Sunnuntai 19.11.2017Elisabet, Liisa, Eliisa, Elisa, Liisi, Elise

Elämä on oopperaa

Marissa Mehr: Veristen varjojen ooppera. WSOY 2013. 286 s.

Ooppera ei muistuta elämää, vaan elämä oopperaa.

Pitkälle ei tarvitse lukea huomatakseen, että Marissa Mehrin esikoisteos Veristen varjojen ooppera on ennen kaikkea ylistyslaulu venäläisille oopperaklassikoille ja niiden hengessä tehty.

Lähimenneisyyteen, 1990-luvun Venäjälle kiinnittyvä romaani alkaa esikuviensa tavoin kevyesti koloratuurisopraanona, romanttisena viihteenä. Ranskalainen Juliette saapuu vallankumouksellisen ilmapiirin innoittamana sekasortoisesta syksystä toipuvaan maahan, mutta huomaa päätyvänsä neuvostohenkeen jämähtäneeseen pikkukaupunkiin, Trupovoon, oopperan apulaisohjaajaksi.

Ohjelmistoon on valittu Jevgeni Onegin, synkkä rakkaustarina. Kunnianhimoinen tavoite on esittää siitä moderni, henkilöiden motiiveja korostava tulkinta. Kielimuuria ei kuitenkaan niin vain ylitetä, ja sovinistinen kulttuuri turhauttaa. Tupakkaa kuluu.

Kohtalokas intohimo

Romaanin juoni on periaatteessa juuri niin yksinkertainen kuin oopperan klassikoissakin: Juliette rakastuu pääroolia esittävään Dmitriin, ja intohimo johtaa tietenkin tuhoon. Kolmiodraama kuuluu asiaan toisessa osassa, kun siirrytään Trupovon uneliaasta rauhasta Moskovan karnevalistisille kaduille ja kappaleeksi vaihtuu La forza del destino.

Kuten oopperassakin, värit tummuvat ja syvenevät äkkiä. Ohjaajana Juliettea kiehtoo juuri tämä muutos, hallitun eleganssin alta kuoriutuva eläimellisyys ja itsekontrollin menetys – ja sama tapahtuu naisen omassa elämässä. Mehr onnistuu tekemään asiasta hienon ja pitkän liukuman loppuhuipennuksineen, jossa helppoa kaavaa mukaileva romantiikka vaihtuu kuin huomaamatta piinaavaksi jännitykseksi, kauhuksi ja väkivaltaiseksi verenvuodatukseksi.

Mitä tapahtuu todella?

Pidän Mehrin arvoituksellisesta tavasta sekoittaa Juliettelle tärkeät ihmiset, olivat nämä sitten todellisia tai fiktiivisiä hahmoja. Julietten tapauksessa vaikea ihmissuhde herättää menneisyyden tukahdutetut muistot. Dmitrin vaativa tapa rakastaa tuo mieleen äidin ja lapsuuden, ja toisaalta Dmitri itse näyttäytyy oopperamaailmaan sukeltavalle naiselle milloin Jevgeni Oneginina, milloin Don Carlona. Muitakin mielenkiintoisia yhteen sulautumisia löytyy.

Enempää paljastamatta kaikkein mielenkiintoisinta teoksessa on aika yllättäenkin sen juoni. Se tulee todistetuksi, että elämä on valheellinen säkki, jossa ihmiset ovat onnellisia, jos uskovat siihen, mitä näkevät. Ja sekin näyttää pitävän paikkansa, että todellisuus on samaisesta syystä maailman suurin huijaus. Mutta mitä siis todella tapahtuu teoksen päähenkilölle?

Veristen varjojen ooppera on siinäkin mielessä innostava romaani, että se herättää välittömän tarpeen keskustella, mitä toiset näkevät siinä tapahtuvan ja miksi. Aika harvinaista nykyään.

MARI VIERTOLA

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.