Vartiovuorenmäen tähtitorni
kulttuuripääkaupungin ytimeksi

TS/Arto Takala<br />Turun korkeimmalla kohdalla sijaitseva Vartiovuoren tähtitorni vapautuu kulttuuripääkaupunkihankkeen käyttöön vuonna 2005. Rakennus on tiloiltaan erinomainen esittelemään turkulaisen ja suomalaisen kulttuurin syntyä, sanoo kirjoittaja.
TS/Arto Takala
Turun korkeimmalla kohdalla sijaitseva Vartiovuoren tähtitorni vapautuu kulttuuripääkaupunkihankkeen käyttöön vuonna 2005. Rakennus on tiloiltaan erinomainen esittelemään turkulaisen ja suomalaisen kulttuurin syntyä, sanoo kirjoittaja.

Turun tähtitorni valmistui vuonna 1819 aikakauden merkittävimmän arkkitehdin Carl Ludvig Engelin suunnitelmien mukaan Turun akatemian tähtitieteelliseksi observatorioksi. Tähtitorni palveli tähtitieteellistä tutkimusta vain 12 vuotta ja vuonna 1836 sinne sijoitettiin Turun ruotsinkielinen merenkulkukoulu, joka toimi Engelin rakennuksessa peräti 131 vuotta vuoteen 1967 saakka.

Vuosina 1986-1998 tähtitornissa toimi merenkulkumuseo ja vuodesta 1999 alkaen Turun taidemuseo on väliaikaisesti hallinnut taloa. Taidemuseo muuttaa omaan korjattuun rakennukseensa ensi vuonna ja tähtitornin tuleva käyttö on jälleen kerran ratkaistava.

Turun kulttuurilautakunta päätti 14.3.2001 esittää kaupunginhallitukselle, että Vartiovuoren tähtitorni varataan tulevaisuudessa kulttuurikäyttöön ja esitti myös, että kaupunginhallitus asettaisi työryhmän suunnittelemaan ja tekemään tarkennetun ehdotuksen tähtitornin tulevasta käytöstä. Kaupunginhallituksen käsitellessä asiaa 17.4.2001, asian esitellyt apulaiskaupunginjohtaja Juhani Määttä pyysi asian pois käsittelystä. Tämän jälkeen asiaa ei ole virallisesti käsitelty.

Turun kaupunginvaltuusto päätti 22.3.2004, että Turku ilmoittaa opetusministeriölle halukkuutensa toimia Euroopan kulttuuripääkaupunkina vuonna 2011. Tällöin Euroopan kulttuuripääkaupungit nimetään Suomesta ja Virosta. Lopullinen hakemus on jätettävä ministeriölle maaliskuussa 2006, joten tämän ja ensi vuoden valmistelutyön on oltava monipuolista ja tähän tehtävään keskittynyttä. Aikaisempien kulttuuripääkaupunkikokemusten ( mm. Helsinki 2000 ) perusteella järjestävän organisaation on hyvä olla kaupunkiorganisaatiosta erillinen ja riittävän itsenäinen.

Kun Turun kaupunginhallituksen hanketyöryhmä ja kulttuuripääkaupunkihankkeen projektipäällikkö lähiaikoina aloittavat työnsä, työhön tulee kuulua myös perustettavan organisaation toimipaikka.

Turun korkeimmalla kohdalla sijaitseva Vartiovuoren tähtitorni vapautuu kulttuuripääkaupunkihankkeen käyttöön vuonna 2005. Rakennukseen voidaan sijoittaa kulttuuripääkaupunkihankkeen kaikki toiminnat sekä hankkeen esittely Turun kaupungin asukkaille ja kaikille yhteistyötahoille.

Rakennus on tiloiltaan erinomainen esittelemään turkulaisen ja suomalaisen kulttuurin syntyä ja kehitystä ja omalla olemassaolollaan tuo uskottavuutta kulttuuripääkaupunkihankkeen toteutumiseen. Uskon, että kulttuuripääkaupunkihanke myös aikanaan ratkaisee tähtitornin käytön pitkälle tulevaisuuteen.

Pekka Ruola Turun kaupunginvaltuutettu (kok)

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.