Perjantai 15.12.2017Heimo

Konserttiarvio: Bleiserirockin klassikoita tribuuttibändin tarkkuudella

Logomossa esiintynyt The Dire Straits Experience soitti kunnon valikoiman esikuvansa hienoimpia hittejä. Kokemus jäi vain Mark Knopflerin karismaa vaille vajaaksi.

Jane Iltanen
Dire Straitsin legendaariset hitit heräsivät taas henkiin Logomon lavalla.
Dire Straitsin legendaariset hitit heräsivät taas henkiin Logomon lavalla.

The Dire Straits Experience

Logomossa torstaina 21.9.

Brittiläinen Dire Straits oli yksi oman aikansa menestyneimpiä rockyhtyeitä. Vuosina 1977–1995 toimineen bändin ytimessä oli laulaja-kitarasankari Mark Knopfler, joka edusti varsinkin 1980- ja 1990-luvulla lauluntekijöiden kansainvälistä huippua. Yhtye jätti jälkeensä valtavan määrän hittejä, joista on sittemmin tullut kanonisoituja rockklassikoita. Soolouraansa edelleen jatkava Knopfler esittää vanhaa materiaaliaan vain valikoidusti.

Brittiläinen The Dire Straits Experience on puolestaan vuonna 2011 alkunsa saanut tribuuttibändi, joka nimensä mukaisesti pyrkii tarjoamaan yleisölle Dire Straits -kokemuksen. Bändin riveissä soittaa joukko rutinoituneita keikkajyriä, joilla ei ole kovin paljoa tekemistä alkuperäisen Dire Straitsin kanssa: saksofonisti Chris White soitti yhtyeessä vuodesta 1985 lähtien, rumpali Chris Whitten taas pari vuotta bändin 90-luvun kokoonpanossa.

Ympäri maailmaa kiertävällä The Dire Straits Experiencella on silti selvästi merkitystä yleisölle. Edellisen kerran se pistäytyi Suomessa viime vuonna ja palasi nyt peräti kolmelle konsertille. Syy suosioon on selvä: yhtye soittaa juuri ne kappaleet, joita yleisö toivoo kuulevansa. Logomossakin settilista oli kuin kokoelmalevyn takakannesta.

Konsertin avannut Telegraph Road pääsi tosin yllättämään. Neljätoistaminuuttinen eepos ei ole kaikkein ilmeisin yleisönkosiskelukappale. Se toimi kuitenkin erinomaisena johdatuksena siihen, mistä Dire Straitsin bleiserirockissa on kyse: dramaattisista ja toisinaan eeppisiksi paisuvista kappaleista, joita realismiin nojaavat sanoitukset ja läpitunkeva melodisuus maadoittavat.

Ylipäätään The Dire Straits Experience suhtautui miellyttävän kunnianhimoisesti esittämäänsä materiaaliin. Seitsenhenkisen kokoonpanon ei tarvinnut tehdä kompromisseja, vaan kappaleisiin sisällytettiin kaikki keskeiset elementit vaihtuvia soolo-osia myöten. Whiten fonista ei tahtonut saada tarpeekseen, niin notkeasti se soi Romeo & Julietin loppusoolossa, Your Latest Trickissä ja monissa muissa kappaleissa.

Totta kai tribuuttibändissä on kyse aina jossain määrin larppauksesta. Knopflerin paikkaa yhtyeessä täyttävä Terrence Reis muistutti soittotyyliltään ja ääneltään häkellyttävän paljon esikuvaansa. Reisin käsissä vaihtunut kitarakavalkadi jäljitteli niin ikään tarkkaan Knopflerin käyttämiä instrumentteja. Muutamat maneerit olivat ehkä jopa kiusallisen tuttuja alkuperäisiltä studio- ja livelevyiltä, mutta toi Reis kappaleisiin myös yllättävän paljon omaa. Merkittävin ero oli lavakarismassa: oman arvonsa tunteva Knopfler vangitsisi huomion itseensä, iloisesti lavalla keikkunut Reis taas sulautui osaksi yhtyettä.

Konsertti sai pohtimaan The Dire Straits Experiencen kaltaisen tribuuttibändin ja aidon alkuperäisen suhdetta. Tribuuttihan perustuu aina esikuvaan, jota jäljitellään. Toisaalta, jos Dire Straits olisi jatkanut vanhojen hittiensä soittamista aina tähän päivään asti, eikö kyseessä olisi silloinkin vanhaa muistoa hengissä pitävä tribuutti?

Koko The Dire Straits Experiencessa on lopulta kyse autenttista kokemusta enemmän kappaleista, mestariteoksista, jotka ansaitsevat tulla soitetuiksi. Nyt ne soivat ammattimaisen tribuuttibändin tarkkuudella.

Tuomo Yrttiaho

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Bach
Jeps, eihän Bachikaan soita omia kappaleitaan enää.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.