Näyttämötaide

Taikuri-Smeds ottaa katsojat osallisiksi esitykseen

Mr Vertigo on rakkaudenosoitus teatterille

Teatteri | Turun Sanomat 29.10.2010 02:32 |

Paul Auster: Mr Vertigo, suomennos Jukka Jääskeläinen. Suomen kansallisteatteri, sovitus ja ohjaus Kristian Smeds, lavastus Kati Lukka, videot ja äänet Ville Hyvönen, puvut Auli Turtiainen, valot Pietu Pietiäinen. Ennakkoesitys 27.10.

Kolme vuotta sitten Kristian Smeds räjäytti potin ohjaamallaan Tuntemattomalla sotilaalla Suomen kansallisteatterissa.

Ainutlaatuinen esitys ravisteli teatterin konventioita muun muassa massiivisella videokameroiden käytöllä. Mr Vertigossa Smeds palaa teatterin ytimeen, mutta tälläkin kertaa hän uudistaa perusteellisesti jotakin: suhteen yleisöön.

Tuskin kukaan muu ohjaaja saisi panna kansallisen päänäyttämömme niin uuteen uskoon kuin Smeds. Kun saliin normaalisti mahtuu peräti 885 henkeä, Mr Vertigon esityksissä yleisömäärä on rajoitettu pariinsataan. Syy on se, että suurimman osan ajasta katsojat istuvat näyttämöllä, ja myös valtaosa kohtauksista nähdään siellä. Smeds on siis ikään kuin muuttanut suuren näyttämön pieneksi.

Ratkaisu ei ole kikkailua, vaan se kumpuaa esityksen sisällöstä. Koskaan aiemmin katsojaa ei ole otettu niin vahvasti osalliseksi kuin nyt. Eikä kyse ole mistään interaktiivisuudesta vaan kokemuksellisuudesta, siitä, että yleisö tuntee, että tämä on tehty juuri heille ja vain heidän kanssaan se voi toteutua.

Yleisön huomioon ottaminen ei sinänsä ole Smedsillä uutta. Uutta on tapa, jolla se tehdään, ja kokemuksen kokonaisvaltaisuus. Kun toisen puoliajan alussa joudumme istumaan perinteisesti katsomoon, tuntuu kuin meidät olisi hylätty. Onneksi sitä kestää vain hetken.

Toiseen todellisuuteen

Mr Vertigo perustuu Paul Austerin samannimiseen romaaniin lentävästä ihmepoika Waltista ja hänen oppimestaristaan Yehudista. Smeds keskittyy heidän yhteiseen matkaansa, siihen, mikä kirjassa on parasta, ja kirjoittaa päälle omaa.

Tie ihmepojaksi on rankka, täynnä fyysistä ja psyykkistä rääkkiä, mutta sen jälkeen Walt oppii kuin oppiikin levitoimaan ja suosio on taattu.

Näytelmä kertoo ihmisten unelmista, tarpeesta saada kokea ihmeitä ja päästä nousemaan arjen yläpuolelle johonkin toiseen todellisuuteen. Kiitos taikuri-Smedsille ja koko työryhmälle, että Mr Vertigossa niin todellakin käy.

Teatterin taikapiirissä

Matka lentämisen ihmemaailmaan vertautuu matkaksi teatterin taikapiiriin, jota avataan katsojille jonkin verran perimmäistä salaisuutta kuitenkin varjellen.

Kun pyörönäyttämölle sijoitettu katsomo lähtee ensimmäisen kerran liikkeelle näytelmän alussa, tuntuu kuin itsekin nousisi liitoon tai kuin katsoisi tapahtumia karusellista. Kohtaukset on sijoitettu seinustoille paikkoihin, jotka yleensä jäävät yleisöltä piiloon, ja koko teatterissa olon kokemus muuttuu erityiseksi.

Muutaman kerran avataan näkymä suureen katsomoon, ja myös silloin on luvassa aina jotain ihmeellistä.

