Tiistai 21.11.2017Hilma

Kansallisteatterin keväässä Shakespearea ja vierailevia tähtiä

Suomen Kansallisteatteri on julkaissut kevään ohjelmistonsa. Suurella näyttämöllä nähdään William Shakespearen Macbeth. Ohjaaja Janne Reinikaisen ja Eva Buchwaldin suomentama ja sovittama teos saa ensi-iltansa maaliskuussa.

Pienellä näyttämöllä nähdään puolestaan aiemmin esittämätön Arktinen hysteria. Dramatisoinnin Marko Tapion romaanista ja osin ennennäkemättömästä arkistomateriaalista ovat tehneet Juha-Pekka Hotinen ja Atro Kahiluoto.

Kansallisteatterin pienimmän näyttämön Omapohjan kantaesityksenä nähdään draama Sisäistetyt teoriat rakkaudesta. Esitys on Vera Kiiskisen debyyttiohjaus ja -käsikirjoitus Kansallisteatterissa.

Kansallisteatterin keväässä on luvassa myös kansainvälisiä ja kotimaisia vierailuja. Pietarilainen Aleksandrinski-teatteri vierailee Suurella näyttämöllä Gogol-klassikollaan Naimisiin, jonka on ohjannut Valeri Fokin. Lisäksi nähdään sirkusta, tanssia ja yhteisöteatteria. Teatteri järjestää myös yhteiskunnallisten keskustelujen sarjan Suomi tulevaisuudessa, johon yleisöllä on vapaa pääsy.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.