Kriittinen julkisuuden ideaali

Brasilialaistaiteilija Cildo Meireles on todennut, että periferiassa oleminen ei merkitse vain paitsioon joutumista. Sivusta seuraaminen tarkoittaa myös sitä, että keskuksista lähteneet teemat ja tapahtumat ehtivät muuttumaan ja niihin pystyy varautumaan ennen kuin ne ehtivät syrjäpoluille. Meirelesin mukaan periferiassa hengittävä on kuin katsoja valtavassa elokuvateatterissa. Hän ei näe vain valkokangasta, vaan kykenee yhtäaikaisesti myös havainnoimaan muiden katsojien reaktioita.

Ei ole mikään ihme, että Jürgen Habermasin jo vuosikymmeniä sitten yhteiskuntatieteen klassikoksi muodostuneen kirjan suomennosta lukiessa muistuu mieleen Meirelesin vertaus. Habermasia on tietyissä piireissä tavattu tarkkaan Suomessakin jo pitkään, mutta saksalaisajattelijan alkuvaiheen pääteosta vuodelta 1962 saatiin odottaa suomeksi yli neljä vuosikymmentä. Odottavan aika ei käynyt pitkäksi, sillä saimme nauttia jatkuvasti kasvavasta ja käynnissä olleesta kansainvälisestä keskustelusta julkisen tilan niin mahdollisuuksista kuin umpikujistakin. Odotus myös palkittiin. Suomennos on erittäin toimiva ja lukijaystävällinen.

Julkisuuden kadonnut kriittisyys

Habermasin teoksessa vaikuttaa yhtäaikaisesti kaksi aikatasoa. On aika ennen ja aika jälkeen. Kuten arvata saattaa, ajassa ennen oli olemassa kriittinen, osallistumista motivoiva keskusteleva julkisuus. Aivan yhtä ilmeistä on, että Habermasin mukaan tämä kultainen aika on mennyttä. Historian ja nykyhetken (siis 1960-luvun alun) välisessä vertailussa Habermas ei toisaalta malta pysyä vain tilanteen katsauksessa. Olennaista kirjassa on hänen hahmottama ideaalinen kuva julkisesta tilasta ja kriittisestä keskustelusta, jota itsessään ei ole olemassa, mutta jota kohti on syytä pyrkiä liikkumaan.

Suomalaiselle lukijalle Habermasin kirja tarjoaa hienon haasteen. Meidät pakotetaan vertailemaan Habermasin väitteitä vallitsevaan nykyhetkeen. Habermasin mukaan julkisuus on kulloinkin tehtävä. Nykyhetkeen käännettynä se tarkoittaa nostalgisen virityksen ja värityksen laimentamista. Habermasin peräänkuuluttamaa kaikille yhteistä julkista tilaa ja konsensukseen johtavaa väkivallatonta keskustelua tämän päivän todellisuus ei kauniisti kohtele. Julkisuus on hajonnut useammiksi erityisiksi segmenteiksi, jotka kuvastavat jopa suomalaisenkin yhteiskunnan moninaisuutta.

Se missä Habermas on edelleen hämmästyttävänkin terävä - ja jälkikäteen oppi-isiensä Adornon ja Horkheimerin kanssa ilkeän kaukonäköinen - on käsitys siitä, mitä julkisuudelle on tapahtunut. Pääväitehän on, että aiemmin julkisuus oli "poliittisen herruuden riisumista paljaaksi julkisen järjenkäytön avulla."

Nykyisin asiallinen kriittisyys on kadonnut ja sen tilan on ottanut tylysti mutta varmasti haltuun kaupallinen manipuloiva näennäisjulkisuus, joka tehtailee samanmielisyyttä ja tasapäisyyttä.

Yhä etäämmäs valistuksen toiveesta

Jos siis jo suomalaisittainkin katsoen historiallisen noottikriisin aikana mahdollisuus kriittisen julkiseen keskusteluun oli katoava luonnonvara, miltähän esimerkiksi päivälehtien lööpit ja tv:n lähetykset niin maksullisilla kuin julkisillakin kanavilla juuri nyt näyttävät? Olemme päätyneet äärimmäisen kauas jo Kantin ajoista tunnetusta valistuksen toiveesta, jossa totuuden koetinkivi olisi pohtiva julkinen keskustelu. Tämän sijaan meillä on sylissä joko flegmaattinen kyräily ja tarkoituksenhakuinen hiljeneminen tai sitten me seuraamme silmä kovana yhä vaan hurjempia muotoja saavan tosi-tv:n kehitystä. Meitä viedään ja vauhdilla. Ehkä erikoisinta on, että me emme edes vikise.

Habermasin merkitys ankkuroituu juuri kirjan kautta avautuvaan näkökulmaan, jossa historiallinen huoli ja nykyhetken katastrofaalisuus lyövät toisiaan äänekkäästi korville. Vaihtoehdoiksi ei suinkaan valikoidu kategorinen kieltäytyminen julkisen keskusteluun osallistumisesta tai vastaavasti jokaiseen asiaan hysteerisesti puuttuminen. Kyse on lopulta hyvin yksinkertaisesta asiasta: osallistumisesta niiden asioiden yhteiseen pohtimiseen, jotka ovat itselle riittävän tärkeitä ja mielekkäitä sekä tämän asian ympärillä olevan tai sen ympärille luotavan sisältövetoisen yhteisön aktivoiminen, ylläpitäminen ja alituinen sparraaminen.

MIKA HANNULA

• Jürgen Habermas: Julkisuuden rakennemuutos. Tutkimus yhdestä kansalaisyhteiskunnan kategoriasta . Suomentanut Veikko Pietilä. Vastapaino.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.