Tiistai 12.12.2017Tuovi

Konserttiarvio: Mopoautot ennen ja nyt

Hamburger Camerata

Hamburger Camerata -orkesteri sekä Ju-Young Baek, viulu ja Ralf Gothoni, piano ja kapellimestari.

Mendelssohn, Bizet, Shtshedrin.

Naantalin musiikkijuhlien konsertti Naantalin kirkossa 16.6.

Nykyteini haaveilee neljätoistavuotiaana mopoautosta, mutta koska Felix Mendelssohn ei tiennyt teini-ikää olevankaan, hän käytti neljännentoista ikävuotensa siihen että kirjoitteli joutessaan kaksoiskonserton orkesterille, viululle ja pianolle. Ralf Gothonin johtama Hamburger Camerata soitti tuon teoksen komeana tulkintana perjantai-iltamme ratoksi.

Sekä teos että orkesteri sopivat Naantalin kirkon akustiikkaan erinomaisesti. Solisti-kapellimestari Gothoni piti balanssit kurissa ja nyanssit rikkaina.

Kuultiin isoja kontrasteja ja hienoja siirtymiä solistilta orkesterille, ja eritoten Gothoni piti huolta siitä ettei orkesteri jyrännyt soolo-osuuksia alleen.

Pianosolistina Gothoni oli tutusti huikea, mutta eniten valoa sai sooloviulu ja Ju-Young Baek, jota tituleerataan ”viulun jumalattareksi”.

Baekin soitto tanssi teoksen tähtenä, hänen kirkas soundinsa erottui aina, mikä ei ole jousiorkesterin kanssa soittaessa mitenkään itsestään selvää. Soittoa leimasi kaikinpuolinen selkeys ja määrätietoisuus, ja fraseerauksen huolellisuus oli erityisen hienoa: esimerkiksi legatofraasin keskellä saattoi olla kaksi säveltä irrallaan legatovirrasta.

Baek haastoi myös orkesteria tempoillaan eteen ja taakse, mikä teki kokonaisuudesta elävän ja mukaansatempaavan. Mendelssohnin kirjoittamat vaaralliset unisonojuoksutukset pianolle ja viululle sujuivat nekin kuin vettä vain.

Jos Baekin soittoa haluaa jostain kritisoida, niin viulun sävyasteikon tummempaa päätä hän ei käyttänyt lainkaan.

Toisella puoliajalla kuultiin Rodion Shtshedrinin Carmen-sarja, joka on hieno teos. Tuttua vinoon -konsepti toimii huikean hyvin (ja ei, älä suotta yritä käännellä, se ei ole sananmuunnos): jokainen tunnistaa Bizet’n teemat, ja sekin joka on niitä kurkkuaan myöten täynnä, saa Shtshedrinin kirpeistä ja yllättävistä käänteistä taidenautintonsa.

Orkesterin ykkösviuluilla oli pari heikkoa hetkeä, mutta kokonaisuus oli komeasti hansikkaassa.

Lisäksi tämä teos lisää suvaitsevaisuutta niitä kohtaan, jotka ovat jo mopoautonsa hankkineet. Subwoofereitaan rääkkääville teineille ei auta naureskella, sillä kyllä se vain niin on että matalat taajuudet ovat ihania. Sen saattoi jokainen huomata kun ensimmäinen bassorummun mäjäytys kajahti holveja täyttämään.

Tomi Norha

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.