Torstai 20.7.2017Marketta, Maarit, Reeta, Maaret, Reetta, Margareeta

Leipää, voita ja lämpöä

• Ulla-Lena Lundberg: Jää. Suom. Leena Vallisaari. Teos & Schildts & Söderströms 2012. 366 s.


Ulla-Lena Lundbergin edellisestä romaanista on aikaa, mutta ehkä verkkaista kerrontaa täytyy kypsytellä pitkään. Uudessa romaanissa Jää nuori, vastavalmistunut pappi Petter Kummel saapuu vaimonsa Monan ja parivuotiaan tyttärensä Sannan kanssa Luodoille Ahvenanmaan saaristoon.

Petterin suku on tuttu jo muutamasta Lundbergin edellisestä romaanista, erityisesti talvi- ja jatkosodan aikaan sijoittuvasta Marsipaanisotilaasta (2001). Siinä keskeisessä osassa ollut muu perhe on kuitenkin nyt taustalla, samoin taakse ovat jääneet sota ja elämä mantereella.

Saaristokunta muodostaa oman pienen ja tiiviin yhteisönsä, jossa on omat lainalaisuutensa. Itä- ja länsiluotolaiset käyvät vastakkain yhteisissä päätöksissä.

Petter ottaa reippaasti vastaan haasteen toimia yhteisön luotettuna sielunpaimenena. Hän on lämminhenkinen hahmo, vähän kuin Dostojevskin Idiootin ruhtinas Myshkin, hyväntahtoinen ihminen, jota voisi olla helppo käyttää hyväksi.

Papinrouva on miehensä vastakohta. Tehokas ja asiallinen Mona järjestää kaiken ja tarjoaa kahvit vaikka monelle kymmenelle vieraalle. Jopa hätätilanteessa hän on ulkoisesti tyyni ja tarmokas ja itkee vain navetassa rakkaiden lehmiensä luona.

Lundberg rakentaa jännitettä hyvin pienin elein, niin että näyttää, ettei mitään tapahdu. Aiemminkin Lundbergia suomentanut Leena Vallisaari kirjoittaa kauniisti läpi romaanin arkisen maailman.

Arki etenee Luodoilla rauhallisesti pieniä kiistoja ja yksityisiä murheita lukuun ottamatta. Rakennetaan silta ja terveystalo, pappi vihitään kirkkoherraksi seurakunnan kannustuksen saattelemana.

Pääsääntöisesti noudatetaan sovinnaisuussääntöjä, autetaan toisia ja ollaan kohteliaita kuten vain kuuluu. Sodan jälkeen turvallisesti sujuvan arjen ylistyksenä Lundberg kuvailee tarkkaan ateriat, joita Mona tarjoilee: perunoita ja valkokastiketta, valmiiksi voideltuja leipiä, raesokerilla kuorrutettua pullaa, kuumaa kahvia.

Väkisin herää epäilys, että jotain on tapahduttava, ja tapahtuukin. Sitä ennen selvitään vielä kriisistä, joka latistuu kasaan, on paljon vähämerkityksisempi tapaus kuin ensin vaikuttaa.

Venettä kuljettavan Posti-Antonin kursivoidut pohdinnat ja ennakoinnit tapahtumien kulusta tuovat mukaan yliluonnollisuutta, joka ei rajoitu perinteiseen uskonnollisuuteen. Tavallaan nämä jaksot tuntuvat turhilta, kun arki itsessäänkin kantaisi, mutta ehkä vaihtoehtoinen näkökulma tasapainottaa.

Lopulta ollaan syvien kysymysten äärellä. Arjen sujuvuus on haurasta, muttei suinkaan merkityksetöntä. Juuri tässä on Lundbergin romaanin yksinkertainen viehätys.

ELINA SILTANEN

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.