Keskiviikko 13.12.2017Seija

Sarjakuva-arvio Mika Lietzénin Jääkäreistä: Ihmisiä historian pyörteissä

Mika Lietzén: Jääkärit – Viisi kertomusta.

Vaasan kaupungin museoiden julkaisuja 1/2017. 64 s.

Yhden vapaustaistelija on toisen lahtari. Ääripäiden väliin mahtuu jääkäreistä monenlaisia tulkintoja ja näkemyksiä. Mika Lietzén (s. 1974) tarkastelee vuosisadan takaisia tapahtumia viidessä tarinassa. Ne keskittyvät kuvaamaan historian käänteissä sinnitteleviä yksittäisiä ihmisiä ennen varsinaisia sotatoimia Suomessa vuonna 1918.

Vaasan Pohjanmaan museon Jääkärit-näyttelyn oheisteokseksi tilattu sarjakuva-albumi tukee ja avaa näyttelyn teemoja. Se toimii myös itsenäisenä teoksena.

Turkulainen sarjakuvataiteilija sijoittaa kuvitteelliset henkilönsä ja heidän kokemuksensa todellisuuden puitteisiin kriisivuosina 1915–1918. Taustalle piirtyy kaari nuorten miesten värväämisestä heidän matkaansa Saksaan sotilaskoulutukseen, sitten edelleen rintamakokemuksiin ja lopulta paluuseen kohti Suomea.

Albumin luvuissa on kussakin omat, fiktiiviset kokijansa. Kertojina toimivat asianosaiset poikakatraan vanhasta isästä keski-ikäiseen värväriin, nuorista koulutettavista liepajalaiseen prostituoituun ja rintamalla eksyvästä sotilaasta joukkoja Suomeen rahtaavan S/S Arcturuksen laivapoikaan.

Heidän kauttaan Lietzén kuvaa tapahtumia aikana, jolloin tulevaisuudesta ei ollut kenelläkään varmaa tietoa. Paljastuminen lähdöstä sotilaskoulutukseen vihollismaahan olisi tiennyt Siperiaa sotaa Saksaa vastaan käyvän imperiumin suuriruhtinaskunnassa. Toisaalta pelättiin lähettää omia jälkeläisiä tuntemattomaan – tiedä vaikka joutuisivat saksalaisten joukkojen täydennykseksi.

Lietzénin tarinoissa perilläkään ei ole helppoa. Koulutus on ankaraa ja rintamalla kuolema korjaa omansa. Pelon lisäksi kalvaa yksinäisyys. Yhden mielessä kajastelee kaukainen morsian, toista kammottaa porukasta jääminen niin, että itsemurhakin on houkuttelevampi vaihtoehto.

Lietzénin selkeän viivan tyyli piirtää koruttomasti nähtäväksi niin tapahtumat kuin sisäisen myllerryksen. Ilmeen tarkka jälki syventää näin vähäeleistä kuvailmaisua tehokkaasti. Jokaiseen tarinaan tassuttelevat kissat saavat kovia kokevat purkamaan sisintään ääneen – lukijan ymmärrystä kertojien mielenliikkeistä lisäten.

Matti Komulainen

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.