Maanantai 18.12.2017Aapo, Aappo, Rami

Viihdyttävä matkakirja

Pirkko Koskenkylä: Unelmasta totta. Kauas on pitkä matka. Airut 2013. 384 s.

Pirkko Koskenkylä on seikkailujen nainen: kaksi vuosikymmentä TV-toimittajana, vuodesta 1995 veneilyn suurmiehen ja yrittäjän Pekka Koskenkylän puolisona, elämää kirjallisuuden, meren ja kuvataiteiden aallokossa. Tukikohtana itse rakennettu talo Provencessa – ja vuosien ajan tietysti vene.

Puoliso Pekka Koskenkylä on legendaaristen Swan-veneiden suunnittelija. Ensimmäinen kappale venettä valmistui appiukon autotallissa 1966. 2000-luvun alun innovaatio oli lähes yhtä legendaarinen Mirabella, maailman suurin yksimastoinen purjevene.

Pekka Koskenkylän hurja unelma oli suunnitella ja rakentaa moottorivene, jolla voisi kulkea kaikilla valtamerillä. Pirkko Koskenkylä oli valmis hankkeeseen, vaikka hänen merikokemuksensa rajoittui perämoottorilla ajeluun Turun saaristossa. Pirkko Koskenkylän teos Unelmasta totta on uudelleen kirjoitettu yhdistelmä kahdesta aikaisemmasta matkakirjasta. Hänen tuotantoonsa kuuluvat myös puolison elämäkerta ja romaani Pohjantuuli.

Naimisiin ja vene vesille

Koskenkylät halusivat nimenomaan moottoriveneen, joka olisi purjevenettä helpompi käsitellä ja jonka miehistöksi riittäisi kaksi henkeä. Hanke eteni ripeästi. Pariskunta meni naimisiin vuonna 1995 ja vene, Voyager, oli vesillä samana vuonna. Vene oli pariskunnan kotina seitsemän vuotta, joista viisi he viettivät merellä.

Kirja kuvaa Pirkko ja Pekka Koskenkylän matkoja vuosina 1995–2000. Nyt Voyager on myyty, ja koti on maissa. Joitain voi häiritä se, että Koskenkylät ovat upporikkaita, mutta ei kirjoittaja omaisuudellaan kerskaile. Pääpaino on matkoissa ja meressä.

Pariskunnan matkoilla Voyager ylitti Atlantin kolme kertaa. Veneellä liikuttiin Kaukoidän vesillä, Välimerellä, Yhdysvaltain itärannikolla, Bahamalla ja Karibian vesillä. Välillä talvehdittiin eri paikoissa kuten Floridassa, Cannesissa ja Turkissa. Pariskunta vietti veneessään viisi joulua. Floridan Fort Lauderdale on Koskenkylän pariskunnalle tärkeä ystävien ja jokavuotisen venenäyttelyn vuoksi.

Kirjailija kertoo journalistisen sujuvasti merielämästä, matkan vaiheista ja pysähdyspaikoista. Yli 21-metrisen veneen huolto ja proviantin varustaminen ei ollut mikään pikkujuttu. Meri on upea mutta myös armoton. Karibialla Grenadan edustalla hirmumyrsky oli vähällä upottaa Voyagerin. Vene oli kuitenkin hyvin suunniteltu. Sen pohjan muoto muistutti purjevenettä, ja kölin vakaajana oli seitsemän tonnia lyijyä. Vene ei uponnut.

Mielenkiintoinen matkakohde olivat Yhdysvaltojen historiaan kiinteästi kuuluvan Chesapeakenlahden kaupungit, joista eräät ovat vanhoja, hieman uneliaita paikkoja, joissa aika tuntuu pysähtyneen. Kirja kuvaa hyvin Yhdysvaltojen monimuotoisuutta.

Odysseuksen reittiä

Kreikan saaristossa ja muualla Välimerellä liikkuessaan Koskenkylät seurailivat väljästi Odysseuksen reittiä. Kreikkalainen kulttuuri välittyy värikkäänä. Uskonnon merkitys on Kreikassa ja myös Italiassa suurempi kuin suomalaiset tulevat yleensä ajatelleeksi. Neitsyt Marian keskeistä roolia Pohjolan luterilaisten voi olla vaikea ymmärtää. Turkissa pariskunnalla oli monta mukavaa kokemusta, mutta EU:n jäsenenä kirjoittajan on vaikea maata nähdä.

Karibialla paljastuu runsas kulttuurien kirjo. Ranskalaisuus on pitänyt alueella hyvin pintansa. Eräät pikkusaaret kuten Martinique ja Saint-Barthelémy ovat kiinteä osa Ranskaa. Ne eivät ole siirtomaita vaan Ranskan merentakaisia alueita. Saint-Barthelémyn historiasta paljastuu yllättäen myös ruotsalainen jakso. Sitä osoittaa mm. saaren pääkaupungin nimi Gustavia.

Unelmasta totta on matkakirjojen parhaimmistoa. Se välittää paitsi runsaasti tietoa myös vahvoja elämyksiä ja tunnelmia. Kirja on Koskenkylien oman Airut Kustannuksen kustantama.

JARI LYBECK

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.