Tiistai 21.11.2017Hilma

Springsteenin uran pisin keikka

Bruce Springsteen jaksoi kantaa yleisöä otteessaan yli neljä tuntia yhteen menoon.
Bruce Springsteen jaksoi kantaa yleisöä otteessaan yli neljä tuntia yhteen menoon.

• Bruce Springsteen and the E Street Band Helsingin Olympiastadionilla 31.7.

Stadionin nurmelle ja istuimille leppoisasti paikoilleen asettuva yleisö jähmettyi epäuskoisena, kun illan esiintyjä yhtäkkiä ilmestyi lavalle pari minuuttia vaille 18 eli reilun tunnin etuajassa. Lavajärjestelytkin olivat vielä kesken.

– No, minähän tulen silloin kun siltä tuntuu, Bruce Springsteen virnisteli.

Hän halusi Euroopan kiertueensa viimeisen keikan kunniaksi palkita uskollisimmat seuraajansa akustisella yllätyssetillä, jonka hän aloitti kuvaavasti otsikoidulla I Work For Your Lovella. Sointuja tapaillen ja melodioita mieleensä palautellen hän valikoi alkupaloiksi vielä neljä biisiä lisää. Pelkistetystä mies ja kitara –käsittelystä huolimatta varsinkin No Surrender nostatti yleisömerestä jo ensimmäiset yhteislaulumylvinnät.

Blinded by the Lightin päätteeksi Pomo kiersi vielä pitkään kättelemässä ja suukottelemassa eturivin fanaatikkoja ja poistui sitten noin tunniksi lepäämään. Kun varsinainen show starttasi John Fogerty –lainalla Rockin’ All Over the World, ei lepohetkiä enää annettu eikä pyydetty. Seurasi 33 biisiä katkeamatonta tunnelatausta.

Night ja Out in the Street kahmaisivat kuulijat totaalisesti esiintyjän otteeseen, ja yleisön toiveina toteutetut Loose Ends sekä Prove It All Night vuoden 1978 versioista tuttuine introineen yhä kasvattivat heräävää hurmosta. Sen jälkeen Springsteenin olikin helppo tarttua uusimman Wrecking Ball -levynsä materiaaliin, josta We Take Care of Our Own nosti kuulijoiden jalat korkeammalle maanpinnasta kuin mikään aiemmista kappaleista.

Pomo ei ratsasta
vanhoilla klassikoilla

Springsteen on siitä harvinainen rock-veteraani, että hänen ei tarvitse ratsastaa vanhojen klassikoiden varassa. Hänen uusimmat levynsä ovat yleisesti ottaen yhtä tasokkaita ja uran kannalta relevantteja kuin alkuaikojenkin julkaisut. Fanit rakastavat hänen kappaleitaan melko tasapuolisesti, vaikka useimmilla näytti lukuisista toivekylteistä päätellen olevan omat erityissuosikkinsa.

Show sisälsikin paljon faneja villitseviä harvinaisuuksia kuten kepeä ja notkea Be True, kaipaustuskan kiteytymä Back In Your Arms tai useimmat heavy-kappaleet tuhtiudessaan päihittävä Light of Day. Debyyttilevyn hämäristä nykyaikaan nostettu Does This Bus Stop at 82nd Street kulki vetreästi ja sisälsi jopa Max Weinbergin rumpusoolon, jota bändin keltanokkiin kuuluva perkussionisti Everett Bradley vielä peesasi.

Muutkin E Street Bandin uudet kasvot pääsivät mukavasti esiin ja antoivat tutuille kappaleille uutta svengiä. Gospel-ääninen taustakuoro ja viisihenkinen torvisektio puskivat ryhmää kohti soulin sydänmaita.

Tilaa löytyi myös
taustamuusikoille

Uusista muusikoista näkyvin oli hiljattain edesmenneen saksofonisti Clarence Clemonsin veljenpoika Jake Clemons, jonka fonisoolot saivat järjestään aikaan kannustavan aplodimyrskyn. Konsertin teema olikin kuolleiden ja elävien kommunikaatio sekä luopumisen ja säilyttämisen kysymykset.

– Kun me olemme täällä ja te olette täällä, niin hekin ovat täällä, Bruce viittasi edesmenneisiin bänditovereihinsa Clemonsiin ja urkuri Danny Federiciin.

Myös elävät ja eläväiset konkarijäsenet Nils Lofgren ja Steve Van Zandt saivat oman tähtihetkensä. Lofgrenin soolo Because the Nightissa tuntui ylittävän kitaran mahdollisuudet ja siirtyvän suorastaan sinfonisiin sfääreihin. Van Zandt puolestaan pääsi kitaran lisäksi lopulta myös mikrofonin varteen tulkitessaan Southside Johnnylle aikoinaan kirjoittamansa kappaleen I Don’t Wanna Go Home duettona Brucen kanssa.

Keikan encore-osuudessa soitetut Dancing in the Dark, Glory Days ja Born in the U.S.A. riemastuttivat varsinkin vähemmän vihkiytyneitä kuulijoita, mutta loppujen lopuksi kappaleilla ei keskiyön lähestyessä enää juuri ollut edes väliä. Olemassa oli vain yhteys artistin ja yleisön välillä. Vaikka Springsteen oivallinen biisinikkari onkin, niin yleisökontaktin luomisessa hän on suorastaan suvereeni. Eikä hän koskaan ole tarjoillut taitoaan näin runsain mitoin kuin Helsingissä. Stadionilla nähtiin miehen uran pisin yhtämittainen konsertti.

JUSSI HELLE

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.