Perjantai 20.10.2017Kauno, Kasperi, Jesper, Jasper

Ilmiö luottaa edelleen kotikutoisuuteen

Tuomas Sara (vas.) ja Mikko Levón ovat tyytyväisiä siihen, että Ilmiö on säilyttänyt persoonallisen otteensa.
Tuomas Sara (vas.) ja Mikko Levón ovat tyytyväisiä siihen, että Ilmiö on säilyttänyt persoonallisen otteensa.

Turun festivaalikesä kukoistaa. Omaleimainen Ilmiö-festivaali järjestetään tulevana lauantaina idyllisellä Uittamon paviljongilla jo viidettä kertaa.

Ilmiön puuhamiehet ja alusta asti mukana olleet tuottaja Tuomas Sara ja artistibuukkaaja Mikko Levón pohtivat, miten Ilmiö kehittynyt ja muuttunut viiden vuoden aikana. Tee se itse -asenteella aloitettu tapahtuma on tekijöidensä mukaan muuttunut ehkä ammattitaitoisemmaksi ja järjestelyt organisoidummaksi, mutta sama kotikutoisuuden tunne on edelleen mukana.

– Tässä on pystynyt olemaan todella mukavasti kokeellinen kaiken kanssa. Liika turvallisuus artistien kanssa ei ole kiinnostanut, eikä tällä rahaa kyllä tehdäkään, Levón toteaa.

Ilmiön perustajaporukka järjesti jo aiemmin klubikeikkoja ja pienempiä festivaaleja Turussa. Suurin osa alkuperäisistä perustajista on edelleen mukana. Tekijät halusivat luoda omannäköisensä tapahtuman, sellaisen, jossa itsekin viihtyisivät. Sitoutunut tekijäporukka, kiinnostavat artistit ja loistava yleisö ovat hyvä yhdistelmä.

– Ainoa järjestyshäiriö, jonka muistan, on rikkoutunut lasituoppi vuonna 2011, ja sekin taisi olla vahinko, Levón hymähtää.

LUE LISÄÄ KESKIVIIKON TURUN SANOMISTA

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.