Jännitysnäytelmäilman jännitystä

TS/<br />Taru Falenius (vas.) ja Liisa Saviluoto kuuluvat teatteriryhmä Maneeriin.
TS/
Taru Falenius (vas.) ja Liisa Saviluoto kuuluvat teatteriryhmä Maneeriin.

Tauno Yliruusi: Rikosetsivien vapaapäivä. Maneeri, ohjaus Veli-Pekka Teponoja, lavastus Elena Turja, valosuunnittelu Jonna Rautala, videot ja musiikki Raimo Laurila. Ensi-ilta Maariankatu 1:ssä, Turku, 20.4.

Seitsemän rikosetsivää ja komisario saapuvat viettämään yhteistä vapaapäivää vanhaan kartanoon. Päivän aikana on tarkoitus kerrata rikostutkinnallisia toimintatapoja, mutta koulutussessio saa yllättävän käänteen. Yksi kerrallaan poliisit murhataan, ja heidän ruumiinsa katoavat jäljettömiin.

Maneeri-teatteriryhmän Rikosetsivien vapaapäivä -esitys perustuu Tauno Yliruusin dekkariin vuodelta 1963. Klassinen suljetun tilan mysteeri, jonka juoni on paljosta velkaa Agatha Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa -kirjalle, ei kuitenkaan ole kääntynyt erityisen mielenkiintoiseksi näytelmäksi.

Työryhmän dramatisoiman jännitysnäytelmän suurimmaksi ongelmaksi nousee jännityksen puute. Uhkaaviksi tarkoitetut tilanteet laimenevat liioiteltuihin reaktioihin, ja alusta asti laiskarytminen esitys alkaa laahata viimeisellä kolmanneksella oikein urakalla.

Henkilöohjaus ei ole päässyt karikatyyrien luomista pidemmälle. Kokemuksen karaisemat etsivät ovat muuttuneet hermoheikoiksi hössöttäjiksi, ja Jonna Laadun sekä Raimo Laurilan näyttelemiä hahmoja lukuun ottamatta pollarit ovat niin kaukana vakavasti otettavista poliiseista kuin olla voi.

Sama epämääräisyys heijastuu myös näyttämöestetiikkaan, sillä rikosetsivät reagoivat kuolemiin liioitellun säikähtäneesti. Siispä hahmot kohkaavat suu ammollaan ja silmiä pyöritellen ympäri näyttämöä.

Näyttelijäntyön arvioiminen ei oikein kannata, sillä maneerilaisten taidot jäävät surkeiden hahmojen alle. Varsinkin miellyttävä-ääninen Liisa Saviluoto joutuu vääntymään matkamuistobaskeria päässään pitäväksi pikkusieväksi neitietsiväksi.

Ulkoisilta puitteiltaan dekkari kiinnostaa - ainakin osittain. Esitystilana olevan väestönsuojan syvää näyttämöä käytetään onnistuneesti, ja epookkimainen lavastus piilottaa hienosti tilan rumuuden. Puvustus on taas sitten aikamoinen sillisalaatti. Etsivillä on esimerkiksi jaloissaan nykyaikaisia maihinnousu- ja vaelluskenkiä.

Takaseinälle heijastettavat videopätkät eivät tuo tarinaan lisäarvoa, mutta ne ovat hauskoja ja taidolla tehtyjä.

Valaistuksen ja musiikin yhteisvaikutuksella näytelmään olisi voinut saada rytmiä ja jonkinmoisen jännitteen. Nyt ohjaaja Veli-Pekka Teponoja on päättänyt jättää musiikin melkein kokonaan pois, ja kohtauksissa on oikeastaan vain yksi valotilanne.

Valaistuksen askeettisuuden voi osin selittää esitystilan erikoisuudella, mutta yleisön päällä pelkästä loisteputkivalaisimen sähköjohdosta roikkuva lamppu taitaa jo olla hieman riskaabeli. Toisaalta valaisimen mahdollinen niskaan putoaminen on ainoa katsomoon välittyvä jännitysmomentti.

TONI LEHTINEN

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.