Torstai 14.12.2017Jouko

Näin presidentti Koivisto pysäytti itärajan yli tulleen pakolaisvirran vuoden 1991 alussa

"Aivan kuin hän olisi käynyt tutustumassa ongelmiin tulevaisuudessa neljännesvuosisata myöhemmin."

Aki Taponen

Somalian verinen sisällissota ajoi pakolaisia eri puolille Eurooppaa vuonna 1990.

Suomessa tilanne kärjistyi marraskuussa, kun itärajan yli Neuvostoliitosta tuli kerralla toistasataa somalialaista. Joulukuussa heitä tuli lisää itärajan yli, ensin 230, ja virta jatkui tasaisena vuoden loppua kohti.

Se sai presidentti Mauno Koiviston pelkäämään, että tilanne ryöstäytyisi kokonaan suomalaisten hallinnasta.

Koivisto piti kovasanaisen puhuttelun sisäministeri Jarmo Rantaselle (sd) ja kansliapäällikkö Juhani Perttuselle.

– Somalialaiset on syytä pysäyttää rajalle. Otetaan nimet ylös ja luvataan harkita. Todetaan, että Neuvostoliitto on turvallinen maa. Jos joku on eri mieltä, niin sitten riidellään. Ellei näitä pysäytetä, miten sitten muitakaan, presidentti linjasi.

Koivisto sanoi pääministeri Harri Holkerille (kok) ja ulkoministeri Pertti Paasiolle (sd) pelkäävänsä, että hallitsematon pakolaispolitiikka johtaisi Suomessa siirtolaisvihaan ja fasistisiin ilmiöihin.

Presidenttiä ärsytti pakolaismyönteisen eliitin äänekäs ja kaikkitietävä esiintyminen asiassa. Eliitti pyrki neuvomaan, mikä on oikeaa pakolaispolitiikkaa ja moralisoi Suomen käytäntöjä väittäen, ettei Suomi täytä pakolaisvelvoitteitaan muihin Pohjoismaihin verrattuna.

Hallitus teki tulkinnan turvallisista maista, joista tulevat pakolaiset voitaisiin palauttaa takaisin kyseisiin maihin. Neuvostoliitto katsottiin turvalliseksi maaksi.

– On välttämätöntä, että Neuvostoliitossakin ymmärretään, että me palautamme tarvittaessa vaikka koko junan. Jos katsotaan, että Neuvostoliitto ei ole turvallinen maa, niin millä perusteella me ketään muutakaan palautamme sinne, Koivisto korosti tammikuussa 1991 ulkoasiainvaliokunnan kokouksessa.

Tämän jälkeen pakolaisongelma saatiin vähitellen hallintaan.

Tapahtumista kerrotaan valtiotieteen tohtori Risto Hauvosen tuoreessa kirjassa Taistelu Koivistosta (Sigillum).

– Aivan kuin Koivisto olisi käynyt tulevaisuudessa tutustumassa niihin ongelmiin, joita pakolaistulva aiheutti Suomelle neljännesvuosisata myöhemmin, Hauvonen kirjoittaa.

