Maanantai 18.12.2017Aapo, Aappo, Rami

Muisteludraama antaa uutta sisältöä elämään

Vanhat littoislaiset pitävät
Verkatehtaan historian pinnalla

Airi Talvitie (vas.) ja Sylvi Virtanen tarinoivat Verkamatkalla muistojaan vuosikymmenten takaisesta Littoisista.
Airi Talvitie (vas.) ja Sylvi Virtanen tarinoivat Verkamatkalla muistojaan vuosikymmenten takaisesta Littoisista.

Turun Sanomat, Lieto

IRMELI HAAPANEN

– Muutin Somerolta Littoisiin vuonna 1949 syyskuussa, ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Ihastuin näihin puistokujiin. 15-vuotiaana menin Verkatehtaaseen töihin, enkä ainakaan muista, että olisin nuoren ikäni vuoksi tehnyt lyhyempiä työpäiviä kuin muut. Pääsin suoraan parsimusoppiin, ja olin kauhean ylpeä, sillä parsijat pitivät itseään kutojia ja kehrääjiä parempina. Ensiksi asuin Pomolassa, jota rakennusta ei enää ole, ja sitten Plasalassa, kunnes menin naimisiin. 60 vuotta kaikkiaan olen nyt Littoisissa asunut.

Kun Leila Reunanen kertoilee elämästään, aika katoaa. Kuulija alkaa nähdä sielunsa silmin, minkälaista elo oli vuosikymmeniä sitten Littoisten vanhan verkatehtaan liepeillä. Kapeilla puistokujilla ja teillä, mäillä ja rinteillä viipottaa lapsia ja työläisiä tehtaaseen menossa tai sieltä tulossa. Koulua käydään, näyttelemistä ja urheilua harrastetaan, vettä haetaan tehtaan seinustalta ja ruokaa suuresta ruokalasta.

Auton moottorin pärinä katkaisee tunnelmoinnin.

– Ennen vanhaan täällä ei kuulunut kuin luonnon ääniä, mitä nyt juna kerran tunnissa jompaan kumpaan suuntaan kulkiessaan vihelsi, koko ikänsä Littoisissa elänyt Taisto Kantonen kuvailee.

Faktoja
ja tarinoita

Reunanen ja Kantonen kuuluvat siihen noin kahdeksankymppisten kaartiin, joiden muistelukset ovat tärkeässä roolissa Kyläyhdistys Emman ja Anselmin draamakierroksilla Littoisissa. Verkamatkoja järjestetään tänä kesänä viidettä vuotta.

– Valotamme kierroksella näytelmän ja muistelun keinoin vanhaan tehdasalueeseen liittyviä faktoja ja tarinoita. Käsikirjoituksessa on hyödynnetty muun muassa vanhojen verkatehdaslaisten haastatteluja, draamakierrosidean äiti ja käsikirjoituksesta vastaava Eeva Turpeinen kertoo.

Tänä vuonna elokuun viimeisellä viikolla ja Littoisten markkinapäivänä 27. syyskuuta esitettävällä Verkamatkalla on mukana kahdeksan esiintyjää, jotka kaikki ovat kotoisin tai asuvat Littoisissa. Vanhin jäsen on 84-vuotias, nuorin 14-vuotias.

– Jotkut, kuten Airi Talvitie, näyttelevät kierroksella omaa elämäänsä, Turpeinen jatkaa.

”Olen tosi
onnellinen”

Airi Talvitie työskenteli tehtaalla 43 vuotta kutojana ja puolaajana. Verkamatkalla hän kertoilee saapumisestaan Verkatehtaalle:

– Emmä ollu kun 14 vuoden vanha, enkä olis saaanu koko päivää tehdäkään, mut mestari sanos, et jos joku tulee, niin mene tonne vessaan piiloon.

Näytteleminen käy Talvitieltä luonnikkaasti, sillä hän – kuten Leila Reunanenkin – harrasti näyttelemistä aikoinaan Littoisten työväen näyttämöllä.

– Olin niin jumalattoman innostunut näyttelemiseen, mutta se loppui lyhyeen, kun menin naimisiin. Pääsin näyttelemään uudelleen, kun jäin leskeksi eikä kukaan ole kieltämässä. Olen tosi onnellinen, ja tämä korvaa kaiken sen, mistä joskus jäin paitsi, Talvitie iloitsee ja kiittelee Eeva Turpeista mukaan houkuttelemisesta.

Muistelemisella ja entisaikain elämästä kertomisella onkin tärkeä merkitys paitsi yleisölle myös esiintyjille itselleen.

– Kun jäin kuusi vuotta sitten leskeksi, olin tavallaan luovuttanut ja olin pari vuotta aika alamaissa. Tämä juttu on virkistänyt valtavasti, Taisto Kantonen kertoo.