Teatterillisuus esittäytyy Mr Vertigossa kaikilla tasoilla, se on hyvin itsestään ja perinteestään tietoista teatteria. Näyttämöllä nähdään muun muassa kuvia Kansallisteatterin vanhoista näyttelijöistä ja vanhojen näytelmien julisteita. Näyttelijät pudottautuvat välillä rooleistaan ikään kuin omaksi itsekseen. Esityksen grand old lady, intiaaniäiti Sioux’ta esittävä Tea Ista heittelee väliin Tshehovia ja hänen hyperbolinen kertomuksensa Sioux’n menneisyydestä päättyy yllättäen Himangalle Suomi-filmin kuvauksiin. Monologi kokonaisuudessaan on mahtavaa mielikuvituksen juhlaa.

Esityksessä on vahvasti esillä myös kokemus siitä, että teatterissa kaikki on mahdollista. Kuten silloin, kun Walt piirtää kuvitteellisella liidulla oven ja hyppää sen kautta uusiin todellisuuksiin.

Esille tulee myös teatterin tekemisen toinen puoli: epäusko omista taidoista, se juntti, joka viis veisaa taiteen syvimmästä olemuksesta - ja aina on myös se, joka jää yksin kotiin omien kummitustensa kanssa sillä aikaa kun toiset valloittavat yleisöä tempuillaan.

Näkyjä kaikille aisteille

Mr Vertigossa on monia Smedsin aiemmista töistä tuttuja elementtejä. Rituaaliset vesi ja kynttilät, uhkaavat teräaseet, leikillisyys sekä vaikuttavien kuvien – tai paremminkin – näkyjen luominen.

Tälläkin kertaa Smeds on kerännyt ympärilleen upean ammattilaisjoukon näiden näkyjen toteuttamiseen. Mr Vertigo on sekä äänimaailmaltaan että visuaalisuudeltaan vaikuttava kokonaisuus. Esimerkiksi pyörönäyttämöä käytetään kekseliäämmin kuin koskaan ennen.

Muusikoiden, Verneri Pohjolan, Aki Rissasen ja Joonas Riipan merkittävää osuutta kunnioitetaan kauniisti antamalla heille oma bluesnumeronsa toisen näytöksen alussa. Myös yleensä näkymättömiksi jätetyt näyttämömiehet ja -naiset nostetaan tässä – kuten Tuntemattomassa sotilaassakin – esiin.

Entäs sitten nämä näyttelijät! Tero Jartti poikamaisena Waltina, Jukka-Pekka Palo hypnoottisena mutta sosiaalisilta taidoiltaan vajavaisena mestari Yehudina, Kristiina Halttu lady Witherspoonina sekä Tea Ista ja Esa-Matti Long useammassa roolissa tekevät hienoa jälkeä niin, että roolit ovat samanaikaisesti keveitä ja syvällisiä.

Jartille Waltin rooli on komea paluu teatterin lavalle parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Hänen Waltissaan on alkuvoimaa, ja Jartti tekee roolinsa niin väkevästi, että se tarttuu katsojaan. Välillä tuntuu kuin olisi ihan fyysisesti läsnä Waltin kokemuksissa. Koomikon taidotkin ovat hänellä hyppysissään, ja kyllä, Walt myös lentää – ihan oikeasti.

Smedsin välitilinpäätös?

Samalla tavalla kuin Walt Smedskin on oppinut ”lentämään” omalla alallaan ja saavuttanut suurta menestystä. Kun ihmepojan lentonäytökset myytiin täyteen kuukausia ennen esitystä, sama pätee Smedsin teoksiin. Itseironisia sävyjä luinkin kohtauksesta, jossa Walt valittaa esiintymistä vajaille katsomoille.

Kun Smeds huhtikuussa pokkaa EU:n uusien teatteritodellisuuksien palkinnnon Pietarissa ensimmäisenä pohjoismaalaisena teatterintekijänä, jokin etappi on varmasti saavutettu. Olisiko Mr Vertigo siis jonkinlainen välitilinpäätös?

Sitä miettiessä turkulaiset voivat valmistautua ensi syksyyn, jolloin Smedsin ohjaama Karamazovin veljekset nähdään osana Turun kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa.

IRMELI HAAPANEN