Maanantai 25.9.2017Kullervo

Jäljelle jää tavallisuus

Alussa on kuollut lammas, ilmaisia marsunpoikasia ja myymälän tiskille unohtuneet appelsiinit. Brittiläis-australialainen kirjailija Evie Wyld (s. 1980) hallitsee outoihin yksityiskohtiin tarkentamisen taidon.

KIRJAT

Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut.

Suom. Sari Karhulahti. Tammi. 285 s.

Evie Wyld kerii tarinaa osittain auki lopusta alkuun. Onhan kerronnan rikkominen nykykirjallisuuden peruskauraa, mutta tyyli jättää lukijan arvailemaan paljon. Hän tasapainottelee vuoroluvuissa lineaarisesti etenevää kertomusta nykyhetkestä, jossa Jake Whyte, nuorehko nainen, asuu Britannian rannikolla pienellä saarella ja kasvattaa lampaita, ja Jaken aiempia vaiheita, jotka kuullaan takaperin.

Nykyhetkessä Jakea vaivaa kuollut lammas, jonka joku tai jokin on tappanut. Hän tapaa myös miehen nimeltä Lloyd, joka on tullut nukkumaan hänen lampolaansa, ja jolla on oma hieman hämäräksi jäävä tarinansa.

Ennen Britanniaan tuloaan Jake on ollut töissä Australiassa lammasfarmilla. Sinne hän on paennut jotain menneisyydessään, jotain mikä saattaisi lähteä hänen peräänsä. Koko totuus selviää vasta viimeisillä sivuilla.

Kirjan kestäessä mieleen nousee useita pohdintoja siitä, mistä se saattaisi kertoa: pakeneeko Jake huonoa kohtelua vai omia tekojaan, rikoksia vai muita vaikeuksia? Onko kyse selviytymisestä, pyrkimisestä raastavien kokemusten ja näköalattomien tunnelmien luota kohti toivoa, vai kuljetaanko vääjäämättömästi kohti jotain vielä pahempaa? Siitäkö, että tapahtunutta ei pääse pakoon, vaikka yrittää? Ja mistä ovat peräisin arvet selässä?

Kysymyksiä siitä mikä erottaa meidät muista ja mihin saakka olemme valmiita menemään, voi esittää monin tavoin, mutta Wyld tekee sen erinomaisesti. Jaken tarina kertoo siitä, mihin voi ajautua, kun vaihtoehtoja tai näköaloja ei ole (esimerkiksi prostituutioon), mutta myös omanarvontunnosta, oman kohtuullisen reitin etsimisestä ja vaihtoehtoihin uskomisesta.

Esimerkiksi käy ilmi, että juuri saavuttuaan Britanniaan Jake on halunnut tilata kahvilasta teetä teeleipien, saostetun kerman ja hillon kera. Se ei ole hänen tavanomainen lempiherkkunsa, ja tilatessaan hän onnistuu paljastamaan ulkopuolisuutensa. Vasta myöhemmin selviää, että devonilainen iltapäivätee on jotain, mistä hän on kuullut kauan sitten ystävältään, jotain mikä symboloi hänelle tavoittelemisen arvoista arkea, leppoista ja miellyttävää tavallisuutta.

Wyld ei pelkästään kerro vetävää ja uhkaavaa tarinaa, vaan yhdistelee asioita yllättävin tavoin ja pyrkii herättelemään lukijassa assosiaatioita. Hän kuorii Jakesta esiin kerroksia, paljastaa asioita hitaasti, mutta lopulta jäljellä on vain hyvin vähän: juuri se, mikä on tavallista. Tavallisuus asettuu vastakkain oudon ja uhkaavan kanssa, kaikki kääntyy yhä uudelleen ympäri.

Ja linnut: niitä riittää sekä Britanniassa että Australiassa. Ne ovat toistuva elementti, niiden tavallisuus kannattelee kaikesta huolimatta elämää. Sari Karhulahti on suomentanut sekä lintujen elämöinnin kuvaukset että muunkin uskottavasti.

Elina Siltanen

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.