Maanantai 18.12.2017Aapo, Aappo, Rami

Elokuva-arvio: Pienistä suuria tarinoita Suomesta

Saara Mansikkamäki
Leikkiviä tyttöjä rannalla. Tarinateltassa istuvien ihmisten kertomuksia kuvitetaan myös heidän henkilökohtaisilla kotivalokuvillaan.
Leikkiviä tyttöjä rannalla. Tarinateltassa istuvien ihmisten kertomuksia kuvitetaan myös heidän henkilökohtaisilla kotivalokuvillaan.

Tarinoiden Suomi.

Ohjaaja Jussi Oroza. Kinopalatsi. S, 1 h 24 min.

***

Suomalais-bolivialaiset sukujuuret omaavan Jussi Orozan elokuva Tarinoiden Suomi istuu Suomi 100 vuotta -tuoteperheeseen erinomaisesti.

Suomen satavuotista itsenäisyyttä juhlistavassa sympaattisessa dokumentissa pääsevät ääneen tavalliset kansalaiset, tuntemattomat suomalaiset, jotka kertovat pieniä tarinoita omasta elämästään.

Ihmisten henkilökohtaisista muistoista rakentuu kuin varkain yleisempää kokonaiskuvaa kansakunnan kollektiivisista kokemuksista ja historiasta. Myös siitä historiasta, joka tahtoo usein unohtua virallisesta kaanonista ja juhlapuheista.

Stereotyyppiseltä suomalaisuuden esittämiseltä ei arvatenkaan täysin vältytä, mutta toisaalta kokonaisuudessa on kiintoisia repeämiä ja monimuotoisuutta.

Valkokankaalla näkyvä on monta vuotta kestäneen prosessin tulos. Elokuvantekijät ovat kiertäneet ympäri Suomea pienen intiimin kuvausteltan kanssa. Tarinatelttaan ovat saaneet poiketa halukkaat ohikulkijat, ja kamera on tallentanut mustaa taustaa vasten istutettujen ihmisten kertomukset sellaisenaan ilman haastattelija–haastateltava-asetelmaa. Ohjaajalla on ollut valtavasti materiaalia, josta valita.

Tarinateltta-ideaa käytettiin myös muutaman vuoden takaisessa, alle tunnin mittaisessa lyhytdokumentissa Voices of El Alto (2013), jonka ohjasi Jussi Orozan veli Benjamin Oroza. Tällöin teltassa istuivat kuvattavina bolivialaisen El Alton kaupungin ihmiset.

Tarinoiden Suomessa viehättää ennen muuta siinä esiintyvien ihmisten arkinen aitous.

Yksi kertoja saattaa toki olla toista parempi tarinaniskijä, kolmas takeltelee siinä missä neljäs ilmaisee itseään kuin runonlaulaja konsanaan.

Elokuvan vahvuus on joka tapauksessa sen ihmisissä, jotka avautuvat kameran edessä iloineen tai suruineen. Eri tarinoista löytyy kosketuspintaa erilaisille katsojille.

Päivi Valotie

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.