Perjantai 27.3.2015Sauli, Saul

No Doubt -yhtye julkaisee uuden levyn syksyllä

Amerikkalaisyhtye No Doubt julkaisee uuden levyn syksyllä. Asiasta kertoo bändin kotisivut. Yhtyeen edellisestä levystä on kulunut jo yli kymmenen vuotta. Laulaja Gwen Stefani, kitaristi Tom Dumont, basisti Tony Kanal ja rumpali Adrian Young eivät ole antaneet vielä nimeä syyskuun lopussa ilmestyvälle levylle.

Kalifornialaisyhtye perustettiin jo vuonna 1986, mutta varsinaisen läpimurron se teki vuonna 1996 hitillään Don’t speak.

Vuodet 2004–2009 yhtyeen jäsenet keskittyivät sooloprojekteihin. Kesällä 2009 yhtye yhdistyi jälleen ja teki yli 50 konsertin kiertueen Pohjois-Amerikassa.

TS–STT

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–22 ja viikonloppuisin kello 14–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–22 ja viikonloppuisin kello 14–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.