Tiistai 21.11.2017Hilma

Luontorunouden omaleimainen jatkaja

Riikka Palander: Seeprakivi. Sanasato. 56 s.

Keskisuomalaisen Riikka Palanderin kolmas runokokoelma on puhdistautumismatka, jossa luonnon ilmiöt puhuvat subjektille yhteisön sääntöjä syvemmin. Seeprakivi-teoksen kokija yrittää tavoittaa yhä vähemmin sanoin jotakin pysyvää: ”Tie pölyää / kasvot uurtuvat, / yhä vähemmän on totta. // Umpupäät silmut ja sateen otsa”.

Palanderin uutukaisen voi tulkita jatkavan kotimaisen luontorunouden traditiota. Nuoren runoilijan tyyli ja aiheisto muistuttavat muun muassa Risto Rasan tuotannosta, joskin somerolaiskonkarin käsissä luontosuhteen pohdiskelu on saanut monisävyisempiä muotoja.

Kotimaisista edeltäjistään Palander poikkeaa myös runojen tapahtumaympäristön ja kuvastontasolla. Seeprakiven luontorunot eivät viekään lukijaa suomalaiseen metsämaisemaan. Kokoelman puhuja tekee matkaa afrikkalaisille savanneille, vuoristoon ja hedelmäpuiden alle.

Palander kuvaa hiljentymistä ja ympäristölle altistumista, joka vapauttaa kulkijan etsimään omaa paikkaansa suhteessa olevaisen kaikkeuteen. Seeprakivessä ei tapahdu ulkoisesti kovinkaan paljon. Matkan merkittävin muutos on kokijan sisäisessä maailmassa tapahtuva herkistyminen.

Runoissa voi tulkita olevan myös ekologiset ulottuvuutensa. Palander ei julista agendaansa alleviivatusti, vaan jättää nämä sävyt lukijan löydettäväksi. Ekologisiakin teemoja selkeämmin kokoelma kietoutuu yksilön eksistentialistisen etsinnän, mytologisen tiedon ja yhteisöön kuulumisen kuvaukseksi.

Puhuja kulkee rationaalisuutta ja hallintaa korostavasta yhteiskunnasta kohti vanhaa mytologista maailmanjärjestystä: ”Mies valmistaa minulle / tuoksuvan öljyn kalebassipulloon. / Minun tähteni on suuri. // Silmien pintaan nousee sielu. / Ikkunasta tuulee sisään.”

Palanderin sanoiltaan säästeliäs ja muodoltaan niukka lyriikka on koko ajan veitsenterällä. Runoissa on rytmillisesti varsin vähän variaatioita. Paikoitellen tämä näkyy monotonisuutena ja kuluneen kuvaston kierrättämisenä. Kaiken kaikkiaan Seeprakivi on kuitenkin kiinnostava ja poikkeuksellinenkin luontorunouden uudistaja.

JAAKKO MIKKOLA

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.