Kaikkien mukulia
sai komentaa

Vanhat littoislaiset tuntevat toisensa vuosikymmenten ajalta, ja ennen vanhaan kaikki muutenkin tunsivat toisensa.

– Kiva paikka tämä oli, mutta aika sisäänlämpiävä. Kaikki toisten asiat tiedettiin ja kotiintuloaikojakin vahdattiin, Leila Reunanen toteaa.

– Toisaalta silloin pidettiin myös huolta toisista, Taisto Kantonen huomauttaa.

– Ja kaikkien mukulia sai komentaa, Sylvi Virtanen jatkaa.

Yhteisön tiiviyttä kuvastaa tämän viidennen polven littoislaisen kokemus tuoksuista.

– Sitä tunnisti mikä ruuan haju tuli mistäkin huushollista, ja vieläkin kun tulee sellainen sianlihasta keitetyn sopan tuoksu, niin tulee mieleen, että Antosella haisi aina se, Virtanen muistelee.

Hurjia huhuja
Satulinnasta

Littoisten rakennuskannasta vanhimmat – Törölä ja Iso Punanen – ovat ajalta ennen vuotta 1844, loput on rakennettu pääosin 1800- ja 1900-lukujen vaihteen molemmin puolin.

– Viimeinen talo, Satulinna, on rakennettu 1921. Sitten alue tuli täyteen, opaskierrosta vetävä Turpeinen sanoo.

Satulinna on Littoisten kuuluisin paikka, koska siellä asui ”jumalattoman” paljon naimattomia naisia. Ikkunoiden alla pyöri miehiä pilvin pimein ja serenaadeja laulettiin.

– Täällä kerrotaan sellaistakin tarinaa, että Littoistenjärven hävittäjät myöhästyivät sodan aikana venäläisten pommikoneiden perästä, koska lentäjät olivat Satulinnassa, Turpeinen kertoo.

Kaikki vakuuttavat kuitenkin, että talo oli mainettaan parempi.

Työväentalo
keskuspaikkana

Tehdasyhteisön keskuspaikkana oli työväentalo.

– Mehän on melkein kasvettu siellä, kun siellä oli urheilua ja kaikkea, Virtanen sanoo.

– Siellä kokoonnuttiin, kun muita paikkoja ei ollut. Ei silloin ollut telkkareita eikä kaikilla edes radioita, Reunanen lisää.

1930-luvulla Lapuan liikkeen ja IKL:n päivinä monia työväentaloja suljettiin, ja Littoisissakin oltiin hiirenhiljaa aina, kun poliisi ilmaantui paikalle.

– Muistan, kun muilutusten aikaan Niinismäessäkin ajoi autoja, ja aina kun ääni kuului, valot sammutettiin ja ovet laitettiin tiukkaan kiinni. Olin kuuden vanha silloin, mutta se pelko on jäänyt mieleen, Virtanen kertoo.

Intohimoa
ja riitoja

Muistoja riittää lähes joka talosta, niistäkin, jotka nyt on purettu. Talot puolestaan palauttavat mieliin ihmiset.

– Peltolassa oli osuuskauppa, ja insinööri Takio laski aina, kuinka monta muksua meitä oli siinä tiellä ja osti sitten kaikille suklaatikkukaramellit, Kantonen tarinoi.

– Kaikki tykkäs Takiosta, ja se oli komea mies, Reunanen kommentoi.

Kansakoulun opettaja jakaa sen sijaan mielipiteet jyrkästi.

– Meillä oli nuori miesopettaja, ja me kytättiin sitä aina tuolla akkunan alla, Talvitie hymyilee.

– Hän oli flikoille hyvä, mutta pojille..., Virtanen aloittaa mutta Kantonen keskeyttää:

– Silloin oltiin sodan kynnyksellä ja suojeluskunta oli voimissaan. Opettaja oli poikaosaston johtaja, ja hän piti meille välillä sulkeisia. Sota-aikana hän tuli tänne luutnantin formu päällä.

– Se oli pakko. Jos sinä olisit ollut opettaja, olisit joutunut samaan, Reunanen huomauttaa.

– Se oli ihana mies, Talvitie toteaa niin lumoutuneena, että vastaväitteet kilpistyvät alkuunsa ja kiista päättyy yleiseen nauruun.

Riitoja muisteludraaman historian varrelle on mahtunut Turpeisen mukaan muitakin.

– Verkamatka on nostanut valtavasti intohimoja, ja riitojakin on syntyy, kun ihmiset muistavat asioita eri tavalla.

Verkamatka-kierrokset 24. ja 26.8. klo 18, 30.8. klo 16 ja 27.9. klo 14. Lähtöpaikka Littoisten urheilukentän Verkatehtaan puoleinen pääty, Sippaantie. Lisätiedot internet-osoitteesta www.emmajaanselmi.fi.

Lue myös

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.