Perjantai 28.7.2017Atso

Sulavoi hivelee sydäntä ja mieltä

Vastakohtaisuudet ovat lyöneet leimansa Heli Laaksosen aikaisemmille runoteoksille. Tämä kontrastisuus on ollut sekä näkyvää että näkymätöntä, tekstin sisäistä että rivien väleistä löytyvää. Sama tuttu tahti - melankolinen ja hauska, tuhti ja romanttinen - lyö leimansa myös runoilijan uusimmalle kokoelmalle Sulavoi .

Laaksonen tunnetaan murrerunoilijana. Pelkkä käytetty kieli ei kuitenkaan voi selittää runojen saamaa suosiota. Pulu uis, Raparperisyrän ja äänikirja Jänes pussis ovat osa ilmiötä, jota runoilija myös Sulavoissa kunnialla kannattelee.

Useita vuosia sitten muistan lukeneeni eräästä haastattelusta tekijän lausuman tai vihjeen, että kahden ensimmäisen murrekokoelman jälkeen on turha enää odottaa kolmatta. Ehkä muistan tai ymmärsin väärin? Miten runoilija voisi tai haluaisi kieltää itseltään oman luomisvoimansa?

Nutunkääntö kuitenkin selittäisi teoksen aloitusrunoa Mää ja Mää . Siinä kirjailijan entinen alter ego kohtaa kirjailijan nykyisen alter egon. Ja vaikka runon toinen "mää" ensin pelästyy vierasta ihmistä, runo päättyy yhteiseen kahvitteluun ja säkeeseen "…ja olis mul hiuka muutaki kerrottava." (Huomautus muunkielisille: Turun murteessa partitiivissa "aa" lyhentyy puoleentoista, mikä kirjoitetaan yhtenä aana.)

Ihmiselämästä tarinointia Laaksosella on yhtä runsaasti kuin ennenkin.

Paljasjalkaisena turkulaisena ymmärrän kirjailijan ilmaisua hiuka muutaki . Aurajoen rannoilla tyypillistä on tietty itsensä vähättely. Aika totta, sikses . Laaksonen ei tosin varsinaisesti kirjoita Turun murteella, vaan omalla äirin kielellään. Siinä mausteellisia murrevaikutuksia löytyy sekä Salon suunnalta että nykyisestä kotikaupungista Laitilasta. Murrekielipoliisien on turha vaivautua.

Sanon sanan sittenkin

Sulavoi on jaettu aihepiireittäin noin viiteen osaan. Aiheiden jakaminen helpottaa lukemista, mutta teemat eivät ole runoja määrittäviä tai toisistaan riippumattomia. Rakkautta tai rakkaudettomuutta löytyy eri osioista. Hellyys ja uho tai kertova eeppisyys ja mielikuvien lennokkuus saattavat kulkea rinnan, kuten runossa Åbo-Göteborg-Halifax-New York .

Mutta olipa runo nostalginen tai luontoaiheinen, nykyhetkessä kulkeva tai tapahtumista vihiä antava, kaiken takana kulkee vähintäänkin humoristinen vire tai jopa julkiriemastuttavuus.

Luodessaan huumorinsa avulla runoilleen tilaa vallata lukijan mieli, Laaksonen livahduttaa tekstinsä myös muihin tunnetiloihin. Vaikka runossaan En san sitä sanaa kirjailija välttää tunteesta puhumista, se on siinä julki.

Ja juuri tässä runossa turkulaisuus tekee lukemisen vaikeaselkoiseksi. (Savolaisille krahnaamiset, flotkastumiset, viurumiset ja fälläverrat muuttuvat ymmärrettäviksi tilanneyhteydestä.) Mihin minä itseni ja murrekorvani laittaisisin (s.28)?

Ohjeita saatavana

Merkittäväksi runoilijaksi Laaksosen tekee kyky kertoa tapahtumista runoa ennen, runon aikana ja runon jälkeen. Lentorunon "sää" osoittautuu mummoksi, joka elinaikanaan on mitä ilmeisimmin ollut uteliaan innokas, mutta levollinen. Kokoelman edellisessä runossa Täys lohdutetaan Siiriä maailmaa syleilevästi ja samalla rationaalisesti. Elämässä yhden tehtävä on yksi, toisen toinen.

Vaikka Sulavoissa ei ohjeita anneta, emmekä me lukijat niitä pyydä, antamattomatkin ohjeet voimme ottaa vastaan. Olisivatko eroprosentit pienempiä, jos nykyisten maallisten tai uskonnollisten vihkikaavojen sijaan kaikki nuoret parit allekirjoittaisivat runon Avioehto ? Kirjailija on jättänyt tilaa allekirjoitukselle. Tietysti voi kysyä, miksi rivejä on vain yksi.

Runojen sijoittelu jättää sijaa kritiikille. Alkupuolelle on annosteltu runsaasti vastakohtaisia tekstejä, sikses . Myös melankolian kolminaisuus hengittää läsnäolevasti, kuten Kursk-veisussa ja runoissa Kalimera! Heii vaa! ja Halohakkajan puhelin on kii .

Odottamani hyvän mielen ja ilon runot on sijoitettu pääosin teoksen keski- ja loppupuolelle. Esimerkkejä on monia: rakastetun piposta kertova Hyvi , velat varoiksi muuttava iloliemitarina Mikkä ei ol vääri… ja mielettömän lystikäs Neuvo .

Näiden - ja monien muiden - ansiosta Sulavoi nousee Heli Laaksosen ensimmäisten kahden kokoelman rinnalle. Lukijana jään tämän jälkeen odottamaan jo seuraavaa kokoelmaa. Neljän vuoden tauko olisi liian pitkä aika; siinä ajassahan huuliharppu (s.76) muuttuu munniharpuksi (s.43).

ERKKI KANERVA

• Heli Laaksonen: Sulavoi . Otava 2006. 87 s.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.