Torstai 14.12.2017Jouko

Vanhan mestarin muodonmuutoksia

Jyrki Pellinen: Kuolema Puš-

kinin kädelle. Ntamo. 189 s.

Jyrki Pellinen: Pentin luona. Ntamo. 115 s.

Suomalaisen proosarunouden väylää 1960-luvulla avannut Jyrki Pellinen luo edelleen nahkaansa kirjailijana, yli viidenkymmenen julkaisuvuoden jälkeen. Useasti palkitun konkarin tuotanto on paitsi laajuudeltaan, myös merkitykseltään kunnioitusta herättävä.

Aiemmalle tuotannolle tyypilliset kysymykset identiteetistä, ajasta, taiteilijan osasta ja taiteen kaupungeista ovat edelleen läsnä, mutta kahdessa uutuusteoksessaan Pellinen varioi muodollisesti uusin keinoin.

Kuolema Puškinin kädelle on yksityinen luotaus venäläiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Erityisen paljon liikutaan Pietarissa, sellaisena kuin se näyttäytyy kokijan mielenmaisemassa. Tämän kirjallisen kaupungin kaduilla kulkevat rinnan fiktiiviset ja historialliset hahmot, Raskolnikovista Mannerheimiin.

Kokoelmassa tehdään tiliä venäläisen runouden ja oman kirjoittamisen lisäksi venäläisestä yhteiskunnasta, mutta runojen taustalla on läpi teoksen vahva henkilöhistoriallinen vire.

Pellisen toteava ilmaisu muistuttaa uutukaisessa suuresti 1900-luvun alun venäläisiä modernisteja, erityisesti akmeistien konkreettisia kuvia. Hienoinen kohosteisuus vaihtuu kuitenkin usein jo seuraavalla sivulla puheenomaiseksi, proosalliseksi ilmaisuksi. Pellinen on ollut aina koulukuntiin sopimaton kirjoittaja.

Kolme kuvaa
kirjailijasta

Jos tuore runokokoelma on hatunnosto venäläiselle traditiolle, liikutaan Pentin luona -proosateoksessa miltei joycelaisissa tunnelmissa. Tajunnanvirran viemä teos esittää kirjailijaksi tunnistettavan hahmon kolmella tavalla.

”Teksti”-kertomuksessa kirjailijan identiteetti on jatkuvassa liikkeessä, merkkien vinhassa tanssissa. Nimikertomus esittää henkilön suhteessa paikkaan. Proosarunoelmassa oleillaan joutilaana ystävän luona Kauklahdessa.

Teoksen kielellisesti notkean lyhytproosan raameissa tapahtuu ulkoisesti vähän. Kirjan voi nähdä jatkona miehen edelliselle proosakokoelmalle, Tallbergin palatsille, jossa kirjailija kuvasi lapsuuttaan.

Pentin luona on eriytynyt, kokonaisuudessaan kokijan tajunnassa liikahtelevien tekstien kokoelma. Kuten Pellinen kirjoittaa: ”olen muuntaja, joka muovaa ääretöntä aineettomuuden henkeä […] milloin sanoiksi, väreiksi tai säveliksi”. Ympäröivän maailman kuvaamisen sijasta teos keskittyy kokijan mielenliikahdusten tarkkaan kuvaamiseen niin, että niitä ei pyritä järjestämään sen kummemmin kertomukseksi. Teos on kuvia miehestä, kokijasta. Siinä se.

Haastavuudellaan, vapaalla järjestymisellään teokset työntävät toisia lukijoita luotaan. Pellisen teoksille tyypillisesti sulkee tämäkin tuore kaksikko kuitenkin kärsivällisen lukijan vastustamattomasti piiriinsä, kun kokoelmien omalle luonteelle antautuu.

Vaikka miehen nuoruuskokoelmat ovat edelleen teoskokonaisuuksia Pellisen tuotannon vahvinta, puhuttelevinta antia, vahvistaa tämäkin tuore kaksikko kuvaa taidokkaasta, edelleen itseään haastavasta elävästä legendasta.

JAAKKO MIKKOLA

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.