Vapauttava vai vaivaannuttava burleski?

Susi (oik. ”Bettie Blackheart”) paljastaa nahkansa. Vintage-nainen (vas. ”Bent van der Bleu) kyyhöttää motellihuoneessaan. Taustalla bändi, solistinaan Petri Bäckström.
Susi (oik. ”Bettie Blackheart”) paljastaa nahkansa. Vintage-nainen (vas. ”Bent van der Bleu) kyyhöttää motellihuoneessaan. Taustalla bändi, solistinaan Petri Bäckström.

• Burn inn -burleskiklubi, Turun kaupunginteatteri ja Turku Burlesque, 23.11. Sopukka.

1800-luvun lopulta lähtien ”burlesquesta” (pilaileva, karkean sukkela, ilveilevä, parodioiva) tuli keskeinen osa musiikkipitoista huumoriviihdettä: vaudevillea, kabareeta, revyytä sekä music hallia. Riisuminen liitettiin burleskiviihteeseen vähitellen 1900-luvun alkupuolelta lähtien. 1960-luvulle tultaessa burleski oli rappioitunut miehisen katseen hallitsemaksi stripteaseksi.

Neoburleski sai alkunsa 1990-luvun puolivälissä Yhdysvalloissa. Helsinki Burlesquen mukaan kyseessä on esittävän taiteen laji, joka sekoittaa teatteria, tanssia, performanssia ja musiikkia, sekä ”luovaa riisumista” eli stripteasea. Esitysten päällimmäinen tarkoitus ei ole seksuaalinen kiihottaminen, vaan humoristinen kiusoittelu. Neoburleskia pidetään ”naisten juttuna”, jolla on jopa emansipoiva vaikutus. Miespuolisiakin – usein queer-henkisiä – harrastajia löytyy kourallinen.

Musiikin ja riisumisen epäsuhta

On kuitenkin eri asia esittää burleskitaidetta omassa alakulttuurisessa kontekstissaan tai kaupunginteatterin kaltaisessa taidelaitoksessa. Ammattiteatterissa esiintyjille asetettava taiteellinen ja tekninen vaatimustaso nousevat ja katsojina toimivat ”ketkä tahansa asiaan vihkiytymättömät”, jotka voivat tulkita esitystä tekijöiden tarkoitusten vastaisesti. Mielestäni Turun kaupunginteatterin ja Turku Burlesquen yhteistuotantona esitetty Burn inn -burlesklubi ei ollut oikeassa paikassa.

Vaikka Ismo Laakson johtama bändi soittaa svengaavasti ja oopperalaulaja Petri Bäckströmin rouheaa ääntä on ilo kuunnella, jäin kaipaamaan musiikkiin enemmän sävyjä ja aksentteja. Koko kaksituntisen esityksen ajan taustalla soiva räkäinen rämeblues muodostaa esitykselle turhan tasapaksun, jopa tainnuttavan auditiivisen alustan.

Esityksen dynaamisinta antia ovat mielikuvitukselliset asut. I was made for loving you -biisin soidessa Frank Doggenstein punaa huulensa, täyttää puhallettavan kitaransa, riisuu stringisilleen ja sonnustautuu Kiss-henkiseen asuun. Vintage-tyylisestä naisesta sekä juopuneesta kasakasta kuoriutuu Bent van der Bleu. Kiki Hawaiji keikistelee kultahäntäisenä Hound Dogina ja vihreäkorsettisena rukoilijasirkkana. Bettie Blackheart esittää kerrosasussa vuoroin isoäitiä, Punahilkkaa sekä tasselitupsujaan pyörittävää sutta.

Ammattilaisvoimin tuotetun musiikin ja sisällöllisesti onttojen riisumisperformanssien välillä vallitsee silti kiusallinen epäsuhta. Kaksituntinen esitys paljastaa burleskitaiteilijoiden puutteet: tanssi jää sävyttömäksi jokamiehen/-naisen ketkutteluksi, laulu- tai vitsailutaidoillekin olisi voinut olla käyttöä.

Ruotsalaisen dragartistin Robert Fuxin leppoisa jutustelu – pääasiassa toisella puoliajalla – toi kokonaisuuteen mukavaa vaihtelua, mutta jäin silti kaipaamaan huomattavasti enemmän terävyyttä, jota olisi voinut rakentaa esimerkiksi satiiristen sketsien, stand-upin tai edes kunnollisen juonnon avulla. Käsikirjoituksen dramaturginen löysyys ja ohjauksen puute näkyivät monotonisena rytminä.

Katsojan paikka

Toiset kokevat burleskin emansipoivana, mutta katsojan ei silti tarvitse olla huumorintajuton, vaikka kokisi tällaisen viihteen vaivaannuttavana. Mikään dramaturginen rakenne ei Burn inn -esityksessä poista sitä tosiasiaa, että katsojan osana on tirkistellä näyttämöllä ruumiinsa ekshibitionistisesti paljastavia ihmisiä. Kaikki katsojat eivät välttämättä koe tätä heille varattua paikkaa miellyttävänä tai vapauttavana.

Teatterintutkija Hans-Thies Lehmann huomauttaa osuvasti, että on mahdotonta määritellä missä kulkee performanssin ja pelkästään ekshibitionistisen käyttäytymisen raja. Performatiivinen asenne perustuu esittäjien ja yleisön välisen kommunikaation onnistumiseen, ja sen onnistumisesta päättävät katsojat, koska he eivät ole esityksen passiivisia todistajia, vaan osallistuvia kumppaneita.

ANNINA KARHU

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.