Keskiviikko 22.11.2017Silja, Selja

Konserttiarvio: Turboenergiaa klassikoihin

Turun filharmoninen orkesteri

Julian Rachlin, johtaja ja viulusolisti, Sarah McElravy, alttoviulu. Beethoven, Mozart, Mendelssohn. Konserttitalolla torstaina 9.11.

Turun filharmonikkojen tuore päävierailija Julian Rachlin ei aikaillut torstain konsertin käynnistyksessä. Ludwig van Beethovenin alkusoitto näytelmään Coriolanus syttyi harvinaisen napakasti.

Paremmin viulistina tunnettu Rachlin hallitsee myös johtamisen. Olennaisinta hänen taidossaan lienee innostava ote, joka säteilee energiana orkesteriin ja sitä kautta yleisöön. Monesti tällainen sähäkkyys yhdistyy vanhan musiikin spesialisteille tuttuun hentoon ja eloisaan sointiin, mutta TFO oli kyllä oma tuhti itsensä, kontrabassojen huippumatalien C-sävelten murinaa myöten. Onneksi Beethoveniin tarvittava soittajisto on sen verran pieni, että Turun konserttitalon akustiikka kesti tukkeutumatta.

Kapellimestarin korokkeen puuttuminen kummastutti ensin, mutta syy selvisi Rachlinin palatessa lavalle viulu kädessä alttoviulisti Sarah McElravyn kera. Kaksikko loi Wolfgang Amadeus Mozartin Sinfonia concertanten esityksestä kamarimusiikkia, jossa he musisoivat samalla tasolla orkesterilaisten kanssa. Tuloksena oli luullakseni juuri sitä, mihin Mozart on teoksellaan pyrkinyt: leikkimielistä kilvoittelua ja suuren kauneuden hetkiä.

Rachlin ja McElravy soittivat spontaanin tuntuisesti mukana orkesterin välisoitoissa. Välillä Rachlin otti ohjat käsiinsä, mutta vain sen verran kuin tarvittiin. Ylenpalttisen hierarkian puute riisui Mozartilta sitä kipsipatsasneron leimaa, joka joskus raskauttaa hänen musiikkinsa tulkintoja. Solistien taituruus ei jättänyt kaipaamisen varaa.

Lopuksi Rachlin tarttui jälleen tahtipuikkoon Felix Mendelssohnin “Italialaisen” sinfonian nro 4 parissa – tosin hidas osa muotoutui paljain käsin puikon lennähdettyä lattialle. Ja se olikin sinfonian kauneimmin tulkittuja jaksoja. Käsillään suloista musiikkia muovaavan Rachlinin kannattaisi välillä luopua apuvälineestään vapaaehtoisesti.

Orkesterin harjoitustyö kuului, sillä Rachlinin turbovaihteella ajaman Saltarello-finaalin kuviot eivät tuottaneet pienintäkään vaikeutta. Hitusen saattoi energisyyden huuma läiskähtää kapellimestarilta yli, mutta se ei latistanut riemukkaan konsertin tunnelmaa.

Lauri Mäntysaari

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.