Ruisrock-lauantai tarjoaa kotimaisen musiikin läpileikkauksen profiililtaan nuorekkaamman avauspäivän jälkeen

Lennart Holmberg
Perjantaina auringon laskiessa saattoi todeta, että Ruisrockin ensimmäinen festivaalipäivä oli sujunut onnistuneesti. Lauantai tarjoaa etenkin kotimaista musiikkia.
Perjantaina auringon laskiessa saattoi todeta, että Ruisrockin ensimmäinen festivaalipäivä oli sujunut onnistuneesti. Lauantai tarjoaa etenkin kotimaista musiikkia.

Jaakko Mikkola

Nelli Matula avasi Ruisrockin lauantain ohjelman ensimmäisellä Kansanpuiston keikallaan. Tähän asti lähinnä muiden artistien levyjen vierailijana tunnetuksi tullut rnb-poppari ei vielä kerännyt Rantalavan eteen suuren suurta yleisöä, mutta sopi kevyenä avausnumerona festivaalipäivän käynnistäjäksi.

Lauantain tuleviksi kotimaisiksi kohokohdiksi voi nostaa esimerkiksi Haloo Helsingin ja JVG:n keikat Niittylavan edustan yleisömerelle, rappari Paperi T:n odotetun esiintymisen Rantalavalla illan hämärtyessä sekä yhteisen taipaleensa lopettavan indie rock -suuruus Disco Ensemblen Ruisrock-jäähyväiset Teltassa.

Vielä kattavamman kuvan festivaalilauantain kattauksesta saa, kun kuuntelee lisäksi esimerkiksi Yonaa Minirannassa. Samalla lavalla iltaseitsemän jälkeen esiintyvä turkulainen Kakkahätä-77 on festivaalin ainoita rockiksi mieltyviä kokoonpanoja, mutta tuntuu eksyneen popahtavassa seurassa väärään ympäristöön.

Tamperelaiset Vilma Rossi ja Meeri Kiuru olivat saapuneet Kansanpuistoon muun muassa JVG:n esiintymistä odottaen. Rossi on muuttamassa Turkuun syksyllä opintojen perässä. Hän ei ymmärrä turkulaisten ja tamperelaisten ikuista keskinäistä naljailua.

– Minustakin Turku on todella kiva kaupunki, minäkin voisin hyvin kuvitella asuvani täällä, Kiuru komppasi vierestä.

Kotimaisten tähtien lisäksi Ruissalossa esiintyvät tänään muun muassa jenkkirappari Princess Nokia ja illan Niittylavan bileisiin päättävä Marshmello. Loppuunmyydylle festivaalille odotetaan avauspäivän tavoin myös tänään lauantaina noin 35 000 kävijää.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.