Sunnuntai 22.1.2017Visa

Kirja-arvio: Savolainen maaseututragedia Macbethin hengessä

Antti Heikkinen: Matkamies maan.

Siltala. 350 s.

Savolaiseksi ilmeisen monilahjakas Antti Heikkinen (s. 1985) tunnetaan parhaiten Juice Leskisestä kertovasta kirjastaan Risainen elämä (Siltala, 2014). Kuluvana syksynä Heikkinen teki kansantaiteilija Jaakko Teposta kirjan.

Näiden ohella Heikkinen on kirjoittanut kaunoa; esikoisromaani Pihkatappi ilmestyi vuonna 2013.

Toisessa romaanissa Heikkinen marssittaa pienen maaseutukylän lakkautetulle ammattikoululle pakolaiskeskuksen, mikä herättää suomalaisissa urpoissa kaikkea mielenkiintoista.

Sukupolvien synnit makaavat terveyskeskuksen kivijalassa.

Harrastelijateatteriryhmä harjoittelee Macbethiä savoksi, ja vanha nainen haluaa seksiä.

Henkilöiden kautta avautuu suomalaisen psyyken hahmogalleria. Esimerkiksi taksikuski Leo on paraatiesimerkki alemman koulutustason miehestä, jonka identiteetin ohuina rakennuspalikoina toimivat veteraanien mytologisointi, vaimon raiskaus ja rasismi.

Toinen vastaava valopää on kiinteistönhoitaja Jere.

Molemmissa miehissä elää näkyvästi ihmiskehitykseen ja itsetuntoon kiinteästi kuuluvan positiivisen ja kokoavan objektin puute. Tällöin ulkoinen maailma ja sen erinäiset signaalit näyttäytyvät uhkaavina. Väkivalta on yritys saada kontrollintunne takaisin.

Pakolaiskeskus toisintaa maaseudun murroksesta kerrottua kirjallisuutta; uusi ja tuntematon pakottaa haastamaan tavat ja tottumukset.

Kirjallisuuden ikiaikainen tehtävä on ollut reagoida aikalaisuuteen; kuluvan kirjasyksyn teoksista on heikompivainuisempikin saattanut haistaa rasismin ja maahanmuuton olevan tämän hetken kuumia perunoita.

Monesti aikalaisreagointi ”oikeista asioista” tuo mukanaan sanatonta hyväksyntää ja yleistä silittelyä. Heikkisen käsittelyssä pureudutaan kuitenkin suurimmilta osin suomalaisen miehen ikuiseen huutolaisuuteen.

Tässä kirjailija astuu turvalliselle ja loppuun kulutetulle romaanitaiteen varsitielle kuvatessaan miehet typerinä, itsekeskeisinä, väkivaltaisina ja ennakkoluuloisina surkimuksina, siinä missä suomalaisessa naisessa elää yksiulotteisesti raivaajaeetoksesta tuttu virheettömyys.

Riskinottoa tässä ei siis juuri ole.

Analogiana toimikoon Tommi Melenderin kirjoitus Hannu Raittilan teoksissaan kuvaamista naishahmoista: ”Kuvauksen yksipuolisuutta ei kuitenkaan poista se, että naiset esitetään positiivisessa valossa. On rajoittunutta, mekanistista ja elämälle vierasta liittää ihmisiin viisaus ja hyvyys sillä perusteella, mitä sukupuolta he edustavat.”

Pahojen kielten mukaan syynä tähän on se, ettei naisista voi sananvapauden luvatussa maassa kirjoittaa mitään poikkipuolista. Toki teoksessa vähän syrjähypitään naisten puolelta.

Shakespearen näytelmä Macbeth on Heikkisen ihmiskohtaloiden laajempi vertauskuva. Kyseinen huonon onnen tragedia on kyllästetty menneisyyden haamuilla, näennäisen vallan abstraktioilla ja tuntemattoman uhan kokemuksilla.

Esikoisesta tuttu kunnianhimo paistaa läpi, mutta ei katteettomasti. Kielellinen rekisteri toimii hyvin, mitä nyt välillä liiallinen savo tukkii hengitystiehyet. Eikä enää yhtään "pottu"-sanaa, kiitos.

Kaikesta huolimatta teos on tekijänsä näköinen ja omin käsin näppärästi nikkaroitu.

Juhani Brander

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Kritiikin kritiikkiä
"Savolaiseksi ilmeisen monilahjakas"??? Korreloivatko syntyperä, asuinpaikka, kieli ja murre jollain tavalla lahjakkuuden kanssa noin yleensä ja kirjallisen lahjakkuuden kanssa vielä erikseen?
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kritiikin kritiikkiä
Huumori on selvästi vaikea laji monen ymmärtää...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.