Lauantai 10.12.2016Jutta

Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin

KONSERTIT

Helloween

Logomossa lauantaina

13.2.

unnelma on kuin urheiluareenalla. Olympialaisten tunnus nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin voisi olla yhtä hyvin Helloweenin ja sen edustaman power metal -genren tunnuslause. 1980-luvulla virinneessä ja vuosikymmentä myöhemmin maailmanlaajuiseen suosioon räjähtäneessä metallimusiikin alalajissa yhdistyvät edellä mainitut piirteet: naurettavan nopea soitto, korkeimpiin nuotteihin kurotteleva laulutyyli sekä vahvoihin kertosäkeisiin ja melodioihin voimansa perustavat kappaleet.

Kansanomaisempi nimitys power metalille lienee sankari- tai sukkahousuhevi, ja rumempiakin lempinimiä on kuultu. Genreä yhdistävä piirre on kaikkialle tunkeva mahtipontisuus.

Nykyisin power metal ei ole trendiaallon huipulla, mutta tyylisuunta on vakiinnuttanut asemansa. Juuri Helloweenilla on ollut tärkeä rooli siinä. Vuonna 1985 perustettu yhtye loi pohjaa eurooppalaisen, melodisuutta painottavan power metalin kukoistukselle ja tasoitti siinä samalla tietä sellaisille suomalaisillekin yhtyeille kuin Stratovarius, Sonata Arctica ja Nightwish.

Jotain power metalin luonteesta kertoo myös se, että metallimusiikin koodistoon kuuluvan pirunsarvi-käsimerkin ohella ylös sojottava tsemppipeukku on laulaja Andi Derisillä yhtä ahkerassa käytössä .

Viihdyttävä konsertti alkaa komeasti genreä määrittäneillä kasariklassikoilla Eagle Fly Free ja Dr. Stein. Niiden jälkeen kuullaan poimintoja yhtyeen 30-vuotisen uran eri kausilta. Väliin yhtye soittaa kappaleita viime vuonna ilmestyneeltä viidenneltätoista albumiltaan My God-Given Rightilta. Uusista kappaleista Heroes ja Lost In America noudattavat aiemmilta levyiltä tuttua muotoa vakuuttavasti, mutta niiden puutteet paljastuvat, kun yhtye palaa Powerin, Forever And Onen ja Before the Warin kaltaisiin, ysärin melodisinta Helloweenia edustaviin kappaleisiin.Kuten asiaan kuuluu, soittajat esittelevät virtuositeettiaan hymyssä suin ja sen enempää yllyttämättä: kitaristit Michael Weikath ja Sascha Gerstner juoksuttavat sormiaan edes takaisin kitaroiden kauloilla lähes tauotta.

Konsertin puolivälissä muut soittajat poistuvat kulisseihin rumpali Daniel Löblen jäädessä istumaan paikoilleen huvittavan kokoisen, kuusi bassorumpua sisältävän rumpusettinsä taakse.

Tai paikoilleen ja paikoilleen. Seuraa nimittäin kymmenminuuttinen rumpusoolo, joka katkeaa vain Löblen käydessä lavan etureunassa huudattamassa yleisöä.

Kovin paljoa yleisönkosiskelua ei tarvita, sillä täysi sali elää äänekkäästi mukana konsertin alusta loppuun.

Sama tahti jatkuu aina encoren loppuun asti. Deris piiskaa yleisöä illan päättävän I Want Outin viimeiseen kertosäkeeseen kuin ratkaisevaan suoritukseensa valmistautuva urheilusankari. Ja kas, huutomyrskyn keskeltä kajahtaa jälleen korkealta ja kovaa.

Tuomo Yrttiaho

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.