Maanantai 25.9.2017Kullervo

Pieniä painajaisia ihmisestä

Sanni Purhonen: Ihmiskoirat. Daimon. 46 s.

Toisessa runoteoksessaan Sanni Purhonen käsittelee ihmisyyteen kuuluvaa kipua vieläkin vähäeleisemmin kuin esikoisteoksessaan Naara (2010).

Ihmiskoirien runoissa pysäytyskuvan kaltaiset välähdykset sisältävät pieniä, mutta rajuja, välillä painajaismaisiksikin kääntyviä näkyjä: ”valo ryömii sisääni kuin käärme / hakkaan sen pään lapiolla irti”.

Purhonen yhdistää kehollisuuden kuviinsa kontrasteja valosta ja pimeästä, kylmästä ja lämpimästä: ”ihmisen rintakehä avataan / sydän on kuin lumihiutale”.

Ihmiskoirien minimalistinen ilmaisu hämää ensin, sillä runot eivät olekaan niin nopeasti ajateltuja kuin aluksi tuntui, ja niihin onkin syvennyttävä. Se, mikä ei ensin vaikuta miltään, vaikuttaakin hiljaisen sala-aforistisella viiveellä.

Silti runojen minimalismi ei tunnu riittävästi perustelevan itseään merkitysten tihentymisinä, vaan jää liian usein löyhäksi, ahdistavaksikin. Olemiseen liittyvää paljauden tunnetta Purhonen etsii runoihinsa viemällä havainnon pelkistyneisyyteen, jopa naiiviutta liki: ”lapsina / katsottiin toisiamme / karvoja kasvoi vääriin / ja oikeisiin paikkoihin”.

Välillä kokoelmassa liikutaan kliseen ja patetian rajoilla, esimerkiksi ”haavoittunut talvi sataa verta” ja kuluneet metaforat, kuten maailmanpyörä, saavat liikaa tilaa. Toisinaan Purhonen kuitenkin onnistuu tekemään kuluneen romanttisestakin yötunnelmakuvasta nyrjähtäneen uuden version: ”kuu sylkee yötä viemäriin”.

Purhosen runoille tuntuu kahden teoksen perusteella olevan ominaista pieneen tilaan lipuva maisema, joka yllättää suoruudellaan ja raakuudellaan.

Tuntuu, että Purhosella on runoilijana kaksi mahdollista kehityssuuntaa – joko tihentää minimalistisen ilmaisun merkitykset vielä viiltävämmiksi tai lähteä kohti pidempää ja runsaampaa muotoa.

Ihmiskoirat-teos jättää lukijan kysymään häkeltyneenä lisää. Välähdyksenomainen lukukokemus sopinee parhaiten lukijalle, joka haluaa runon olevan syvällinen mutta kevyt.

VIRPI ALANEN

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.