Alkuvuodesta 2016 itärajan yli Lapin rajanylityspaikoilla tuli satoja turvapaikanhakijoita. Suomi neuvotteli Venäjän kanssa helmikuussa turvapaikanhakijoiden tulon pysäyttämisestä. Hakijoiden virta hiljentyi maaliskuun alussa.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Juu
Aika vähän idästä on tullut "pakolaisia" kun vertaa länteen. Jotain pientä yritystä sentään.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Karin kurpitsavankkurit
Tuolloin riitti vielä joillakin rohkeutta sanoa tai piirtää niin kuin asia on, nykyisin vain hoetaan mantraa tuosta monikulttuurin ihanuudesta ja sen rikastavasta vaikutuksesta.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tekopyhyyttä
Viisas mies. On kuitenkin melko huvittavaa tuo että Ruotsin rajan yli saa tuosta vain kävellä 30k nuorta miestä ja sen kyseenalaistajat ristitään natseiksi ja miksi lie, puhutaan vastuusta ym. Mutta kun samoja miehiä tuleekin muutama sata toiselta rajalta niin onkin hätätila, yhtäkkiä rajojen valvonta onkin mahdollista ja "suvaitsevaistonkin" myötätunto loppuu siihen. Miksi näin? Onko niin että nämä itäralta tulleet eivät olleetkaan niitä joita eliitti tilasi ja Sipilä kotiinsa kutsui? Erittäin tekopyhää ja ristiriitaista.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Tekopyhyyttä
Itäraja on kiinni lähtökohtaisesti. Jos sieltä jotain tulee se on kuin havaitsisi padossa murtuman; siihen pitää heti puuttua.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Manu oli oikeilla jäljillä
Voisi nykypoliitikot hakea tästä vähän selkärankaa. Eli ottaa opiksi.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Viisas mies
Koivisto oli oikeassa, hallitsematon pakolaisvirta on johtanut siirtolaisvihaan ja fasistisiin ilmiöihin.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Johtajuus
Onko niin että nykypolitiikoilla on kadonnut järki hoitaa meidän suomalaisten etua ? Hatunnosto Koivistolle sodan käyneelle maamme puolustajalle.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Johtajuus
Olet väärässä. Kyllä poliittisella eliitillä järkeä on. He ottavat virastaan kaiken henkilökohtaisen hyödyn irti, koska he tietävät että suomalaisista on tullut sitten 80-luvun lopun ja 90-luvun alun jälkeen niin selkärangattomia pelkureita etteivät he tule tekemään yhtään mitään herrojansa vastaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Johdonmukaisuus puuttui
Koivisto ei ollut johdonmukainen toimissaan. Kielsi somalit ja osti 25.000 inkerin muka-suomalaista lihapatojen ääreen. Hintalappu luetaan miljardeissa. Suomen sosiaaliset tulonsiirrot olivat 90-luvulla maailman ehdotonta kärkeä.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Johdonmukaisuus puuttui
Mitä epäjohdonmukaisuutta tuossa on? Jos pitää valita inkeriläisen tai somalin välillä, niin kyllä minä otan mielummin vaikka kaksi inkeriläistä, jotta ei yhtään somalia tarvi ottaa.

Toisin kuin täällä tunnutaan kuvittelevan, on ihan oikein ja jopa toivottavaa ajaa OMAN porukkansa etua. Meitä suomensukuisia on kuitenkin niin helvetin vähän, että on suoranaista idiotismia nostaa jotain afrikkalaisia tai arabeja etusijalle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Johdonmukaisuus puuttui
Rehveli on niin ystävällinen ja perehtyy suomalaisuuteen, suomensukuisuuteen ja Suomen toimintaan toisen sodan aikana alue Inkerinmaa -kohdalla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
2015
Olisipa presidentti Niinistö tehnyt saman syksyllä 2015.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: 2015
Pressan valtaa on johdonmukaisesti kavennettu pitkän aikaa. Ei ollut niinistöllä enää paukkuja vaikuttaa. Sen sijaan saatiin katella orpon käsien vääntelyä ja sipilän idiotismia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: 2015
Mutta mikäpä esti, vatsatautiko
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Check
Taisi hieman suurempi määrä ongelmia virrata avoimelta länsirajalta kuin Venäjältä vuonna 2015.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Check
Noin kymmenkertainen, ehkä vähän isompikin. Tavallaan hilpeää, että tässä asiassa venäläisten kanssa oli paljon helpompia neuvotella ja päästä lopputulokseen kuin eu/ruotsin kanssa. Jos tarkkoja ollaan, niin eihän eun tasolla olla vieläkään päästy minkäänlaiseen sopimukseen, vaan kaikki tekee vähän miten huvittaa ja vain täällä hyväuskoisuuden tyyssijassa on esmes otettu kaikki kiintiöpakolaiset kiljuen vastaan ja haluttaisiin vielä enempikin. Muut vain istuu käsien päällä toivoen että "joku muu" hoitaa ongelman ja sitten on nämä pari maata jotka suoraan on ilmoittaneet että pitäkää tunkkinne.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Check
Venäjän Putin uhkaili Suomea noin 1,5 miljoonan pakolaisen laumalla. Suomen hallitus sai aikaan sopimuksen, että Venäjä säilyttää ne ihmiset omalla puolellaan, jos haluaa lukea itsensä turvallisiin maihin kuuluvaksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mitä tekee Niinistö?
Kaivataan Koivistoa
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mitä tekee Niinistö?
Jos kerran Koivistoa, miksi ei sitten Kekkosta?

Verelle tekisi hyvää dialyysi. Lähtisivät klimpit pois ajatuskoneistosta. Ja saisi pikkasen puhtia suomalaisten valtiollisten instanssien perehtymiseen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.