Joulukalenteri, osa 9: Fredrik

"Sinähän osaat laulaa, eikö niin?"
"Sinähän osaat laulaa, eikö niin?"

Pakkoteologian luennon jälkeen Elias Hellman koetti löytää ylioppilaiden joukosta jotakuta erityisen kaunisäänistä. Puheensorina täytti huoneen, kun nuoret miehet pukivat päälleen talvitakkejaan ja vetivät päähän kolmikolkkaisia ylioppilashattujaan. Jotkut juoruilivat tulevista tai menneistä tanssiaisista, puhuivat missä viettivät joululomaansa, ihmettelivät missä lumet viipyvät, kutsuivat toisiaan glögeille perheidensä luokse ja kertoivat kaskuja ja hauskoja runoja.

Heidän joukostaan ei voinut olla huomaamatta nuorta ylioppilas Cygnaeusta. Hänellä oli mitä muodikkain roomalaiskampaus, urhoolliset pulisongit, kirkkaan vaaleanpunainen frakki, valkoinen röyhelöpaita ja asiallisten polvihousujen sijasta julkean uudenaikaiset pitkät housut, jotka hän oli vetänyt sukkien ja saappaiden päälle.

”Hyvää iltapäivää, Fredrik”, Elias tervehti heidän astuessaan Akatemian talosta ulos Tuomiokirkon juurelle.

”Kas, ylioppilas Hellman”, sanoi Fredrik Cygnaeus korkealla äänellään ja sipaisi ohimoaan teennäisesti. ”Mikä suo minulle tämän mitä odottamattomimman kunnian?”

”Sinähän osaat laulaa, eikö niin?”

”Osaako Afrodite viekoitella miehiä? Osaako Napoleon lämmittää kättään povitaskussaan? Osaako...”

”Hyvä”, Elias keskeytti. ”Muistelinkin, että sinulla on ylioppilaskuntamme kaunein ääni. Haluaisitko tulla esiintymään tiernapoikaseurueeseeni?”

”Se olisi minulle aivan erityisen suuri ilo ja ihanuus, mon cher, mutta valitettavasti olen jo lupautunut toiselle.”

Elias jännittyi samantien. Hän tiesi, mitä tästä seuraisi. Mutta silti oli pakko kysyä. ”Kenelle?”

”Johan Ludvig pyysi minua Tiernapoika-esitykseensä Itämaan tietäjäksi. Se tosin ei ole pääosa, mutta toisaalta hän saa viimeisen sanan.”

”Minä voisin antaa sinulle pääosan...”

”Herodeksenko?”

Elias oli ajatellut itse olla Herodes, mutta myöntyi tähän silti,

”Kiitos, Elias, mutta valitettavasti olen jo antanut sanani”, sanoi Fredrik Cygnaeus ja kiiruhti eteenpäin.

”Ei voi mitään”, sanoi Elias lannistuneena. Ja sitten kuin kiroten Jumalaansa tai kohtaloaan, hän huusi taivaisiin: ”Rrruuneperrri!”

Teksti: Mike Pohjola. Näyttelijä: Lauri Kukkonen. Kuvaaja: Mikael Rydenfelt. Toimittajat: Katariina Norontaus ja Tuomo Karhu.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.