Keskiviikko 22.11.2017Silja, Selja

Koralliatollin robinsonit

Laura Restrepo: Intohimon saari.

Suom. Laura Vesanto. Fabriikki Kustannus. 315 s.

Suomessa toimii nykyisin melkoinen joukko pienkustantamoita, jotka tekevät arvokasta kulttuurityötä paikkaamalla isojen kustantamojen jättämiä aukkoja maailmankirjallisuuden kääntämisessä. Uusi yrittäjä alalla on turkulaisen monitaiteisen Osuuskunta Fabriikki 8:n Fabriikki Kustannus, joka aloitti toimintansa viime vuoden lopulla.

Kustantamo ilmoittaa komeasti julkaisevansa vuosittain ”neljä tiivistä mestariteosta, joista et välttämättä muuten koskaan kuulisi”. Kolumbialaisen Laura Restrepon 1989 ilmestynyt Intohimon saari, kustantamon avausromaani, ei ehkä ole ihan mestariteos joskin läheltä liippaa. Tositapahtumiin perustuva historiallinen romaani kuulostaa aluksi juonikuvaukseltaan tylsältä mutta on lopulta kaikkea muuta.

Vuonna 1908 Meksikon presidentti päättää lähettää retkikunnan suojelemaan pientä Clippertonin koralliatollia, jonka löytöretkeilijä Magalhães oli muinoin nimennyt ”intohimon saareksi”. Saaren ainoa luonnonrikkaus on linnunlanta guano, jonka takia atollia ovat himoinneet Meksikon ohella itselleen niin Ranska kuin USA:kin.

Matkaan lähtevät saaren kuvernööriksi nimitetty Ramón Arnaud Alicia-vaimonsa kanssa sekä kourallinen sotilaita perheineen. Ramónilla on takanaan epäonninen sotilasura, jota hän uskoo paikkaavansa hoitamalla uuden pestinsä kunnialla. Aluksi homma toimiikin kuin Strömsössä: tarmokas Arnaudin pariskunta luo tuota pikaa saarelle toimivan pienoisyhteiskunnan terveyspalveluineen, kauppoineen, kouluineen ja vapaa-ajan viihdykkeineen.

Vähitellen utopia alkaa kuitenkin muuttua painajaiseksi. Meksikon poliittisten levottomuuksien takia saarelaiset jätetään oman onnensa nojaan, tarviketäydennykset mantereelta ehtyvät ja henkilösuhteet kärjistyvät. Kaiken kukkuraksi pyörremyrsky tuhoaa saaren vaivalla rakennetun infrastruktuurin.

Restrepo yhdistelee ilmeisen tietoisesti Daniel Defoen Robinson Crusoen ja William Goldingin Kärpästen herran, kahden maailmankirjallisuuden tunnetuimman robinsonadin, teemoja. Sen lisäksi teos sivuaa monia nykyisen kulttuurintutkimuksen keskeisiä kysymyksiä: historiankirjoituksen totuudellisuutta, feminismiä, kolonialismia sekä faktan ja fiktion suhdetta.

Teoksen kertojana toimii anonyymi tutkija, joka nykyhetkestä käsin yrittää selvittää lähdeteosten, haastattelujen ja asiakirjakatkelmien avulla, mitä saarella todella tapahtui. Löytyykö ”totuus” pikemminkin ihmisten kokemuksesta kuin kylmistä asiakirjafaktoista? Perinteinen historiankirjoitus kertoo enimmäkseen miesten urotöistä naisten jäädessä kulisseihin. Restrepon romaanissa naiset – etenkin Alicia – nousevat kuitenkin keskeisiksi toimijoiksi, vaikka tätä ei liene virallisissa asiakirjoissa juuri noteerattu.

Restrepon tyylissä vuorottelevat kiehtovasti viileä dokumentointi, napakka dialogi ja tunnepitoinen runollisuus. Mestariteosko? No, ainakin mukaansa tempaava lukukokemus.

Veijo Hietala

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.