Keskiviikko 22.11.2017Silja, Selja

Maatuneen majurin arvoitus

Jyrki Heino: Kello. Schildts & Söderströms. 298 s.

Jyrki Heinon puolitoista vuotta sitten ilmestyneessä esikoisromaanissa Kellari liikuttiin 1700-luvun lopun Turussa ja lähitienoolla, niin Seipellin saleissa, herkkukaupoissa, Mätäjärven suutarinverstaassa kuin synkissä pappiloissa – Hirwisalon kalmanlöyhkäisestä kellarista puhumattakaan.

Kellari oli mielenkiintoinen tuttavuus. Monelle kirjoittajalle toinen koitos on liikaa. Onneksi ei Heinolle.

Luutnantti Carl Wennehjielm ja kaupunginviskaali John Appengren ratkovat rikoksia yhtä sivistyneellä ja sattumanvaraisella tavalla kuin edellisessäkin kirjassa. Tai no, rikoksia ja rikoksia. Syyllisyys, pahan palkka ja vaikuttimetkin ovat suhteellisia Kustaa III:n jälkeisen ajan hyvässä Turun kaupungissa.

Kustaan sodan tuoksinassa kadonneen majurin arvoitusta ei selvitetä pelkästään Turun kellosepänverstaassa tai lääninlasaretissa. Matka käy Hämeenlinnan kautta syvälle Savoon ja aina Pietariin saakka.

Wennehjielm ja Appengren etsivät sodassa kaatunutta ja maatunutta majuria, Kustaa III:n poika, tuleva Kustaa IV Adolf, Pietarin hovista vaimoa. Kello tarjoaa selityksen, miksei Aleksanteri I:n siskosta tullut Ruotsin kuningatarta.

Kustavilainen aika kiehtoo kirjailijaa ilmeisen paljon. Historiallisista ja kansatieteellisistä faktoista ei kerronta jää kiinni. Ne ovat kohdallaan ja niitä on jännitysromaanille vähintään riittävästi. Tarinakin toimii kuin sveitsiläinen kello – tai ranskalainen.

Biokemian professori Heino on oiva 1700-luvun lopun Turun kuvaaja. On helppo kuvitella itsensä Tuomiokirkon kupeelle verityötä todistamaan tai talsimaan pitkin kuraista Kuningattaren jokikatua.

Kellarissa kummasteltiin raatihuoneen rakentamisen hitautta, kun osa kaupunkilaisista vastustaa aina kiivaasti, mitä muut ehdottavat. Kellossa todetaan, että akatemiatalon laajennus tietäisi purku-uhkaa katedraalin muuritaloille, sillä ”tässä kaupungissa vain harva kunnioitti vanhoja rakennuksia”. Niinpä.

Kaupunkiin marssitetaan mielenkiintoisia sivuhenkilöitä venyväomatuntoisesta välskäristä kunnon sotamies Björniin. Ruotusotamies tulee Mouhijärveltä, jossa ”erityisongelmina ovat liiallinen viinanjuonti, päivittäinen saunominen ja ojankaivuun jättäminen vaimoväelle”.

Sekä Wennehjielm että Appengren voivat välillä vaikuttaa epäuskottavan puhtoisilta herrasmiehiltä. Tarinan konnista ja sivuhenkilöistä rosoa löytyy enemmän.

Kirjan suljettuaan lukija jää miettimään, minkälaisen suurvaltasuhteiden höystämän mysteerin läpeensä kunnollinen kaksikko seuraavaksi saa setvittäväkseen. Vieläkö ollaan 1790-luvun Turussa? Ruotsin vallan ajan loppuvuodet kiinnostavat myös jännitysromaanin kansissa.

ARI NIEMI

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.