Maanantai 23.10.2017Severi

Justin Croninin vampyyriromaani uusintaa lajityyppiä

Inkkarit ja skooparit

• Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta. Suom. Arto Schroderus. WSOY 2010. 845 s.

Yhdysvalloissa on ilmestynyt viimeisen vuoden aikana enemmän vampyyriromaaneja kuin pitkään aikaan. Monet seuraavat Stephanie Meyerin (Twilight-kirjat) ja Charlaine Harrisin (True Blood -romaanit) jalanjäljissä ja korostavat vampyyrien raadollisenromanttisia suhdeverkostoja, mutta perinteisempiä jännäreitäkin on nähty: vampyyri voi olla esimerkiksi yksityisetsivä (Charlie Hustonin Joe Pitt -kirjat) tai Yhdysvaltain presidentin turvamies (Christopher Farnsworthin Blood Oath). Vampyyreja metsästää tuoreessa kirjassa myös itse maan isä Abraham Lincoln.

Vampyyri taipuu moneksi, mutta kliseet väijyvät nokkelaakin kirjailijaa. On helppo torjua uudet vampyyrikirjat kyynisesti ja sanoa: on tämä jo nähty.

Justin Croninin miljoonasopimuksella julkaistu ja elokuvaksikin ostettu eeppinen Ensimmäinen siirtokunta ei pelaa ilmeisimmillä vampyyrikorteilla. Se ei itse asiassa pelaa niillä ollenkaan, vaan aloittaa monella tapaa puhtaalta pöydältä ja luo uutta mytologiaa, joskaan ei niin pedatun tuntuisesti kuin Anne Rice 1970-luvulla alkaneella Vampyyrikronikat-sarjallaan.

Itse asiassa ainoat viittaukset vampyyrimytologiaan saadaan, kun henkilöt katsovat kirjan loppupuolella ihmeen kaupalla säästynyttä filmikopiota Tod Browningin legendaarisesta Dracula-elokuvasta.

Viruksen
saastuttamat

Croninin vampyyrit ovat viraaleja eli viruksen saastuttamia. Cronin aloittaa kirjansa teknotrillerien maaperällä – Yhdysvaltain armeija kokeilee Etelä-Amerikasta löytynyttä vampyyrivirusta todella huonoin seurauksin –, mutta viimeistään sivulla 300 hän siirtää painopisteen selvemmin kirjallisen kauhun puolelle.

Tai oikeastaan lännenfiktion. Ensimmäisen siirtokunnan keskeisin jakso, pitkä kertomus otsikon siirtokunnasta, on nimenomaan länkkäri: eloonjääneet asuvat tarkoin vartioidussa linnakkeessa ja lähettävät aina välillä jonkun Suurille Ratsastuksille etsimään muita ihmisiä. Eloonjääneitä vaanivat yöllä liikkuvat viraalit, ja puraisusta kuka tahansa voi muuttua itsekin viraaliksi.

Ei tarvita kovin kummoista mielikuvitusta nähdäkseen intiaanit viraalien tilalla ja ratsuväen sotilaat ja urheat uudisasukkaat siirtokuntalaisten tilalla. Länkkärimytologiaan kuuluu oleellisesti myös ajatus valkoisista, jotka intiaanit kaappaavat ja saavat nämä omaksumaan omat tapansa.

Kansakunnan
rakentamista

Mitään uuttahan ei tietenkään ole siinä, että kauhufiktiossa käytetään länkkärien tematiikkaa – todistukseksi voi katsoa vaikka Wes Cravenin oivaltavan perhe-splatterin The Hills Have Eyes (1977), jossa siinäkin John Fordin elokuvista tuttu Pohjois-Amerikan aavikko on kauhun tyyssija.

Cravenin tyylilajeja ovat kyynisyys ja julma ironia, eikä yhteisöille ole elokuvassa sijaa. Cronin sen sijaan todella käsittelee kansakunnan rakentamisen tematiikkaa John Fordin tapaan: urheiden ihmisten yritykset perustaa yhteiskunta erämaan keskelle saavat lämpimän, rakastavan kuvauksen. Välillä liiankin lämpimän, kun Cronin kuvailee perhesuhteita liian pikkutarkasti ja on välillä uuvuttaa innostuneenkin lukijan.

Onneksi Ensimmäisessä siirtokunnassa on myös rutkasti aidosti jännittäviä jaksoja, ja Cronin tekee viisaasti antaessaan lukijan muodostaa itse mielikuvansa viraaleista. Kliseitäkään Cronin ei vältä, ja totuuden nimissä on sanottava, että kirja olisi voinut hyvinkin olla parisataa sivua lyhyempi.

Onneksi kirjassa on myös monimielisyyttä. Yhteiskunnan perustaminen ei ole helppoa, ihmisten välillä on ristiriitoja, viraalien aiheuttamat jännitteet rikkovat perheitä. Viimeisillä sivuilla Cronin antaa ymmärtää, että asiat eivät mene niin kuin optimistiset eloonjääneet luulevat. Toisaalta kirjan on ilmoitettu olevan trilogian ensimmäinen osa.

Tottuneen kääntäjän Arto Schroderuksen jälki on hyvää, mutta ilmeisesti kiireen vuoksi tekstiin ilmestyy puolivälin jälkeen lyöntivirheitä ja sanoja jää puuttumaan.

JURI NUMMELIN

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.