Lauantai 16.12.2017Auli, Aulikki, Aada

Ooppera-arvio: Saksalaiset Suomi-ihanteen jäljillä

Unohdettu Kalevala-ooppera sai arvokkaan kohtelun Turussa

Seilo Ristimaeki
Wäinämöinen (Petri Lindroos, vas.), Ilmarinen (Tommi Hakala), Ismo (Kaisa Ranta) ja Achti Lemminkäinen (Christian Juslin) uhkuvat taistelutahtoa.
Wäinämöinen (Petri Lindroos, vas.), Ilmarinen (Tommi Hakala), Ismo (Kaisa Ranta) ja Achti Lemminkäinen (Christian Juslin) uhkuvat taistelutahtoa.

Die Kalewainen in Pochjola.

Ensi-ilta Logomo-salissa 28.2.2017. Sävellys Karl Müller-Berghaus, libretto F.W.O. Spengler. Ohjaus Tiina Puumalainen, lavastus Teppo Järvinen, puvut Pirjo Liiri-Majava, valosuunnittelu Teemu Nurmelin. Rooleissa Petri Lindroos, Tommi Hakala, Christian Juslin, Anna Danik, Johanna Rusanen-Kartano, Kaisa Ranta ja Petter Andersson. Turun filharmoninen orkesteri, joht. Leif Segerstam, sekä Chorus Cathedralis Aboensis ja Laulun Ystävät, valm. Märt Krell.

Mikä mahtaisi olla paras tapa juhlia itsenäisen Suomen ensimmäisiä sataa vuotta? Tietysti saksalaisen säveltäjän ooppera 127 vuoden takaa!

Leikki leikkinä. Tiistaina kantaesityksensä saanut Die Kalewainen in Pochjola on toki olennaisesti suomalainen teos. Sen isä, Karl Müller-Berghaus, sävelsi oopperan toimiessaan Turun soitannollisen seuran kapellimestarina. Libretisti F.W.O. Spengler ei tainnut Suomessa vierailla, mutta hänen palava innostuksensa kansalliseepostamme Kalevalaa kohtaan paistaa tekstistä.

Die Kalewainen on, kummallista kyllä, ensimmäinen yritys istuttaa Kalevalan tarinat länsimaisen taidemusiikin perinteeseen. Sibelius Kullervo-sinfonioineen astui näyttämölle pari vuotta myöhemmin, Merikanto ja Melartin oopperoineen vasta vuosikymmenen ja kahden viiveellä. Pioneerityötä siis, ja siksi mielenkiintoista. Säveltäjä Kalevi Aho toteaa ohjelmakirjaesseessään Die Kalewaisen erityisen kiintoisaksi juuri “ulkomaisen” Kalevala-näkemyksensä vuoksi. Ollaan ikiaikaisen lempikysymyksemme äärellä: mitä muut meistä ajattelevat?

Hyväähän nuo. Suorastaan ihannoivaa. Pohjan neitoa liehittelemään saapuva Achti Lemminkäinen kukkoilee, mutta on sittenkin puhtaan rakkauden johdattama. Neitoon yhtä lailla ihastunut Väinämöinen antaa jalomielisesti tilaa Ilmariselle, jonka ihana – jonkin saksalaiskömmähdyksen kautta Ismoksi nimetty – neito lopulta valitsee. Tarinan pahis, Pohjan akka Louchi, yrittää parhaansa mukaan kampittaa Kalevalan sankareita, mutta lopulta laulun mahti ja Sammon taikavoimat auttavat heidät rauhanomaiseen voittoon.

Turun musiikkijuhlien tuella Logomossa toteutettu suurproduktio onnistuu siinä, missä se vain voi. Tiina Puumalaisen ohjauksessa tapahtumat levittäytyvät Logomo-salin suureen tilaan ja luovat spektaakkelin tuntua. Teppo Järvisen arkaaiset porraslavasteet toimivat, mutta salin urheiluhallimaista tunnelmaa niillä on vaikea hämätä. Naseva idea Teemu Nurmelinin valosuunnittelussa ovat Lemminkäistä valopisteinä Tuonelasta virvoittavat mehiläiset. Pirjo Liiri-Majava tekee puvuillaan pientä irtiottoa Kalevala-perinteeseen – sotajoukoista voi löytää jopa japanilaista samurai-estetiikkaa.

Logomo-salin ongelmiin lukeutuu myös akustiikan puute. Sähköinen äänentoisto on kyllä huipputasoa, mutta luonnonakustiikan mahdollistamat soinnin herkkyydet jäävät toteutumatta. Petri Lindroos kuulosti Väinämöisen osassa mikrofoneineen häiritsevän kumealta, vaikka pienemmässä tilassa hänen kelpo bassoäänensä olisi soinut nautittavasti. Johanna Rusanen-Kartano sentään tykitti Louchena niin dramaattisella jylyllä, ettei miljöö harmittanut.

Pohjan tyttö Ismona laulaneen Kaisa Rannan kevyelle sopraanolle vahvistus oli jopa eduksi. Nyt hänen suloinen äänensä kaikui vaivatta suuren romanttisen orkesterin yli. Tommi Hakalan salskea baritonisointi oli tallella Ilmarisen hahmossa. Anna Danik Luonnottarena teki syvällä mezzosopraanoäänellään vaikutuksen. Tenori Christian Juslin hänen poikanaan Lemminkäisenä lauloi miehekkäästi. Chorus Cathedralis Aboensis ja Laulun Ystävät muodostivat kokonaisuutena kunnon oopperakuoron, jääden vain mieskuoro-osuuksissa turhan vähäveriseksi.

Logomon tilaratkaisun suurin kärsijä taisi olla Turun filharmoninen orkesteri. Leif Segerstamin johdolla saavutetut muhevat tehot kuuluivat astetta valjumpina mikrofonien kautta kaukaa lavan takaa. Sinänsä orkesteri puhalsi oivasti henkeä Wagnerin jalanjäljissä pauhanneeseen musiikkiin.

Pauhua ja sointia säveltäjä Müller-Berghaus kyllä osasi luoda. Aikansa kyvykkäimpiin kuulunut orkesterisovittaja tunsi myös ihmisäänen ja kirjoitti sille selvästi kiitollista laulettavaa. Eikä yksittäisten kohtausten ja melodioiden vaikuttavuudessa tai sujuvuudessa ole moitittavaa.

Mutta sitko puuttuu. Die Kalewainen in Pochjola on sittenkin vain sarja tapahtumaketjun yhteen nivomia kohtauksia, jotka säveltäjä on uskollisesti kuvittanut niihin istuvalla musiikilla. Tuon tuostakin dramaattinen jännite katkeaa juuri, kun teos alkaisi nousta siivilleen. Ilmarisen takoessa Sampoa yleisö jopa erehtyi taputtamaan kesken kohtauksen huipentumisen, kun musiikin kantokyky lopahti.

Die Kalewainen on historiallisesti merkittävä teos, joka on pitkän unohduksen jälkeen saanut Turussa arvokkaan kohtelun. Mutta jos tämän kuriositeetin haluaa bongata, kannattaa toimia nyt: uusiin produktioihin Müller-Berghausin luomus tuskin enää innostaa.

LAURI MÄNTYSAARI

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.