Keskiviikko 27.9.2017Vesa

Konserttiarvio: Kultivoitunutta eskapismia

TFO:n kamarimusiikkikonsertti, Wäinö Aaltosen museo.

Juha-Pekka Vikman, viulu, Nobu Takizawa, viulu, Sauli Kulmala, alttoviulu, Katja Kolehmainen, sello, Anne Eirola, huilu, Eeva Mattila, piano, Parkkari, Rautavaara, Sallinen, Raitio. 18. maaliskuuta.

TFO:n kamarimusiikkikonsertit ovat se vähemmän pompöösi ja pönöttävä tapa nauttia taidemusiikista. Kotoisuuden lisäksi ne kantavat mukanaan vanhan maailman pölyistä glamouria ja porvarillista sivistysideaalia. Konsertit tarjoavat kultivoituneen mahdollisuuden eskapismiin arjen vulgariteeteista, ellei niitä musiikkiin ole nimenomaan upotettu.

Soitto soi totutunlaisen mallikkaasti ja puhtaasti. Muusikot ovat kasvaneet yhteiseksi instrumentiksi, jossa ei tarvitse enää yrittää soittaa toista suohon, edes kansallisromanttisessa hengessä.

Martti Parkkarin (1938–2016) pianokvintetto Kaanon sai uusintaesityksensä. Pianisti Eeva Mattila otti huomioon museon kolkon akustiikan, eikä kolistellut kaanonia kumoon. Kansallisromanttinen, lähes pelkästään tonaalisista aineksista koostuva kvintetto soi surumielisenä ja emotionaalisella paatoksella.

Juha-Pekka Vikman ja Katja Kolehmainen näyttivät Rautavaaran (1928–2016) Ugrilaisissa dialogeissa, ettei modernienkaan soittotekniikoiden ääressä tarvitse tinkiä soinnin kvaliteetista. Laulavaa, puhdasta legato-soittoa ja sujuvaa musiikillista ja sanallista dialogia käytiin.

Aulis Sallisen (s. 1935) Mistral Music oli huilisti Anne Eirolan dominanssia. Teknisesti, äänellisesti ja musiikillisesti puhdas huilismi kantoi viimeiseen ääneen asti ja taika säilyi loppuun asti.

Väinö Raition (1891–1945) ekspressiivisen jousikvarteton pohjana oli suomalainen intonaatio. Esitys ei kuulostanut sisäistyneeltä – siinä kuulsi epävarmuus siitä, mitä ja miksi ollaan soittamassa, vaikka konkarit olivat asialla.

Johanna Tiensuu

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.