainen sivujuonne puhuu psykologisoivasti muutoksen mahdollisuuden puolesta. Yksilö voi muuttaa elämäntarinansa kulkua, ongelmia ei tarvitse siirtää sukupolvelta toiselle.

Henkirikos ja vankilaan joutuminen olivat keskiössä myös Rasilan Kohtalona murha -näytelmässä (2004). Perehtyneisyys aihepiiriin näkyy anekdoottien riemukkaana runsautena sekä notkeana slangisanastolla leikittelynä.

Epäilemättä myös Leo Lipsosen Vankilaslangin sanakirjasta (1990) on ollut rutkasti apua maallikon korviin uskottavan kuuloisen dialogin rakentamisessa.

Koskettavaa
ja campia

Turun kaupunginteatterin ja Linnateatterin yhteistyönä toteuttamassa Kakolassa yhdistyvät vankilalegendat ja ammattitaitoisesti toteutettu musiikkiteatteri. Mikko Koukin ohjaamassa esityksessä on tiukka tempo. Kohtaukset ja tunnelmat vaihtuvat nopeilla elokuvallisilla leikkauksilla.

Kokonaisuudessa on sekä aidosti koskettavia tilanteita, kuten Leon (Veeti Kallio) ja Lauran (Reeta Vestman) ensimmäinen tapaaminen, että tahallisen kökköä huumoria, kuten Roopen (Stefan Karlsson) imelä kosintakohtaus love-ilmapalloineen.

Linnateatterissa Kouki on kouliintunut tekemään teatteria niukoilla materiaalisilla resursseilla. Esityksestä näkyy, että hän osaa todella arvostaa kaupunginteatterin suuren näyttämön mahdollisuuksia. Tilan syvyyttä, korkeutta, nousevia, laskevia ja pyöriviä tasoja on hyödynnetty ihastuttavan monipuolisesti.

Jani Uljaan suunnittelema lavastus loihtii näyttämölle tiuhaan tahtiin vaihtuvia koruttoman kauniita näyttämökuvia. Sutjakkaasti katosta laskeutuvat sermit ja muut elementit, suoraviivaisesti käytetyt valot sekä hennot projisoinnit paljastavat ja kätkevät hahmoja ja tilanteita paikoitellen miltei maagisesti.

Kakolasta hankitut, lavastukseen upotetut autenttiset esineet puolestaan muistuttavat häpeämättömästi karusta todellisuudesta.

Esityksen musiikillinen keitos koostuu pop-, rock- ja iskelmämusiikista, jolla tekijöidensä kautta on jonkinlainen Turku-kytkös. Biisit on valittu leveällä aikahaitarilla 1970-luvulta nykypäivään. Jussi Vahvaselän pieteetillä sovittamat kappaleet on istutettu tarinaan luovasti tekstiensä tai tunnelmiensa perusteella. Vahvaselän johtama bändi soittaa ammattitaitoisesti, mutta näyttää hieman pönäkältä keskelle näyttämöä sijoitetulla korkealla lavallaan.

Reija Wäreen yllätykselliset koreografiat kutoutuvat kokonaisuuteen elimellisesti. Nykytanssilliset liikesarjat rytmittävät tapahtumia napakasti, ja niiden kautta tarinan kuvaamat tunteet ja tunnelmat saavat ikään kuin ruumiillisen olomuodon.

Roolitukset
nappiin

Suurin osa tarinan hahmoista on karikatyyrejä, joilla on perusteltu paikkansa tarinassa juuri niiden kärjistettyjen ominaisuuksiensa vuoksi, joita ne kokonaisuudessa ilmentävät. Esimerkiksi pohjoissellien asukkaat havainnollistavat vankien keskinäistä hierarkiaa. Alimpana on seksuaalirikollinen ja ylimpänä ”kingi”, joka organisoi vankilan huumebisneksiä.

Päähenkilö on kuitenkin klassinen aristoteelinen sankarihahmo. Leo on pohjimmiltaan hyvä ihminen, jonka kohtuullisena vaatimuksena on ollut vain saada äidiltään rakkautta. Onnettomien lapsuudenlähtökohtiensa seurauksena hän kuitenkin on ajautunut huonoille teille. Hänen elämänsä koostuu sarjasta traagisia erehdyksiä. Mutta hän saa vielä tilaisuuden valita toisin.

Roolitukset osuvat kaikilta osin täysin nappiin. Kuka olisikaan sopivampi Leon osaan kuin katu-uskottava Veeti Kallio? Hän vakuuttaa paitsi Leon impulsiivisella tunneilmaisulla, myös intensiivisellä laulullaan. Sovitukset tuovat erinomaisesti esiin Kallion yllättävänkin moni-ilmeisen äänen, joka taipuu herkistä, jopa sentimentaalisista tunnelmista aggressiivisiin sävyihin.

Monipuolinen laulaja ja musikaalinäyttelijä Reeta Vestman on puolestaan oiva valinta herkän mutta voimakastahtoisen Lauran rooliin. Vestmanin sävyisä soundi ja ääni-instrumentin taipuisa käyttö tuovat luksusta suomalaiseen musikaalimaailmaan.

Vestmanin ja Kallion duetoissa Kallion ääni kyllä hieman häipyy Vestmanin äänen alle. Sen sijaan erityisen kaunista kuultavaa on Vestmanin ja Mika Kujalan esittämän duetto, ennen surumielistä raiskauskohtausta, jossa laulajien äänet soivat sydäntä särkevästi yhteen.

Miska Kaukonen naurattaa taas yleisöä ”kaukosmaisena” huonoryhtisenä, rikkiviisaana ”venkulana”. Myös kaupunginteatterin uusi kasvo Severi Saarinen tekee hupaisan koomisen roolin typeränä huumerikollisena. Petja Lähde vakuuttaa koomiseksi taipuvassa osassaan selliosaston muita vankeja pomottavana ”kinginä”.

Niin ikään Riitta Salminen Lauran tatuointiliikettä pitävänä äitinä, Stefan Karlsson Lauran kunnollisena pehmopoikaystävänä, Kirsi Tarvainen vankilan topakkana psykiatrina sekä Mika Kujala surullisenkarmeana seksuaalirikollisena tekevät lajityypin puitteissa uskottavaa ja energistä työtä.

Kakolassa on samantapaiset hittiainekset kuin viime vuonna suosiota niittäneessä Turun nuoren teatterin 1827 Infernal Musicalissa. Paikallishistoria, musikaaligenre ja turkulaiset hittibiisit muodostavat omaperäisen ja viihdyttävän kokonaisuuden, jolle on helppo povata pitkää ikää.

ANNINA KARHU

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.