Lauantai 16.12.2017Auli, Aulikki, Aada

Helene Schjerfbeckin koko rikas elämä

TS/Ari-Matti Ruuska<br />Seppo Parkkinen sanoo tarttuneensa aikoinaan Helene-romaaniin siksi, että se on Rakel Liehun kirjoittama. - Schjerfbeck ei ollut minulle lainkaan läheinen taiteilija.
TS/Ari-Matti Ruuska
Seppo Parkkinen sanoo tarttuneensa aikoinaan Helene-romaaniin siksi, että se on Rakel Liehun kirjoittama. - Schjerfbeck ei ollut minulle lainkaan läheinen taiteilija.

IRMELI HAAPANEN

- Meidän aikamme etsii menestystarinoita, ei siis ihme, että taiteilija Helene Schjerfbeckin (1862-1946) elämä kiinnostaa juuri nyt niin kovasti. Hän oli köyhä taiteilija mutta olisi tällä hetkellä miljonääri; hänen teoksensahan ovat kansainvälisesti arvokkaita sijoituskohteita. Hän oli myös edellä aikaansa, ja Helenen individualistiset tutkielmat kertovat jotain meidän aikamme ylilyönneistä.

Näin pohtii kirjailija Rakel Liehu , joka on jälleen päässyt Helene Schjerfbeckin pariin. Hänen Runeberg-palkittu teoksensa Helene (2003) on muuttumassa näyttämöteokseksi, jonka ensi-ilta nähdään helmikuun 11. päivänä Åbo svenska teaterin päänäyttämöllä. Liehu osallistui näytelmän ensimmäiseen lukuharjoitukseen, jossa ohjaaja, näyttelijät ja muu työryhmä pääsivät kyselemään kirjailijalta romaanin taustoista.

Liehun mielenkiinto Schjerfbeckiä kohtaan alkoi jo ennen nykyistä Helene-buumia vuonna 1992.

- Olen iloinen siitä, että Helene oli tuolloin henkilökohtainen löytöni, hyvä aihe, johon sytyin ja josta halusin kirjoittaa.

Romaani sai ilmestyessään paitsi runsaasti kiitosta myös teatterintekijät liikkeelle.

- Sain kaikkiaan seitsemän dramatisointitarjousta. Suosio hämmensi, mutta toisaalta Helenen elämä oli värikäs ja dramaattinen, joten ei ole ihme, että teatterintekijät siitä kiinnostuivat, Liehu sanoo.

Tärkeät, kipeät miehet

Romaanin pohjalta valmistui ensimmäisenä Helena Kallion tekemä kuunnelma. Hän jatkoi aiheen käsittelyä tänä syksynä helsinkiläisessä Avoimet Ovet -teatterissa käsikirjoittamassaan ja ohjaamassaan näytelmässä. Turussa nähdään Seppo Parkkisen dramatisointi Helene - viimeinen myrskyinen huone tai omakuvan arvoitus (Helene - det sista stromiga rummet) .

- Avoimet Ovet keskittyi Schjerfbeckin taiteilijaksi kasvamiseen sekä traumaattiseen tytär-äiti-suhteeseen. Seppo on kirjoittanut näytelmäänsä Schjerfbeckin elämän koko kaaren. Tämä versio on laveampi, kerroksisempi ja tyylilajiltaan surrealistisempi, Liehu kuvailee dramatisointien eroja.

Erityisen mielissään Liehu on Parkkisen tavasta nostaa Schjerfbeckin miehet esiin.

- Miehet olivat ratkaisevia hänen taiteilijaksi kasvunsa kannalta, mutta he jättivät häneen myös kipeitä jälkiä, Liehu sanoo.

Schjerfbeckille tärkeitä miehiä olivat romaanin ja näytelmän mukaan etenkin taidekauppias Gösta Stenman , Gausdalin parantolan lääkäri Kristian Wolf , metsänhoitaja, taiteilija Einar Reuter sekä englantilainen taiteilija John .

- Löysin Stenmanin hänen biografiansa kautta, mutta minulle alkoi myös sataa tarinoita ja anekdootteja tästä miehestä. Kuulin muun muassa, kuinka hänellä oli tapana näyttää pitkää nenää vieraiden selän takana näiden lähtiessä, Liehu kertoo näytelmätyöryhmälle.

Reuterista puolestaan ilmestyi elämäkerta ja hänen näyttelynsä oli esillä Helsingissä juuri samoihin aikoihin, kun Liehu alkoi työstää aihetta.

- Lisäksi sain käsiini Reuterin kirjoittamia kirjeitä. Kun luin niistä ensimmäisen sivun, ymmärsin Heleneä. Olisin itsekin rakastunut tähän ihanalla tavalla itserakkaaseen mieheen.

