Kullervon uhoa ja kapitalismin tylyä kritiikkiä

Maijalan kapitalismikriittinen esitys taipuu myös lennokkaaksi musikaaliksi.
Maijalan kapitalismikriittinen esitys taipuu myös lennokkaaksi musikaaliksi.

Aleksis Kivi – Lauri Maijala: Kullervo.Teatteri Vanha Juko.Ohjaus ja sovitus Lauri Maijala, lavastus Perttu Sinervo, ääni Janne Louhelainen, valo Simo Saukkola. Kantaesitys 4.9.

Lauri Maijala: Där vi en gång flått. Teatteri Viirus. Ohjaus Lauri Maijala, käännös Linda Wallgren, lavastus ja puvut Janne Vasama, musiiki Ylermi Rajamaa, äänet Kristian Ekholm, valot Petri Tuhkanen. Kantaesitys 13.9.

Mitä nuori teatteriohjaaja Lauri Maijala (1986–) ei olisi vielä ehtinyt tehdä lyhyen mutta runsaan uransa aikana. Oopperaa, pitkäelokuva, klassikkotulkintoja, mediakohu Mannerheimista ja homoudesta. Tämän syksyn aluevaltauksia ovat suomalais-virolainen yhteistuotanto Kullervo Teatteri Vanha Jukossa Lahdessa sekä ensimmäinen ruotsinkielinen ohjaus, helsinkiläisessä Viirus teatterissa nähtävä Där vi en gång flått.

Maijalan töitä yhdistää halu kohauttaa ja nostaa kansakuntaan hiertäviä asioita esiin. Tyylilajeja sekoittava kädenjälki on samalla sentimentaalinen, roisi ja romanttinen. Rapatessa roiskuu, välillä tarkemmin kohteeseensa ja välillä pitkin seiniä.

Tuoreet ohjaukset ovat napakoita, reilun puolentoista tunnin väliajattomia esityksiä joissa annettaan palaa Maijalalle tuttuun tyyliin. Ensimmäiseksi ensi-iltaan ehtinyttä Kullervoa katsoessa herää väistämättä kysymys, ehtiikö kaikkeen paneutua, kun ohjaajalla on niin hurja tahti.

Teatteri Vanha Jukon, tamperelaisen Teatteri Telakan ja virolaisen Rakvere -teatterin yhteistuontannossa on välityön makua. Aleksin Kiven alkuperäisteoksesta sovitettu Kullervo on tuotu nykyaikaan ja sohvalle lihonneen perheen pysähtyneeseen todellisuuteen. Kauan sitten kadonnutta poikaa Kullervoa muistuttava pahuutta huokuva mies (Erni Rask) otetaan kyynelillä ja kiihkolla vastaan, koska sekä vanhemmat (Tanjalotta Räikkä ja Sakari Tuominen) että perheen teinityttö Ainikki (Maruska Verona) ovat vajonneet karmivaan apatiaan.

Inhorealismia ja uhokasta patetiaa tunteellisiin sävelmiin ja teiniankstiin sekoittava esitys pyörittelee Kalevalasta Kiven kautta kumpuavia koston ja syyllisyyden teemoja runollisesti ja hurjasti, mutta jotenkin huolimattomasti ja sohaisten. Estetiikka on vahva ja ensemble näyttelee häpeilemättömästi, mutta jos tyylilajiin ei pääse kelkkaan, on lyhytkin esitys puuduttava huutavassa, kohdentumattomassa tuskassaan.

Trendikästä
ja sliipattua

Kullervon visuaalisuus on sen esittämien väitteiden tavoin suttuista, köyhää ja kiillottamatonta. Sen sijaan Teatteri Viiruksen ja Teater 90° yhteistuotanto, kapitalismia rankalla kädellä ja raikkaalla otteella suomiva Missä nyljimme kerran on trendikäs ja sliipattu.

Hienosta ja kekseliäästä visuaalisesta ilmeestä, vaikuttavasta ääni- ja valosuunnittelusta syntyy yhdessä loistavien, fyysisesti moneen taipuvien näyttelijöiden sekä Maijalan terävän tekstin ja ohjauksen kanssa omalakinen maailma, joka imee mukaansa.

Yleisö kutsutaan särkyneiden sydänten hotelliin, jonne on on kokoontunut menestyjiä poliitikoista Paaviin. Eletään määrittelemättömässä lähitulevaisuudessa, Nokian myymisestä alkaneen talousjärjestelmän romahtamisen jälkeistä aikaa. Juuri ennen tuhoon suistumista Helsingin alta löytyi loputtomat kuparivarannot ja maa myytiin Green Copper Minesille, joka lupaa työllistää puolet Suomen työttömistä.

Yrityksen maajohtaja Marko Virtanen (Peter Kanerva) kohtaa keskikertaisuudessaan rypevän puhelinmyyjän Sirkku Silavan (Celia Hakala), joka Markoa ja rahaa seuratessaan muuttuu isäntäänsäkin tunteettomammaksi hirviöksi, joka nauraa itsemurhan tehneen äitinsä haudalla rahaa heitellen.

Usko markkinoita ohjaavaan näkymättömään käteen rinnastuu sokeaan uskonnolliseen tai aatteellisen kiihkoon. Hallitukset roikkuvat suuryritysten talutusnuorassa ja myyvät kaiken minkä irti lähtee ja yritykset lupaavat mitä lupaavat, mutta keräävät voitot ja häipyvät.

Esitys yhdistelee eläinfabelia, musikaalia, sketsisarjaa ja sekoittaa kaiken nykyteatterin myllyssä. Lopputulos on tyylipuhdas, komea puhutteleva kokonaisuus jossa hillittömän hauska käsitetaiteilija käärii kollegansa kelmuun, koska kaikki olemme tuotteita ja kettu ja karhu suunnittelevat kostoa koska kapitalismi on nylkenyt kaiken vapauden ja villeyden.

Ensin tuntuu, että samanmielisille kerrataan kapitalismikriittistä maailmankuvaa, tosin hauskasti ja oivaltavasti, mutta esitys yllättää ja menee pidemmälle. Lopussa ehdotetaan väkivaltaa, mutta se ei tunnu moraalittomalta vaan herättää kysymyksen mikseivät kaikki nyljetyt, siipensä ja häntänsä menettäneet nouse kapinaan.

EEVA KEMPPI

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.