Maanantai 18.12.2017Aapo, Aappo, Rami

Turkulainen nukketeatteri sai näyttämötaiteen valtionpalkinnon

Ari-Matti Ruuska
Turkulainen nukketeatteri on saanut jälleen tunnustustusta. Tekijöiden suurimpia ponnistuksia on ollut vuonna 2013 valmistunut Shakespeare-tulkinta Myrsky. Kuvassa Caliban ja Miranda nukettajinaan Lotta Virtanen, Jaakko Lilja ja Riina Tikkanen.
Turkulainen nukketeatteri on saanut jälleen tunnustustusta. Tekijöiden suurimpia ponnistuksia on ollut vuonna 2013 valmistunut Shakespeare-tulkinta Myrsky. Kuvassa Caliban ja Miranda nukettajinaan Lotta Virtanen, Jaakko Lilja ja Riina Tikkanen.

Turkulainen nukketeatteriammattilaisten verkosto, Aura of Puppets on saanut tämänvuotisen näyttämötaiteen valtionpalkinnon. Palkintoperusteissa vuonna 2012 perustettua yhdistystä kutsutaan nykynukketeatterin dynamoksi, joka kehittää koko alan toimintaedellytyksiä.

– Turusta on verkoston voimin tullut nukketeatterin pääkaupunki, perusteissa todetaan.

Palkinnon jakoi tänään puolelta päivin opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Aura of Puppetsin puheenjohtaja, nukketeatteritaiteilija Merja Pöyhönen on tunnustuksesta luonnollisesti riemuissaan.

– Näyttämötaiteen valtionpalkinto on tosi hieno meriitti, joka vahvistaa nukketeatterin arvostusta. Meille tekijöille on tärkeää, että kyseessä on koko näyttämötaiteen palkinto, koska olemme tällainen vierusta-ala. Minulle tärkeintä tunnustuksessa on, että se on taiteen palkinto, Pöyhönen sanoo ja toteaa tunnustuksen olevan ansaittu.

– Turkulainen nykynukketeatteri on valtakunnan laajuisesti merkittävää myös laadullisesti.

Turkulaisen nukketeatterin merkitys on nähty opetus- ja kulttuuriministeriössä jo aiemmin. Ministeriön alainen Taiteen edistämiskeskus myönsi tänä vuonna Aura of Puppetsille toiminta-avustusta 55 000 euroa, mikä on yli tuplasti enemmän kuin vuosi sitten.

– Turun kaupunki sen sijaan ei ihan ole meitä vielä huomannut, Pöyhönen sanoo ja viittaa kulttuurilautakunnan tälle vuodelle myöntämään 3 000 euron avustukseen.

Aura of Puppetsin suurin ongelma tällä hetkellä on harjoitus- ja verstastilojen puute. Yhdistys joutui aiemmin tänä vuonna luopumaan Raunistulassa sijaitsevista tiloistaan, eikä korvaavaa paikkaa ole löytynyt.

– Kaupunki voisi auttaa meitä tilan löytymisessä, että saisimme hyvät puitteet jatkaa tätä hienoa työtämme, Pöyhönen toivoo.

Grahn-Laasonen jakoi tänään myös Taiteen edistämiskeskuksen myöntämät musiikin, elokuvataiteen, tanssitaiteen, sirkustaiteen ja kirjallisuuden valtionpalkinnot. Musiikin valtionpalkinnon sai säveltäjä Kalevi Aho, elokuvataiteen valtionpalkinnon saivat ohjaaja Juho Kuosmanen, tuottaja Jussi Rantamäki ja kuvaaja J-P Passi elokuvasta Hymyilevä mies ja tanssitaiteen valtionpalkinnon tanssitaiteilija Carl Knif.

Sirkustaiteen valtionpalkinnon saivat sirkustaiteilijat Rauli Kosonen, Kalle Lehto ja Petri Tuominen Race Horse Companysta ja kirjallisuuden valtionpalkinnot kirjailija Johan Bargum ja suomentaja Reita Lounatvuori.

Kukin veikkausvoittovaroista myönnettävä valtionpalkinto on suuruudeltaan 13 500 euroa.

Katso TSTV:n video, jossa teatteri valmistautuu Shakespearen Myrskyyn:

Video: Shakespearen Myrsky ja nuket
Video: Shakespearen Myrsky ja nuket
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.