Ihminen myytin takaa

Parkkinen sanoo nostaneensa Schjerfbeckin ihmissuhteet - ja erityisesti mies- ja rakkaussuhteet - näkyville siksi, että se on aineistoa, joka tuo taiteilijasta esiin jotain uutta.

- Halusin näyttämölle elävän ihmisen, en mitään myyttiä. Olen yrittänyt tavoittaa näytelmään rikkaan ja monisärmäisen elämänkuvan.

Samaan pyrki aikoinaan myös Liehu.

- Halusin ravistaa institutionaalisuuden pois Helenestä ja koskettaa ihmistä.

Liehu teki hurjasti taustatöitä romaaniaan varten, mutta saadakseen vapaat kädet "olla röyhkeä", kuten hän asian ilmaisee, hän ei ollut yhteydessä Schjerfbeckin sukulaisiin.

- Jälkikäteen olen kuullut, että he ovat hyväksyneet tulkintani, ja olen siitä iloinen. Helenen elämässä oli niin paljon dramatiikkaa, ettei sitä tarvinnut lisätä sensaatioilla.

Subjektiivisuus ja loistelias kieli

Parkkisen mukaan Helene -romaanin taivuttaminen näytelmäksi ei käynyt vaivattomasti.

- Kirjan pienistä palasista koostuva rakenne on vaikea. Näytelmä on kronologisempi kuin alkuperäisteksti, ja olen kirjoittanut jaksoja pidemmiksi.

Näytelmä lähtee liikkeelle vanhasta Helenestä, jonka mieleen palautuu muistoja menneisyydestä.

- Minulle Liehun romaanissa on tärkeintä subjektiivisuus ja loistelias kieli, Parkkinen sanoo ja kertoo kiinnostuneensa kirjasta juuri siksi, että se oli hänelle läheisen runoilijan kirjoittama.

- Schjerfbeck sen sijaan ei ollut minulle lainkaan läheinen taiteilija, Parkkinen tunnustaa.

Ohjaaja Maiju Sallas puolestaan sanoo, että hänestä tuntui aluksi, että Helene Schjerfbeck on liian suuri taiteilija.

- Nyt hän on minulle fiktiivinen henkilö, ja saisi sellaisena pysyäkin.

Sanoillaan Sallas rohkaisee näyttelijöitä leikittelemään ja olemaan röyhkeitä näytelmän henkilöiden suhteen.

- Kaikki henkilöt nähdään näytelmässä ikään kuin Helenen muistojen läpi, joten niitä voidaan kai karrikoida, vaikka ne ovatkin historiallisia henkilöitä, näyttelijä Lasse Fagerström ehdottaa ja saa hyväksyviä nyökkäyksiä sekä kirjailijalta että ohjaajalta.

Naturalismista irtautuminen saa Liehun mukaan vahvistusta myös Schjerfbeckin taiteesta.

- Hän aloitti naturalistina, mutta luopui siitä. Helene kuvasi sisäistä ihmistä.

Viimeinen huone

Parkkinen noudattaa näytelmässään Liehulle tärkeätä viimeisen huoneen ideaa. Näytelmän nykyhetki tapahtuu Mariefredin kylpylähotellissa 1944-46.

- Päähenkilönä on nainen, joka on luopumassa elämästään mutta joka uskaltaa katsoa itseään peilistä, Sallas hahmottelee tulkitsemaansa tilannetta.

Liehu kuvaa omaa käsitystään samansuuntaisesti.

- Kyse on kypsästä ihmisestä, jolla kuitenkin on säilynyt lapsellinen innostus. Hänessä on myös tietynlaista häikäilemättömyyttä, sillä taide luodaan aina häikäilemättömyyden tilassa.

Vaihtoehtoista oman tien rakentamista

Viime vuosina näyttämöille - samoin kuin valkokankaille ja kirjojen sivuille - on noussut tuhkatiheään erilaisia taiteilijamuotokuvia. Aivan äskettäin saivat näyttämölliset muotokuvansa mm. Alvar Aalto Jyväskylässä ja Akseli Gallen-Kallela Seinäjoella.

- Toivon, että tämä kertoo ihmisten kiinostuksesta taiteeseen tai oman identiteetin rakentamiseen. Taiteilijathan pyrkivät rakentamaan omaa tietään, Seppo Parkkinen miettii.

Maiju Sallaksen ajatus kulkee samaan suuntaan.

- Taiteilijat uskaltavat usein kysyä kysymyksiä, joita muut eivät uskalla, ja taide on yritys hahmottaa maailmaa kaikilla tasoilla. Minulle Rakel Liehun Helene -teos ja tämä meidän tulkintamme siitä on kuitenkin ennen muuta tapa käsitellä aikaa ja muistamista.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.